Miksi sie juhlit pääsiäistä ja mitä se siulle merkkaa?

Edellisenä sunnuntaina itse oon virponu. Kevät, yhdessäolo omien sukulaisteni kanssa se vuosia sitten ollut ja koristeita, munia erilaisia myös suklaisia, herkkuja, reissussa olemista, ruokailua, vapautumista.
Mutta nyt lähivuosina en lähtenyt reissuun on ollut enemmän itse itseni kanssa ja viettänyt.
 
Pääsiäispupun polttavat pierut kurahtelivat suuhuni kovalla paineella ja pitkäkestoisesti. Samalla ripuli roiskui suuhuni. Suuni on aivan tulessa ja täynnä ripulia vaikka nielin sitä minkä ehdin. Ihana kokemus silti! Tahdon lisää!
Ap
 
Mieleenpainuvin pääsiäinen oli 1990-luvulla mökkipitäjän naapurikunnassa. Kirkko oli tehnyt tiloihinsa pääsiäiskuvaelman. Pappi oli Pontius Pilatus. Tuntui kuin olisimme keskellä tositapahtumia 2000 vuotta sitten.
 

Yhteistyössä