Miksi perhetyöntekijät ja vast. sossuauttajat suhtautuu aina niin alentuvasti MYÖS entisiin asiakkaisiinsa

[hullu]

Siis oletetaan että äiti olisi ollut todella vakavasti masentunut ja saanut apua sossupuolelta esim. perhetyöntekijöiden käyntien merkeissä.

Sitten tilanne korjaantuu eikä perhetyön tarvetta enää ole. Äiti palautuu normaain kirjoihin ja on taas normaali ja jaksava.

MIKSI perhetyöntekijät EDELLEEN kysyvät ääni väpättäen : "kuinka sinä voit" ikään kuin väliaikainen tilanne olisi aina ja ikuisesti päällä, ikään kuin ihminen olisi oltuaan avun piirissä jotenkin ressukka joka ei kykene oman elämänsä hallintaan ikinä!?

Ikään kuin kerran apua saanut / tarvinnut ihminen ei ikinä olisi samalla viivala tai samanarvoinen, vaan aina vähän surkimus?

Miksi teidän suhtautuminen on tämä? Pönkittääkö se jotain teissä itsessänne? Miksi ette voi suhtautua ihmiseen - kuin kehen tahsansa ihmiseen?

Tai entäs, jos perheestä on tehty lastensuojeluilmoitus (joka osoittautuu täysin aiheettomaksi ja jota perhe järkyttyneenä ihmettelee ja kertoo, ettei sellaista ole eikä tule olemaan tms. ) ja lastensuojelu päättää perheen vastustuksesta huolimatta tehdä ns. tarkastuskäyntejä, eli perhetyöntekijät käyvät 2 viikon välein katsomassa, onko lapset tuona aikana saaneet ruokaa ja onko niitä hakattu vai ei odottaen sitä kertaa, kun perheessä onkin lastensuojeluilmoituksen kuvauksen mukainen katasrrofi tai kaaostila..

Ja kun perhetyöntekijät jututtavat perheen arvoja ja seuraavat sitä arkea, ei siellä mitään kyttäyksen tai edes tuen tarvetta ole. Oli vain väärä hälyytys.

Ja sittenkin tähän perheeseen ja äitiin suhtautudaan alentuvasti?

Kun ko. äiti ehdottaa ja tarjoaa apuaan etukäteen tilanteessa X, ei sanotakaan että "kiitos, tuo kuulosti hienolta, mutta olemme varautuneet siihen asiaan näin..." vaan kerrotaan alentuvalla äänellä ettei tommosta ole tarvittu aikaisemminkaan joten nytkään emme aio ottaa apuasi vastaan, vaan me itse, me itse hoidamme sitä vaikka se vaatiikin meiltä vähän erikoisjärjetelyjä (emmekä huoli apua, vaikka se nopeuttaisi, ja helpottaisi..)

MIKSI ?? OLETTEKO JOTENKIN ENEMMÄN JA PAREMPIA? PÖNKITTÄÄKÖ SE ALENTUVA SUHTAUTUMINEN JOTENKIN PERHETYÖNTEKIJÄN AIKA PIENTÄ AMMATTITUTKINTOA, PIENTÄ PALKKAA, OMAA PAREMMUUDEN TUNNETTA??

 

[Knicke Knackerton]

Sosiaalityöntekijät ovat yksilöitä ja kuvatunlainen käytös uskoakseni kuvaa vain sitä, että tämä työntekijä luulee olevansa parempi ihmisenä. Tämä kertoo luonteesta, mutta myös ammattitaidottumuudesta. Ja tämä on silloin, suuri häviö tälle työntekijälle itselleen, noin niin kuin suurempaa kuvaa katsottaessa..
Itse olen törmännyt sellaisiin lastensuojelutyöntekijöihin, jotka eivät joko ole osoittaneet tai eivät vain ole tunteneet mitään ylemmyydentunnetta.

