Miksi pienen sydän hiipuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PeePee77
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

PeePee77

Uusi jäsen
10.08.2007
16
0
1
Pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen raskaus lähti käyntiin ja jo alle rv6 saatiin sydänäänet näkymään. Eilen rv7+3, lääkäri ei löytänyt ääniä, vaan kertoi sydämen hiipuneen. Mikä on syynä ja mitä tästä eteenpäin? Voinko tulla vielä raskaaksi? Sydämeen sattuu niin paljon ja kyyneleet ovat saaneet aikaan kestopunan silmiini. Ensi viikon tiistaina uusi ultra, ellei vuoto ala ennen sitä.
 
:hug: Voimia sinulle. Tilanne on varmasti vaikea varsinkin kun taustalla on pitkä yrittäminen ja lapsettomuushoitoja.

Meillä kävi niin, että viikolla 13+ todettiin ultrassa, että sydän oli lakannut lyömästä 11 viikon kohdilla. Mitään syytä ei osattu sanoa, joskus vain kuulemma käy näin. Kaikki elämän edellytykset ei ole jostain syystä ollut kohdillaan. Sanottiin että oli vain huonoa tuuria...eipä ne sanat paljoa lohduttaneet.

Ei kuulemma tarkoita siten, että seuraavalla kerralla ei menisi hyvin, sanoivat että on hyvä juttu että alkoi kuitenkin kehittymään...
Nyt toivotaan positiivisin mielin uutta raskautta...keskenmeno oli helmikuussa.

Toivon jaksamista sinulle!

-Meritähti-
 
Alkuperäinen kirjoittaja PeePee77:
Pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen raskaus lähti käyntiin ja jo alle rv6 saatiin sydänäänet näkymään. Eilen rv7+3, lääkäri ei löytänyt ääniä, vaan kertoi sydämen hiipuneen. Mikä on syynä ja mitä tästä eteenpäin? Voinko tulla vielä raskaaksi? Sydämeen sattuu niin paljon ja kyyneleet ovat saaneet aikaan kestopunan silmiini. Ensi viikon tiistaina uusi ultra, ellei vuoto ala ennen sitä.

voimia sulle..uskoisin että "luonto"tekee tehtävänsä jos menee kesken,mutta ei toivottua lasta haluaisi koskaan antaa pois..tästä tuli mieleeni että oliko se seiskassa vai hymyssä kun se yks julkkis myönsi tehneensä kaksosilleen abortin kun erosi lasten isästä.Se pistää vihaksi..tämä epäoikeudenmukaisuus :o
 
PeePee77 Minulla oli joulukuussa 07 keskeytynyt km. Ultrassa todettiin vkolla 12. Sain heti samantien ensimmäisen pillerin, joka lopettaa istukan toiminnan. Siitä kahden päivän päästä menin sairaalaan ja lääkkeellinen tyhjennys aloitettiin samantien. Supisrukset alkoivat reilun tunnin päästä tabletin laitosta ja 2 tunnin päästä pieni Jussimme syntyi kädelleni. Sen jälkeen lääkäri ultrasi ja totesi kohdun tyhjäksi. Ja pääsimme kotiin. Henkisesti prosessi oli erittäin rankka.
Tämän jälkeen minulla on ollut yksi km vkolla 5. Ja nyt olen taas raskaana, ja tuhruvuotoa tulee ja on ollut mahakipuja, joten pelko on p*ssä, että kesken menee tämäkin. Sen jälkeen ruvetaan tutkimaan miksi näin käy. Meillä on kuitenkin kaksi onnistunuttakin raskautta ja kaksi ihanan kamalaa lasta. Lääkärin mukaan huonoa tuuria, että nyt tulee km:ja peräkkäin. Haluaisin kyllä tietää MIKSI näin on käynyt.
Voimia ja :hug: teille. Muista puhua jonkun kanssa asiasta, se autttaa.
 
:hug: sinulle. Ja uskon että löydät voimasi jossain vaiheessa taas ja joskus mahdollisuus uuteen raskauteenkin tuntuu jo paremmalta. Koskaan sitä ei unohda mutta sen kanssa oppii elämään ja sen oppii hyväksymään. Näin oli jostain syystä parempi.

Ja toki pelko kulkee seuraavissa raskauksissa ja jo niiden yrittämisessä. Mutta onneksi km jälkeen ei todellakaan ole mitään kaavaa miten kaikki menisi, eli ei tiedä meneekö seuraavakin kesken mutta se pitää vain jaksaa uskoa. Uskoa parempaan huomiseen ja siihen että kaikki menisi hyvin. Vielä joskus olemme pienokaisten äitejä ja silloin olemme onnellisempia kuin koskaan. Tuolloin ehkä ensimmäisillä pienokaisillammekin on hyvä olla, taivaissa enkelten luona :hug:
 
Minullakin todettiin viime kesänä keskeytynyt keskenmeno. Sikiö vastasi viikkoa 8 tai 9 vaikka ois pitänyt olla jo rv 12. Sydän oli vaan lakannut lyömästä :ashamed: Niin valitettavasti voi käydä...

