Miksi raskaudesta ei uskalleta kertoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei tunnuksia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei tunnuksia

Vieras
Useimmat uskaltaa kertoa vasta rv 12 jälkeen kun sillon on "turvallisempaa", "varmempaa". Luin yhden kirjan ja se pisti mut ajattelemaan. Esikoisesta kerrottiin vasta rv 14, edes lähimmät ei tiennyt sitä ennen. Kakkonen meni kesken rv 10 ja muutamat tiesin. Nyt kolmosen kohdalla ( rv 5+3 mennään) ajattelin kertoa kaikille ketä asia vaan kiinnostaa :)

Siis miksi asiasta ei saa iloita keskenmenon pelossa? Miksi keskenmenosta ei sitten saa puhua jos niin surullisesti käy? Onko se jotenkin hävettävä asia? Tunteeko nainen olonsa niin epäonnistuneeksi että siitä ei halua kertoa?

Vaikka raskaus menisikin kesken, ei se poista sitä tosi asiaa, että sen parin elämä on kokenut peräti 2 mullistusta. Ensimmäisen kun testi näyttää plussaa ja toisen kun se ilo otetaankin pois. Kaksi noin suurta ja elämää mullistavaa tapahtumaa ja niistä pitäisi vaieta. Ilo ja suru pitää kätkeä, kumpaakaan ei saa muille näyttää.

Joten omalta osaltani aion yrittää muuttaa ajattelutapaani. Tieto raskaudesta on mahtavan onnellinen tapahtuma jonka haluan jakaa. Se on niin elämää muuttava tapahtuma, että siitä ei pitäisi joutua vaikenemaan. Ja sama koskee keskenmenoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Minua ei kiinnosta mitkään selkään taputtelut ja voivottelut,jos keskenmenon saan.
En kuulu mitenkään herkkien ihmisten kastiin niin ei kiinnosta tuo.

Mutta sä otat kuitenkin vastaan ne selkään taputtelut ja onnittelut kun kerrot raskaudesta? Ihan samalla tavalla joku voi ylihössöttää ja lässyttää raskaudestakin ;) En tarkoittanut, että kaikki haluaa tai tarvii sitten sitä tukea muilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Lisään vielä, että toki jokainen tekee kuten haluaa. Huomasin, että viesti kuulosti melko saarnaavalta. En sitä tarkoittanut.

En ottanut saarnana,vaan kerroin millainen olen.
Siksi odotan määrättyyn asti kunnes kerron asíasta.

 
Ei ole raskaudet kovin kauaa salassa pysyneet. Eka meni kesken ja sen jälkeen odoteltiin ja kerrottiin rv 12 jälkeen. Mutta ei olla muissa sitten odoteltu sen kummempia viikkoja, vaikka olisikin keskenmeno tullut, niin sen ei tarvitsisi salaisuus olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Minua ei kiinnosta mitkään selkään taputtelut ja voivottelut,jos keskenmenon saan.
En kuulu mitenkään herkkien ihmisten kastiin niin ei kiinnosta tuo.

Mutta sä otat kuitenkin vastaan ne selkään taputtelut ja onnittelut kun kerrot raskaudesta? Ihan samalla tavalla joku voi ylihössöttää ja lässyttää raskaudestakin ;) En tarkoittanut, että kaikki haluaa tai tarvii sitten sitä tukea muilta.


Meillä suku ja tutut tietää etten välitä siitäkään niin eipä ne onnittelut mitään ylitsevuotavia ole.
Onnitellaan ja thats it.

 
Kyllähän sitä haluaisi jo kertoa! Ei ole kyse siitä :D

Mutta en minä välttämättä kaikille haluaisi kertoa sitten keskenmenostakin.. Voisi olla aika kova paikka, kun ensin on kertonut onnellisena raskaudestaan ja joutuisikin sitten keskenmenosta kertomaan myös niille puolitutuille. Ja ehkä siinä on sekin, että sitten ihmiset alkaisivat odottaa että koska uudestaan raskaaksi ja etenkin työpaikalla se voisi olla kiusallista.. Toki muutenkin. (itsellä kun lähtökohtana se, etten kovin helposti raskaaksi tule ja tosiaan uutta raskautta saisi pitkään odottaa)

Toinen syy on se, ettää meillä ultrataan ekan kerran vasta rv 12 joten sitä ennen vain se testi todistamassa että on raskaana.. Eli haluan ensin itse nähdä, että oikeasti on jotain kerrottavaa!
 
Olen aina miettinyt samaa. Kerroimme esikoisesta viikolla 6+ ja tästä toisesta samoihin aikoihin. Tosin esikoisen aikaan opimme, kelle ei kannata kertoa (vanhemmilleni) ja he saavat huomata kun ovat huomatakseen.