 

[höh]

Häh, kai sitä saa oikeesti välittää ja huolta kantaa. KOtiäidit on usein raskaan työn uurtajia vaikkei olis mitään tommosta taustaakaan. Kai voi kysyä, "miten voit". Itse oon käynyt läpi masennuksen aikana jolloin ei kyllä ollu perhettä. Jos joku kysyis multa, miten mulla nykyään menee, ilo mielin kerron kuinka kivasti nyt meneekään ja kuinka ihanaa oli saada apua silloin kuin se oli tarpeen.

 

[höh]

Ja musta on kyllä hyvä että noita lastensuojeluilmoituksia otetaan tosissaa ja asiat tarkistetaan juurta jaksain kuin että yhdellä käynnillä viikatttaisiin kinttaalla koko asialle. Olisi järkkyä, jos siellä olis oikeesti pienet lapset pulassa ja mitään ei tosissaan asialle tehtäiäs. Jos kaikki on hyvin, sun ei tarvi mitään pelätä tai hävetä.

 

[Kowalski]

Mitä lastensuojeluilmoitukseen tulee, niin eihän lastensuojelu voi tietää onko ilmoitus aiheellinen vai aiheeton, ennen kun he ovat tutkineet asian, ja se tutkiminen kai tapahtuu nimenomaan siten että tehdään tarkastuskäyntejä ja seurataan perheen arkea. Joka ikinen lapsenhakkaajakin varmaan väittää ettei ilmoitukseen ole mitään syytä, kaikki on ihan hyvin...

 

[Knicke Knackerton]

Ai, minä ymmärsin, että kyse oli enemmänkin työntekijöiden asenteesta, kuin siitä että mitä itse työhön kuuluu.

 

[hukku]

No niin, ei tässä ollutkaan kyse siitä, onko ls-ilmo aihellinen vai ei, vaan siitä, miten perhetyöntekijät ja lastensuojelun ja muutkin - HUOM MYÖS MUUT - ns. auttajatahon ihmiset suhtautuvat.

Kyse ei ollut itse kysymyksestä, vaan asenteesta. Se tulee esille ilmeistä, eleistä, äänensävystä.
Kysyä voi toki: mitä kuuluu, miten menee jne

Mutta se tapa miten kysytään: oivoi, kuinka sinä oikein selviät jne

Kotiäidin ja pienten lasten kanssa arki on ihan oikeaa työtä, mutta ei se itsessään tee ketään masentuneeksi tai kyvyttömäksi hoitamaan sitä työtä.

mutta nyt on siis kyse, tässä ketjussa, miksi se suhtautuminen on alentuvaa: et sinä mitään osaa, et sinä ikinä mistään selviä?

olen törmännyt tähän muutaman kerran, alentuvasti kohtelevena lastensuojelun työnteijät (ammattinimikettä en tiedä), perhetyöntekijät, ja yksi sairaanhoitaja sekä osastonhoitaja terv.huollon puolella.
Nämä kaksi terv-.huollon työntekijää, joista molemmat siis työkavereitani! tiesivät minun sen hetkisen elämäntilanteen raskaudesta, olin puhunut. Muutamaa kuukautta myöhemmin tulen sairaalassa hymyillen vastaan työkaveria X. Hän kysyy ääni väristen, suupielet alaspäin, surkealla äänellä, valittaen: kuinka sinä voit.
Tyrmistyn. Hymyni hyytyy. askel pystähtyy. "hyvin". ja sitten vastataan, ääni väpättäen, säälien, epäuskoinen ilme naamalla: no onpa hyvä

ja työntekijä Y, jolle sanoin, että meillä on nyt tilanne kunnossa miehen kanssa, joka sanoo: niinköhän.

Nämä tapaukset X ja Y ovat ikivanhoja, tuli vaan mieleen tässä kun pohdin tätä kysymystä...

 

[hullu]

Ai, minä ymmärsin, että kyse oli enemmänkin työntekijöiden asenteesta, kuin siitä että mitä itse työhön kuuluu. [/q´

no siitä just. ymmärsit oikein.