Tuli vaan mieleeni teidän kirjoituksista, että teille ilmeisesti on lääkkeellinen keskeytys tehty sairaalassa? Ihmetytti vaan, kun mulle silloin vaan annettiin yks tabu siel paikanpäällä ja loput lääkkeet tyrkättiin kouraan ja passitettiin kotiin.

Illalla kotona sitten otin lääkkeet ohjeen mukaan ja supistukset alkoivatkin tunnin tai parin päästä. Olin aika kipee ja verta tuli ihan älyttömästi. Yöllä sitten pikkuinen enkeli tulikin ulos...

Kaverit, joille on kans lääkkeellinen keskeytys tehty, ihmettelivät vaan, että mut oli kotiin laitettu. Mutta niin se vaan oli, että kotona sen kärvistelin. Parin Buranan voimalla, jota satuin kotoa lääkekaapista löytämään.

Nyt kuitenkin vastoinkäymisistä huolimatta onnellisesti taas raskaana rv 29. Ehdittiinpä tämäkin raskaus alkuviikkoina keskenmenoksi diagnosoida (mulla oli alkuraskaudessa vuotoja), mutta onneksi olivatkin sitten väärässä.
 
Voimia teille, jotka olette sen kamaluuden kokemaan. Sitä en toivoisi kellekään. Minulla kaksi km:a viime kesältä, menivät molemmat kesken itseksekseen vkoilla 8, ei tarvittu lääkitystä "tueksi".
Km:n jälkeinen aika on herkkää, jokainen meistä suree menetetyn onnen perään tavallaan. Se hetki, kun olet plussannut, kokenut sen järkkymättömän ilon ja onnen ja hetken päästä kaikki on poissa. Se ravisuttaa ja kovasti, Pistää uskon siihen johonkin hyvään koetukselle, varsinkin, kun km:ja tulee useampi. Muistakaa surra, menkää päivä kerrallaan. Itkekään, pouhukaa, tai olkaa puhumatta. Itse kirjoitin, piirtelin enkeleitä, itkin ukkosmyrskyssä :'( 070707 oli monelle ihana merkkipäivä, monet meni naimisiin, kihloihin tms, meillä itkettiin jumalattomassa ukkosmyrskyssä parvekkeella verta vuotaen.

Koomas raskaus alkoi todellakin vahingossa, olimme jo "päättäneet" ettei enää "yritetä" saada vauvaa, vaan aloitetaan ehkäisy ja katsotaan sitten joskus... No, Jumalaan en usko, mutta on ilmeisesti olemassa kuitenkin se joku suurempi voima, koska tämä raskaus alkoi hyvin, jatkui hyvin ja tänään on se l.a :) Koko raskaus on ollut täynnä pelkoa, kunhan tämän vauvan syliini saan, huokaan syvään ja vinkkaan silmää niille kahdelle enkulille, jotka meitä varmasti seuraavat pilven reunalla... Siellä on tämän sisko ja veli :heart:

Koittakaa jaksella, elämä oikeasti tuo mukanaan ehkä jo huomenna sen paremman olon, sen tunteen, että olisi taas valmis koitokseen, johon kuitenkaan kukaan ei ole valmis, vaikka kuinka luulisi ;) Koskaan kun ei tiedä, mitä huominen yllätykseksemme tarjoaa :heart:
 
En oikein tiedä mihin pinoon kirjoittaisin, mutta tuntuu että jonnekin on pakko päästä purkamaan.

Minulla todettiin ekassa ultrassa reilu viikko sitten, että vaavin sydän ei lyönyt. Silloin oli menossa 11+3, vaavi vastasi kooltaan 10+2. Viikko sitten perjantaina tehtiin lääkkeellinen tyhjennys. Keski aika monta tuntia ennenkun mitään tapahtui, mutta kun alkoi tapahtumaan olin todella kipeä ja n. tunnin päästä pikkuinen tipahti vessanpönttöön. Hoitaja kävi vielä katsomassa ja totesi, että kyllä se sikiö oli.

Viikko on siis kulunut ja elämä jatkuu, mutta kuinka tästä oikein selviää? Edellen vuodan aika rankasti, itse olen ajatellut, että helpottaa kun vuoto loppuu ja ei ole jatkuvasti muistuttamassa tapahtuneesta. Kroppa on viikossa muuttunut ihan huomattavasti, olo on aikaisempaan verrattuna kevyt, mutta samalla niin tyhjä. Rinnatkin olivat vielä viikko sitten suorastaan kauniit ja uhkeat, nyt vaan pehmeät kumpareet.

