I
"ihmettelijä"
Vieras
En ole mikään ihmishirviö. Mielestäni vammaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin, heillä on oikeus olla täällä ja heistä on velvollisuus pitää huolta. Heille tulee myös mielestäni järjestää kuntouttavaa ja virikkeellistä toimintaa, eikä suinkaan sulkea yhteiskunnasta.
Mutta, sitä en ymmärrä, että miksi vaikeasti kehitysvammaisia yritetään kouluttaa? Katsoin eilen yleltä sellaista ohjelmaa, jossa oli vaikeasti autistisia lapsia ja nuoria ja nämä kävivät koulua. Yksikin sai päivittäin monta väkivaltaista kohtausta ja saattoi alkaa yllättäen hakata vanhempiaan, opettajia tai muita koululaisia. Lisäksi hänellä oli huomattavaa vaikeutta kommunikaatiossa. Tällaisessa tapauksessa on 100 %:n varmaa, ettei kyseinen henkilö pysty ikinä menemään edes tuettuun työhön, joten mitä varten häntä koulutetaan? Ja vaikutti siltä, että koulun käynti vain lisää tuota ahdistuneisuutta.
Tuollaisen vaikeasti kehitysvammaisen kouluttamiseen menee varmasti aivan järkyttävä määrä rahaa. Tuollakin pojalla näytti olevan 3-4 avustajaa tuolla koulussa. Ja kuitenkaan tuolla koulutuksella ei tulla koskaan saamaan mitään tuottoisaa aikaan, kuten valtaväestön koulutuksella. Ja tuskin nuo ihmiset itsekään saavat tuosta koulutuksesta mitään.