Miksi "sosiaalisuus" on kaikkein tärkeintä?

[Asocial]

Vähän tuntuu siltä, että nykyisin ihmisen arvo määritellään sen perusteella kuinka sosiaalinen hän on, eli onko suosittu vai ei.
Miksi?
Itse en ole tuolla tavalla "trendikkäästi" sosiaalinen, enkä siitä kärsi. Minulla ei ole paljoa kavereita enkä edes halua niitä. Monen mielestä olen siis epäsosiaalinen.
Tosin kukaan ei tunnu muistavan, että esimerkiksi empatia, rehellisyys tai epäitsekkyys on tavallaan sosiaalisuutta. Siinä mielessä olen sosiaalinen mutta tuo ei olekaan trendikästä sosiaalisuutta. En harrastanut kouluaikoina kiusaamista lainkaan jne.
Siis koko aika tuputetaan suosittuihminen-sosiaalisuutta. "Päiväkodissa lapsi saa parhaiten kavereita joten sinne vaan", "Lapsi tarvitsee harrastuksia sosiaalisiin kontakteihin" jne. Onko se sosiaalisuus todellakin korotettu ylijumalan asemaan nykyisessa yhteiskunnassa? Ei väliä, onko

 

[Asocial]

onko ihminen reilu vai ei, pääasia että se on suosittu ja kaikkien nuoleskelema. Muille lapsille lällättelevä kiusaajakingi ei ole kovin häävi mieleltään, vaikka hän voikin saada koulussa jonkun sosiaalisuusstipendin. Aidon sosiaalisuuden merkitys on hämärtynyt.

 

[yksinäinen]

Mulla ei ollut useampia kavereita koulussa, 1 -4 luokalla ehkä oli, isompana ei.

 

[Khimaira]

Minusta paljon kavereita omaava ei suinkaan ole ainoa sosiaalisuuden merkki vaan..noh. jonkun muun
Sosiaalinen tyyppi pystyy olemaan ja toimimaan toisten kanssa, myös vieraampien ihmisten.

Omalle lapselle olen koko ajan sanonut ettei kavereita tarvitse olla isoa laumaa ( kuten luokan suosituimmalla tytöllä ) kunhan on muutama, tai edes yksi luotettava ja hyvä, oikea kaveri.

 

[vieras]

Itse olen miettinyt samaa. Vaatii tosi paljon että uskaltaa sanoa ääneen ettei ole paljon ystäviä eikä edes halua! Olen nelikymppinen, aktiivisesti harrastuksissa mukana oleva nainen, paljon on tuttavia mutta en heiltä enempää haluakkaan.

Minulle riittää mainiosti oma seurani silloin kun on vapaata. Lenkkeilen mielelläni yksin. Ja tulisin paljon paremmin toimeen pelkästään miesten kanssa mutta sehän ei tässä maailmassa sovi.

 

[fdfd]

Tosiasia on, että ne äänekkäimmät ja nokkansa joka paikkaan tunkevat, menestyvät parhaiten myös työelämässä. Valitettavasti kaikki eivät näe tällaisten ihmisten läpi, vaan hyväveli-järjestelmät kukoistavat niin politiikassa kuin muissakin työpaikoissa.

Omat kokemukseni kertovat siitä, että nämä sosiaaliset tyypit esittävät vain edessäpäin mukavaa kaveria, mutta takana päin ovatkin jotain ihan muuta. Puheliaaseen tyyppiin on helppo ihastua, mutta totuus ei aina näy päällepäin.

Minä harrastan aktiivisesti tanssia, mutta välttelen sisäpiiriklikkejä, joita lavoilla on muodostunut. Työpaikalla sen sijaan yritän olla suht aktiivisesti mukana kaikessa, vaikkei huvittaisikaan, koska muuten joku muu vetää maton altani.

 

[Huspati Huta]

Minä olen omasta halustani sivullinen, jaksan sykleissä ihmissuhteita. Minua ei haittaa toisten sosiaalisuus tai se ovatko he "suosittuja" (lainausmerkeissä aikuisista puhuttaessa ) , koska en ole kiinnostunut kovinkaan muista. Se tuo tiettyä vapautta, mutta on siinä varjopuolensakin, joskus voi tulla hetkellinen tyhjyydentunne. Muistelen silloin aina sitä, että tilanne johtuu minusta itsestäni, vain itseäni saan siitä kiittää/syyttää.

 

[Pesky Pixie]

Mä henk.koht. näen, että sosiaalisuus on sitä, että tulee erilaisten ihmisten kanssa toimeen, ja osaa uusienkin ihmisten kanssa alkaa juttelemaan. Sitä että osaa sanoa, hyvää päivää kirvesvartta, kaunis ilma tänään. Sillä tavalla minä olen sosiaalinen, ja uskon, että lapsiakin siinä auttaa se, että harrastetaan paljon jne. Mulla ei kuitenkaan ole mitenkään paljon kavereita enkä katso että olisin koskaan ollut mitenkään "suosittu", mutta on silti tosi kivaa, että kun tapaa ihmisiä kerhossa, kahvilassa, kaupassa... missä vaan, niin osaa, pystyy ja haluaa sanoa sen moi ja vaihtamaan muutaman sanan. Musta sellainen sosiaalisuus on kyllä lapsillekin eduksi kun käydään kouluja ja aletaan työpaikkaa hakemaan. Valitettavasti työmarkkinoilla pyörii edelleen aikuisia, 20+ ihmisiä, jotka eivät päivää osaa työkavereille sanoa.

 

[juu]

jep.
sosisaalisten suhteide määrä, rahan määrä, määrittää pitkälti ihmistä. aikaa pitää olla vähän eli kiireistä pitää esittää muille ja pitää esittää että on kontakteja ja rahaa.

Ihmiset hakeutuvat sinne, missä on jo kuhinaa. Heitä nuollaan kun ajatellaan heidän olevan jotenkin parempia kun ovat joidenkin mielestä suosittuja. vaikka todellisuudessa on toki sellaisiilla ystäviä ja tuttuja jotka ovat ikänsä samalla seudulla asuneet.