Onnea sinulle raskautesi johdosta! :)
 
Me yritettiin lasta yli kaks vuotta ja lopulta koeputkihedelmöityksen avulla tulin raskaaksi (kaksoset lopulta tuli). Kerroin heti kaikille läheisilleni. Työpaikalla kerroin yhdelle, muut sai tietää vasta parin kuukauden päästä.. En halunnu, että minua aletaan "paapomaan" heti. Eli mun ei tarvis tehä raskaita töitä ym. Olin silloin töissä vuodeosastolla. Sit ku loputki työkaverit sai tietää raskaudestani niin kävi just niinku pelkäsin, eli en "saanut " tehdä mitään raskaita töitä. Kaikki helpot työt mulle, jos niitätäkään.. Vaikka odotin kaksosia niin olisin kyllä voinut tehdä ihan samoja töitä kuin muutki, mut työkaverit ei ollu samaa mieltä.
 
Esikoisesta kerrottiin rv 10 ja hyvin meni.
Tokasta kerrottiin heti, päätty rv 18+0.
Kolmannesta en uskaltanu kertoa, kai aavistin ja päättyi rv 19+0.

Seuraavalla kerralla kerron varmaan heti tai sitten vasta kun mahd. lapsi syntynyt. Se kertominen tai kertomatta jättäminen ei tee raskaudesta sen todellisempaa/paremmin menevää. Ainakaan mulla.
 
Mulle tieto raskaudesta oli aikamoinen identiteettikriisin paikka, vaikka se olikin ihan odotettavissa oleva asia, sillä ehkäisyä ei käytetty ja annettiin tulla jos on tullakseen, mutta silti mulla oli itsellä aikalailla asiassa sulateltavaa.
Toisekseen mä inhoan kaikenlaista hössötystä ja intoilua, joten en kertonut raskaudesta missään vaiheessa kenellekään ja pari ihmistä ei edes tajunnut mun olevan raskaana ennen kuin lapsi syntyi.
Kolmanneksi mä inhoan raskaana oloa ja sitä mahaa, mä en näe siinä mitään kaunista ja ihanaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei tunnuksia:
Tieto raskaudesta on mahtavan onnellinen tapahtuma jonka haluan jakaa. Se on niin elämää muuttava tapahtuma, että siitä ei pitäisi joutua vaikenemaan. Ja sama koskee keskenmenoa.

No mullahan ei näin ole. Onneni voin kuuluttaa koko maailmalle, mutta ajatus siitä, että joutuisin kuitenkin kamala. Keskenmeno on todella pysäyttävä ja surullinen asia, ja vaikka lähimmille kerronkin (niille joilta sitä oikeaa tulea saa), niin en todellakaan jaksa vastailla 20 ei-yhtään-läheisen työkaverin osanottoihin, kyselyihin ja uteluihin keskenmenosta.

Joten ei ole yhtään hullumpaa yrittää välttää tilannetta, jossa joutuisi tilille surustaan vähemmänkin läheisten ihmisten puolelta..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Minua ei kiinnosta mitkään selkään taputtelut ja voivottelut,jos keskenmenon saan.
En kuulu mitenkään herkkien ihmisten kastiin niin ei kiinnosta tuo.

Mutta sä otat kuitenkin vastaan ne selkään taputtelut ja onnittelut kun kerrot raskaudesta? Ihan samalla tavalla joku voi ylihössöttää ja lässyttää raskaudestakin ;) En tarkoittanut, että kaikki haluaa tai tarvii sitten sitä tukea muilta.

Tuota... siinähän on järisyttävän iso ero taputellaanko sua selkään onnittelumielessä vaikka siksi että sun sydän on pirstaleina!!

Mulle suru on ollut aina hyvin henkilökohtainen asia ja mun selviytymistä eivät puolitutut voivottelijat auta.
 
Minä en halua mainostaa suurta suruani keskenmenosta muille kuin aivan läheisille - joita ei paljoa ole. Tästä syystä en halua myöskään raskaudesta kertoa muille kuin aivan läheisille ennen kuin voin olettaa että raskaus jatkuu normaalisti.

Se ei keneltäkään ole mitenkään pois jos saa tietää pikkuriikkisen alkion olemassaolosta kuusi viikkoa myöhemmin. Kuitenkin on vielä piiitkä aika siihen kun sitä vauvaa voi alkaa odottaa näkevänsä.
 