 

[Black Diamond]

Häh, kai sitä saa oikeesti välittää ja huolta kantaa. KOtiäidit on usein raskaan työn uurtajia vaikkei olis mitään tommosta taustaakaan. Kai voi kysyä, "miten voit". Itse oon käynyt läpi masennuksen aikana jolloin ei kyllä ollu perhettä. Jos joku kysyis multa, miten mulla nykyään menee, ilo mielin kerron kuinka kivasti nyt meneekään ja kuinka ihanaa oli saada apua silloin kuin se oli tarpeen.

ei se kotiäitiys lisää riskiä sairastumaan masennukseen.kyllä siinä muutakin pitää olla.minuakin ärsyttäisi jos sossun täti käyttäytyisi tuolla tavalla.

itse käyn töissä ja sairastan keskivaikeaa masennusta.mulla on moni asia elämässä päin veetä.niin no en käy enää töissä kun en pysty sairauden takia.

 

[jaa]

Oisko tässä nyt kyse osittain sunkin persoonasta ja henkilökemioiden epäsuhdasta? Meinaan onhan se ihan normaalia kysyä keneltä vaan tutulta, että miten voit. Ja kyllä vain perhetyöntekijänkin kannattaa sellaista kysellä. Tietty vaatii tilannetajua kysyä oikealla hetkellä, mutta mietin, että olisko ehkä osa tosta äänen värinästä, suupielien suunnasta ja surkuttelevuudesta ihan vain omaa tulkintaasi? Tuskin se perhetyöntekijä ainakaan tarkoitti kysymystään noin kun olet sen ottanut.

Sosiaali- ja perhetyöntekijöillä on kyllä kova homma. Totta kai asiattomuudet ja ammattitaidoton suhtautuminen on hölmöä. Mutta väitänpä myös, että aika moni viaton kaukana ylemmyydestä oleva työntekijä saa ihan vaan sen ammatin asetelman mukana joidenkin asiakkaiden silmissä ylemmyydentuntoisen leiman. Asiatonta kohtelua ei tarvitse sietää, mutta kannattaa katsoa myös peiliin ja kysyä, millainen vaikutus itsellä on tilanteeseen.

 

[hullu]

Oisko tässä nyt kyse osittain sunkin persoonasta ja henkilökemioiden epäsuhdasta? Meinaan onhan se ihan normaalia kysyä keneltä vaan tutulta, että miten voit. Ja kyllä vain perhetyöntekijänkin kannattaa sellaista kysellä. Tietty vaatii tilannetajua kysyä oikealla hetkellä, mutta mietin, että olisko ehkä osa tosta äänen värinästä, suupielien suunnasta ja surkuttelevuudesta ihan vain omaa tulkintaasi? Tuskin se perhetyöntekijä ainakaan tarkoitti kysymystään noin kun olet sen ottanut.

Sosiaali- ja perhetyöntekijöillä on kyllä kova homma. Totta kai asiattomuudet ja ammattitaidoton suhtautuminen on hölmöä. Mutta väitänpä myös, että aika moni viaton kaukana ylemmyydestä oleva työntekijä saa ihan vaan sen ammatin asetelman mukana joidenkin asiakkaiden silmissä ylemmyydentuntoisen leiman. Asiatonta kohtelua ei tarvitse sietää, mutta kannattaa katsoa myös peiliin ja kysyä, millainen vaikutus itsellä on tilanteeseen.

Niin. Tuo on hyvin oivallettu.

Eli: kerrot työkaverille, sairaanhoitajalle, että kotona menee huonosti. Juttelette asiasta. Puoli vuotta myöhemmin kun olet jo eri osastolla, työkaveri tulee vastaan työpaikan rappusilla. Sinä kuljet pitkin iloisin askelin, hymyilet.
työkaveri pysähtyy, kysyy säälien: miten sinä voit?

