Miksi paino ei tipu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "turhautunut"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"turhautunut"

Vieras
Näin nyt tähän heti alkuun, että en ole siis mikään ylipainoinen, haluaisin vain painaa saman, mitä parisen vuotta sitten, ja saada jenkkakahvat ja levinneen pepun pois.
Eli tässä parin vuoden aikana on kertynyt muutama itseä häiritsevä kilo, joista pitäisi nyt päästä eroon. Ja tiedän siis, että nuo kilot on ihan tulleet vain herkuttelemalla ja vähentyneen liikunnan takia. Nyt olen jättänyt kaikki herkut pois, samoin mehut ja limut, ja olen alkanut muutenkin kiinnittää enemmän huomiota syömiseeni. Syön nykyään vain ruisleipää, ja einekset on vaihtunut salaattiin ja terveelliseen kotiruokaan. Lisäksi lenkkeilen nykyään päivittäin. Silti ei paino tipu, eikä myöskään sentit lähde minnekään. Mikä avuksi, vai teenkö jotakin väärin kuitenkin?
 
Karsi vielä piilosokeri ja huonot hiilarit pois, se voi auttaa. Jogurtista vain maustamaton versio, murot ja myslit täysjuväpuuroksi jne. En oikein muuten osaa auttaa.
 
Tiedän tunteen. Niin se vain on, että kiloja saa huomaamattaan todella helposti, mutta pois eivät lähde millään. Mulla auttaa vain ja ainoastaan juokseminen muutamana päivänä viikossa. Kuntosali, reippaat kävelylenkit, vatsaliikkeet jne. mulla täysin turhia -tai ei tietenkään turhia, mutta ei niistä mitään näkyvää tulosta saa.
 

Yhteistyössä