P
"pipo"
Vieras
Ollaan oltu miehen kanssa 7 vuotta yhdessä, ikää molemmilla 27 vuotta. Nyt viimeisen vuoden ajan ollaan harrastettu seksiä kerran kuussa/kahdessa kuussa, koska minun ei tee mieli. Meidän seksielämä ei ole koskaan ollut hirveän aktiivista, alkuaikoinakin seksiä oli ehkä kerran viikossa. Minua ei ole koskaan "panettanut", mutta sitten kun seksiä oli, se oli ihan ookoo. Nyt viimeisen vuoden ajan seksi on ollut lähinnä ahdistavaa, siis haluan vain että se loppuu pian, ja nyt homma on mennyt niin pahaksi, että välttelen seksiä viimeiseen saakka. MIes on jo ihan kyllästynyt, sanoi jo alkuvuonna ettei jaksa enää tehdä aloitetta turhaan. Eipä nyt ole sitten tehnytkään viimeiseen 3 kuukauteen, mikä ollaan oltu nyt oltu harrastamatta seksiä.
Olen kyllä rittänyt "saada itseäni fiilikseen", mutta se ei vaan onnistu. Ja sitten kun itseni seksiin "pakotan" niin ajattelen jotain muuta enkä pysty nauttimaan ollenkaan. Masturboida yritin joskus puoli vuotta sitten, mutta siitäkään ei tullut mitään. Muutenkaan en ole saanut omasta kädestä tai leluistakaan mitään iloa oikeastaan koskaan....
Joskus kokeiltiin miehen kanssa leluja, uusia asentoja ym. mutmies ei niistä tykännyt, aina halus palata siihen vanhaan tuttuun "ensin sen sormettaa mua, sit otan suihin, sit mä alla ja lopuksi mä päällä"-rutiiniin. Nyt keskusteluyhteys on katkennut ihan täysin seksin osalta, tää tilanne on kestänyt jo niin kauan että meidän välit on ihan tulehtuneet....
Terapiaan ei kuulemma halua koska "ei me mitään hulluja olla ja se maksaa liikaa eikä kuitenkaan auta".
Ja siis haluaisin haluta seksiä, mutta en tiedä mikä auttaisi?