Olet itse provosoinut säälin aikaan. olet olemuksellasi kertonut, että kurjaa on, vieläkään ei ole tilanne kotona korjaantunut?

Näinkö siis?

No, tuosta tapauksesta on 10 vuotta aikaa.

En jaksaisi kutenkaan tämän enemmän mennä yksityiskohtiin, miten ja missä yhteydessä perhetyöntekijä kysymyksen esitti koska et osaa kuvitella edessäsi näkyä: tavallisesti toimiva ihminen menee jossain. Perhetyöntekijä tunnistaa hänet entiseksi asiakkaaksi.
Asiakaskäynneillä ei todettu mitään ns. vajetta tai masennusta tai tuen tarvetta, vaan perheessä kaikki oli ok ja ihminen toimi ja hoiti asioista kuin kuka tahansa. Käynnit lopetettiin, koska ne olivat tarpeettomia. Ihminen ei tarvinnut tukea mihinkään elämän osa-alueeseen.
perhetyöntekijä kuitenkin esittää kysymyksen, jossa on mukana äänensävyt ja ilmeet ja olemus, keho. Ja ne kertovat ihmisen toiminnasta paljon enemmän kuin sanat, yli 50 %.

Perhetyöntekijältä kuitenkin puuttui kyky katsoa edessäänmenevää ihmistä yhtenä ihmisenä muiden joukossa vaan hänelle kyseessä oli .. mikä? Ongelmakimppu? surkimus?

olen hoitoalan ihminen itsekin, siksi katson paljon myös kehon kieltä.

 

[vieras]

Vastaavaa monestikin kokeneena.Sairastuin fyysiseen sairauteen joka lopulta vähän masensikin ja työpaikan "pomot" sairaslomien jälkeen käyttivät juuri tuollaista alentuvaa äänenväriä kysellessään miten voit.
Samoin kävin työterveyshuollon psykologilla ne vähäiset kerrat jotka työnantaja kustansi.Sattuipa sitten pian tuon jälkeen elämäni ihanin tapahtuma:tulin raskaaksi.Ollessani jo 8:lla kuulla tuo samainen psykologi tuli kaupan ovella vastaan tilanteessa jossa näytin varmasti iloiselta ja hyvinvoivalta-olin juuri käynyt ostamassa tulevalle pikkuiselle jotain vaatetta ja nauttinut muutenkin ostoshetkestä.Kun vaan olisitte nähnyt tuon psykologin säälivän ja kauhunsekaisen ilmeen että"herraparatkoon ,nyt SE on vielä raskaanakin!
Minä vain nostin nokkaa vähän korkeammalle ja katsoin tätiä suoraan silmiin:"kiitos vain mutta olen todella onnellinen".

 

[jaa]

No mutta, tässähän on nyt tällainen tilanne

a) perhetyöntekijä ei todellakaan yrittänyt viestiä sääliä, vaan halusi vaikkapa lähestyä pehmeästi. Kaikilla ei ole kehonkieli yhtä hallussa, eikä heillä sitten saisi olla pääsyä sosiaali- ja hoitoalan ammatteihin?

b) Perhetyöntekijä saattoi todellakin olla ammattitaidoton. Tästä ei kuitenkaan tulisi vetää kovin yleispäteviä päätelmiä otsikkosi tyyliin. Jo syksi perhetyöntekijä on ollut hölmö, ei se tarkoita, että se olisi perhetyöntekijöiden yleinen linja.

c) Törmäsittekö siis ihan sattumalta? Jospa se perhetyöntekijä oli vaan ihan oma itsensä ammattiroolinsa ulkopuolella, koskapa törmäsi sinuun muissa merkeissä kuin työssä. Ja jospa hänen luonteensa vaan on sellainen surkutteleva tai melankolinen.

Pitäisikö perhetyöntekijöiden mielestäsi olla jotain yli-ihmisiä, jotka pystyvät säätelemään sanojaan ja kehonkieltään kaikissa mahdollisissa tilanteissa (myös työajan ulkopuolella)?