Kertokaahan muutkin vasta keskenmenon kokeneet kuinka te jaksatte? Itse olen töissä, päivät menee ihan ok, mutta jokapäivä kotimatkalla en voi enää pidätellä kyyneleitä. Kiva sitten ajella moottoritietä ja samalla pillittää, mutta onhan se kotiinkin päästävä ja suru surtava.

Sini
 
Sini Ei se helppoa ole, joka päivä on ainakin mulla erilainen. Joku päivä olen elämäni kunnossa ja seuraavana kaikki kaatuu päälle ja elämä on per*eestä. Itken itse tilanteissa, joissa kukaan ei näe (autossa, lenkillä, suihkussa ja illalla nukkumaan mennessä jne), koska en voi koko ajan koululaisten edessä itkeä. Itkeä pitää niin kauan kuin itkua tulee.
Tule tonne km:n jälkeen kuumeilevien pinoon, itse en saa vielä toteuttaa kuumeilua, koska tutkimukset on kesken, mutta siellä käyn päätäni purkamassa ja sieltä saa vertaistukea.
:hug: :hug: . Voimia kovasti!
 
Minulla oli keskeytynyt keskenmeno kesäkuun alussa rv 9, kaavinnalla hoidettiin. Toipunut en ole tuosta tapauksesta vieläkään, mutta kuitenkin jo paremmalla tolalla.

Ensimmäiset päivät itkimme, ja mikä tuntui todella tärkeältä, niin miehen kanssa yhdessä. Vaikka tuntui tosi ahdistavalta katsoa toisen surua, oli silti tärkeää, että ei ollut tuskassaan yksin. Niin kauan itkettiin kun itkua tuli.

Meitä auttoi myös se, että päätimme haudata vauvanalkumme. Kun alkio oli niin pieni, asiaan ei ollut mitään vakiintunutta käytäntöä. Saimme kuitenkin pyydettyämme sairaalasta mukaamme kaiken se, mitä kohdusta ulos otettiin. Veimme pienemme tuhkattavaksi. Tuhkan sitten hautasimme mieheni sukuhautaan, seurakunnalta saadun luvan jälkeen. Seurakunta oli kaivanut sovittuna päivänä haudalle uurnakuopan ja sinne sitten itse peitimme pienoisemme tuhkan, ilman sen suurempia seremonioita. Helpotti, kun saimme tehdä lapsellemme edes tämän viimeisen palveluksen.

Lohdullinen asia on myös toivo. Vaikka meillä mieheni kanssa on todella heikot mahdollisuudet uuteen raskauteen, emme silti ole täysin luopuneet toivosta. Meitä suretti tosi paljon, ja toivo tuntui olevan ainoa asia, joka tuota tuskaa lääkitsi. Vaikka uskoa ei olisi yhtään, toivo voi silti elää. Se auttaa toipumaan surusta ja vaikka toive ei toteutuisikaan, toivo antaa aikaa toipumiseen.

 
Kävin eilen ensimmäisessä ultrassa. Päivän piti olla iloinen, nähdään vauva ekaa kertaa jne. Ultrassa kuitenkin selvisi, että vauva on lakannut kasvamasta raskausviikolla 8, tänään piti alkaa 13. viikko. Sain maanantaiksi ajan lääkkeelliseen kohdun tyhjentämiseen. Vauva, istukka ja muu tavara tulivat kuitenkin tänään pois kamalien kipujen kera. Alkio oli reilun sentin pituinen...Pari päivää mennyt itkiessä ja miettiessä miksi näin kävi. Miksi pikkuinen ei jaksanut kasvaa enää? :'(
 
Olen pahoillani Empuuu. :hug: Itselläni myös vastaava kokemus, ekaan ultraan ja vaavin todettiin kuolleen. Siitä tuossa vähän ylempänä.

No, tänään on kulunut 4 viikkoa tyhjennyksestä ja samalla on tullut 4 viikkoa pohdiskeltua näitä asioita. Jotenkin olen vain tullut siihen tulokseen, että näin meille nyt kävi, surullista, niin surullista, mutta asialle ei mitään voi. Pakko vaan surra suru pienemmäksi, kokonaanhan se ei ikinä lähde pois, mutta jää jossakin vaiheessa tulevaisuudessa taka-alalle.

Voimia sinulle ja jaksamista.
Sini
 
Olen pahoillani Empuuu. :hug:

Meille kävi samalla tavalla, ultrassa huomattiin että sydän ei lyönyt ja kasvu oli pysähtynyt viikolle 11. Aika on helpottanut surua, mutta ei se unohtunut ole.