Lähinnä mä ajattelen sitä niin että raskaudesta kertoisi samoille ihmisille joille voisi kuvitella kertovansa keskenmenostakin. Kerran keskenmenon kokeneena siinä oli itselle ihan sulateltavaa ilman sitä että olisi joutunut muille selittelemään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rähmäkäpälä:
Minä en halua mainostaa suurta suruani keskenmenosta muille kuin aivan läheisille - joita ei paljoa ole. Tästä syystä en halua myöskään raskaudesta kertoa muille kuin aivan läheisille ennen kuin voin olettaa että raskaus jatkuu normaalisti.

Se ei keneltäkään ole mitenkään pois jos saa tietää pikkuriikkisen alkion olemassaolosta kuusi viikkoa myöhemmin. Kuitenkin on vielä piiitkä aika siihen kun sitä vauvaa voi alkaa odottaa näkevänsä.
Mä en ole keskenmenoa kokenut, mutta ajattelen juuri samalla tavalla.

Lisäys: Mä olen 2 kertaa elämässäni kohdannut suuren surun ja kummallakin kerralla lähipiirini järkyttyi tapahtumasta niin, että mä jouduin keräämään viimeisetkin voimanrippeeni lohduttaakseni muita. Joten mieluummin suren suruni yksin ja kun olen surustani selvinnyt, voin kertoa siitä muille.

 
Kun keskenmeno tuli, koin sen niin henkilokohtaiseksi asiaksi, etten halunnu puhua siita kaikkien kanssa. Kun suurin osa ikatovereista miettii viela enemman sita, minkavariset kengat laittaa viikonlopun juhliin ja mihin baariin mennaan, niin olis ollu tosi outoa puhua keskenmenosta. Suurin osa olis luullu, etta lapsi oli vahinkolapsi ja olisivat kyselleet tyyliin "mutta eikos tuo nyt ollu hyva asia etta meni kesken, nii ei tarvi miettii aborttia tms?" Kun heille raskaus ja vauva on pahin painajainen. Minulle pitkaaikainen unelma.

Eli jatin kertomatta seuraavassakin raskaudessa kunnes oltiin paasty sen 12 rvn "haamurajan", paitti lahimmille (oma aiti, sisko ja yksi ystava). Sen jalkeen kerrottiin kaikille (kun siis nt ultra oli tehty ja kaikki sujui hyvin) ja iloittiin.
 
Miksi pitäisi kertoa? Jokainen tekee tavallaan. Mulla on useita "epäonnistuneita" raskauksia ja mä en enää jaksa sitä,että mä joudun lohduttelemaan ihmisiä kun mun raskauden kävi huonosti. :snotty: Ja muutenkin raskaus on mulle niin henkilökohtainen asia etten edes välitä kertoa siitä kaikille, vaikka olen todella onnellinen tulevasta lapsesta. :heart: Kyllä ihmiset jossainvälissä sen huomaavat, viimeistään sitten kun vauva on maailmassa. :saint:
 
Meillä se ei ole kyllä ollut siitä uskaltamisesta kyse. Kolmannen raskauden aikana alkoivat kommentit olemaan sitä luokkaa: montako te aioitte tehdä, taas raskaana, ettekö tiedä ehkäisystä, kuinka teidän rahat riittää, ootteko te jotain uskovaisia jne. Sen jälkeen emme ole raskaudesta erikseen kertoneet, ovat sitten huomanneet kun ollaan niin pitkällä.

Kun kuudes lapsi kuoli kohtuun, saimme olla aika "rauhassa" sukulaisilta ja tuttavilta. Seitsemännestä lapsesta sai ensimmäinen sukulainen tietää rv 32, mutta lopuille tieto meni vasta lapsen syntymän jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scala:
Meillä se ei ole kyllä ollut siitä uskaltamisesta kyse. Kolmannen raskauden aikana alkoivat kommentit olemaan sitä luokkaa: montako te aioitte tehdä, taas raskaana, ettekö tiedä ehkäisystä, kuinka teidän rahat riittää, ootteko te jotain uskovaisia jne. Sen jälkeen emme ole raskaudesta erikseen kertoneet, ovat sitten huomanneet kun ollaan niin pitkällä.

Kun kuudes lapsi kuoli kohtuun, saimme olla aika "rauhassa" sukulaisilta ja tuttavilta. Seitemännestä lapsesta sai ensimmäinen sukulainen tietää rv 32, mutta lopuille tieto meni vasta lapsen syntymän jälkeen.
Tuossapa yksi syy että miksi en hirmusti mainosta. Kun en jaksa niitä päivittelyjä, vaikkakin suurin osa niistä päivitellään selän takana. Meille on siis seitsemäs tulossa.

 
Me ei kerrota sen takia, että tiedän isovanhempien ja sukulaisten asenteen olevan negatiivinen. Huomatkoon sitten kuin huomaavat. Lapsille aion kertoa sitten kun olen saanut vahvistuksen (ultrassa sykkivä sydän).
 

Yhteistyössä