Miksi tää Oulun Pakastaja-Kaisan tapaus on järkyttänyt mua niin pahoin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hullu mikä hullu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hullu mikä hullu

Vieras
Pahoja asioita tapahtuu koko ajan maailmassa, sen tiedän. Tällä kertaa olen todella pahasti järkyttynyt, enkä tiedä miksi. Tänään menin lukemaan jutun, jossa kerrottiin että oli lapset pakastanut ja sitten kun ei pakastinta ollut, laittanut jätesäkeissä kellarikomeroon.

Mulla on aivan järkyttävä olo, eikä tämä ole minulla mikään normaali reagointitapa tällaisiin uutisiin. Nyt olen ollut ahdistunut todella monta päivää. Ja lisäksi minulla on kummallinen tunne, sellainen niin kuin syyllinen olo, että minä olen yhtä kamala ja oksettava kuin tuo ihminen. En ymmärrä mistä se tulee?!

Onko tämä nyt vaan burnoutin viimeinen niitti vai mistä on kyse? Olen valvonut jo useamman yön, kun mietin niitä itselleni vieraan ihmisen jälkeläisiä ja sitä naista. Minulla on jopa sellainen vähän epätodellinen olo, ikään kuin minusta tuntuisi että minulle käy kohta niin. En tarkoita siis että tappaisin ketään tai pakastaisin ketään, vaan että ikään kuin kohta minun oma elämäni jotenkin sortuisi, vaikkei minulla ole mitään sellaisia kulisseja, paitsi tämä uupumus tavallaan. Muttei mitään sen kaltaista kuin tuossa tapauksessa. Silti koen voimakasta ahdistusta ja pelkoa, että kohta minun elämäni kulissit romahtavat. Eihän tässä ole mitään järkeä?!?

Samoin koen sellaisia samanlaisia reaktioita, kuin joskus voimakkaan surun yhteydessä, eli naurattaa aivan epäsopivat jutut. Niin kuin se, että päässä alkoi soida Risto Räppääjästä "pussitan, pussitan, pakastan"- laulu.

En edes kehtaa puhua tästä kenellekään, en ymmärrä miksi reagoin tällä tavalla. Ainoa syy minkä keksin on se, että nyt olen saavuttanut sen pisteen, jossa burnout on väistämätön, ja se vaan jotenkin projisoituu tähän tapaukseen :(
 
No on musta ihan inhimillistä tuntea noin jotain kauheaa kohtaan. Onhan tämä aika erikoinen ja uskomaton juttu. En tiedä miksi ajattelet asiaa niin,että sulle tapahtuis jotain, mutta muuten ehkä asia on sua järkyttänyt. Itseäni otti koville se Eerikan murha ja se pyörii vieläkin välillä päässä ja vei kanssa silloin yöunet. En olisi halunnut mitään siitä tietää, mutta ne karmeudet hyppäsi aina silmille, kun kävi lukemassa iltalehteä yms. Lujaa vaan yritin selata ohi, mutta joka tuutista sitä juttua tuli :( maailma on raaka paikka, ei kaikki tapahtumat mahdu ymmärrykseen.
 
Mulle kävi samalla tavalla muutama vuosi sitten jonkun murhajutun kanssa, vaikka en siihen paneutunut sen enempää kuin mitä kuulin uutisista. Ehkä se, että tekijä on näennäisen normaali ihminen ja samaistuttava, tekee tapauksesta niin järkyttävän. Muistan, että valvoin monta yötä miettien sitä tapausta ja koin noita samoja outoja "syyllisyyden" tunteita kuin sinäkin, ja ihan kuin olisin vasta silloin tajunnut ihmisen raadollisuuden.
Älä lue enää :) Käy hikilenkillä, se auttaa aina! Ja hyvähän se on, ettei ole täysin turtunut maailman pimeään puoleen, eikö?
 
No itse olen nähnyt sitä maailman pahuutta ihan riittävästi omassa elämässäni ja siksi tällaset ei oikeestaan järkytä.
Asennoidun myös siten, että ei meidän tarvii olla tietoisia kaiken maailman hirveyksistä. Keskittyy siihen oman elämänpiiriinsä.
Niin ja ehkä tiedostan myös sen, että vaikka pahuutta on niin on myös hyvyyttä ja keskityn mieluumin siihen.
 
Mua kans, olen öisin valvonut ja miettinyt tapausta.
Mulla on sen teinipojan ikäinen poika ja viisi muuta lasta, lisäksi olen viimeisilläni raskaana. Ja samanikäinen kuin tuo täti. Jotenkin liippaa liian läheltä, niin kamalaa ja sairasta ja kuvottavaa ja ennenkaikkea käsittämätöntä.
 
Ap, kuka lähetteen kirjoitti?
Tk-lääkäri vai työterveyslkr?
Luulisin, että voisit päästä "jonon ohi" jos otat tuohon lääkäriin uudestaan yhteyttä ja kerrot,
kuinka paha tilanne nyt on.

Toki kesän takia terveydenhuolto on aina takussa :/

Mutta jos tilanteesi oikein pahaksi menee niin mene ehdottomasti päivystykseen niin saat edes jotain apua.
 
Ap, kuka lähetteen kirjoitti?
Tk-lääkäri vai työterveyslkr?
Luulisin, että voisit päästä "jonon ohi" jos otat tuohon lääkäriin uudestaan yhteyttä ja kerrot,
kuinka paha tilanne nyt on.

Toki kesän takia terveydenhuolto on aina takussa :/

Mutta jos tilanteesi oikein pahaksi menee niin mene ehdottomasta päivystykseen niin saat edes jotain apua.

työtervlkr. Sanoi, että tilanne on huono, ja todennäköisesti elokuulle tulee kutsu, aiemmin epätodennäköistä.
 

Yhteistyössä