Alkuun tuntui siltä, etten halua uudelleen raskaaksi vaan haluan vanhan raskauteni takaisin. Nyt toivomme jo uutta raskautta, menossa yk 4 keskenmenon jälkeen.

Jos jossain vaiheessa jaksat ja haluat kuumeilla uutta raskautta muiden saman kokeneiden kanssa, niin tuolla vauvakuume-osiossa on ihana pino nimeltä "Keskenmenon jälkeen kuumeilevat".

Jaksuhaleja teille :hug:
 
Sini Kirjoituksesi todella kolahti, koska myös minulla todettiin ekassa ultrassa keskenmeno raskausviikolla 11+3 ja koon mukaan keskenmeno oli tapahtunut viikko aikaisemmin. Lääkkeellinen tyhjennys tehtiin vain päivää ennen kuin sinulla reilu neljä viikkoa sitten.
En tiedä onko sinulla lapsia ennestään, mutta itseäni on eniten lohduttanut ihana kolmevuotias poikani sekä toivo uudesta raskaudesta. Alussa tuntui, että itku meinasi yllättää aina kun oli aikaa yksin ajatella, kuten juuri työmatkalla autossa... Nyt on suru jo selvästi helpottanut, mutta aina välillä iskee todella tyhjä ja surullinen olo. Ja näin varmasti tulee vielä pitkään olemaankin, mutta onneksi suru ei ole enää koko ajan mielessä.
Voimia sinulle Sini ja muille samassa tilanteessa oleville!
 
Annemaarit, samoin! Luin aamulla kirjoituksesi tuolta kuumeilijoiden puolelta ja ajattelin, että ohhoh, ollaanpa sitä samassa veneessä! Täällä sitten toteat ihan saman! :) Meillä on 3 -vuotias tyttö ja todellakin hänestä on ollut suuri apu surussa ja eteenpäin jaksamisessa.

Liityin tuonne kuumeilijoiden puolelle aika pian, vaikkakaan en oikeastaan voi sanoa vielä kuumeilevani.. Tai siis joo, olemme päättäneet aloittaa yrityksen heti ekojen menkkojen jälkeen, mutta kroppa vuotaa edelleen tuota keskenmenoa, joten saapas nähdä kuinka kauan tässä kestää, ennenkun pääsemme yrittämään. Yli 4 viikkoa olen siis jo vuotanut putkeen ja ei ole kivaa ei, saisi kyllä jo loppua, niin pääsisi eteenpäin tässä asiassa.

Kuumeilijoiden puolella on todellakin ihana pino, kaikki voivat sinne kirjoitella, vaikka ei vielä edes kuumeilisikaan, kuten minä itsekin. Sieltä löytyy iloa ja surua, apua ja neuvoja joka tilanteeseen.

Sini


 
Kävin tänään Kätilöopistolla, oli sovittu aika lääkkeelliseen tyhjennykseen. Eipä tarvinnut mihinkään toimenpiteisiin onneksi ryhtyä, koska kohtu oli tyhjä. Perjantaina tuli siis kaikki ulos. Tänään piti myös perua keskiviikkoinen neuvola-aika. Olisi ollut lääkärineuvola eli toinen käyntikerta...

Nyt tuntuu, että viimeiset kolme kuukautta ovat kadonneet jonnekin. :'(
 
Empuuu pahoitteluni ja iso :hug: Mulla oli myös keskenmenon jälkeen fiilis, että koko kesä ja alkuraskaus oli kadonnut jonnekin ja myös suunniteltu tulevaisuus pyyhkäistiin hetkessä pois.

Sini mulla myös vuotoa on ollut oikeestaan koko ajan. Viimeisen viikon ennen menkkoja vuoto oli suurimmaksi osaksi enää pientä tuhrua ja sitten alkoivatkin jo menkat. Nyt sit tietty toivon, että ne loppuu pian ja tää vuoto on sit tässä eikä jatku enää. Olen ajatellut tehdä raskaustestin tällä viikolla, senhän pitäisi olla nega mikäli kaikki raskaushormoni varmasti poistunut ja tietäs vihdoin et tää on fyysisesti ohi...
 
ironista tein 25.8.07 raskaustestin joka osottautui tuulimunaksi synnytin lääkkellisesti jäänteet 23.9.07. vuoden yrittämisen jälkeen tein 25.8.08 raskaustestin. odotan ihanaa nyt sit todettiin et vauva on kuollut kohtuun jo rv 6+4 nyt sitten huomenna 19.9.08 synnytän lääkkellisesti taas.
 
enkelivauvamme syntyi 12.40 eilen... ja taas vuoden tutkimus että pääsisin tutkimuksiin. onneksi esikoinen tuo iloa. mutta enää ei uskalla ees yrittää.. toivo on mennyt loppullisesti mutta jospa se neljäs kerta joskus vielä tulis
 

Yhteistyössä