Millä ihmeen keinolla me saadaan tuo 2v tyttö nukkumaan niin, ettei tarvii tapella tuntia joka ilta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja me vanhemmat
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Noh, menin itse yläkertaa nukkumaan klo 23.30 ja tämä istui siellä lukemassa kirjaa eli ei voi jättää yksin kun ei nuku yksin... :(

Ei uskalla jäädä yksin nukkumaan, mutta kuitenkin kirjaa on jäänyt lukemaan pitkäksi aikaa...eli tekosyitä tekosyitä, ettei tarttis vaan jäädä yksin sinne.

Makuuhuoneessa on pimeää, mutta jos jää yksin niin saa sinne valot päälle. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja aika:
raakaa toimintaa täällä ehdotetaan. :( Surullista. Lapsi kainaloon ja petiin, ei tarvi kikkailla ja tuottaa ahdistusta lapselle.

Vanhemmilta tuntuu puuttuvan sellainen "lapsen lukutaito" kokonaan. Ollaan kouluttamassa ja huudattamassa pieniäkin vauvoja ja sama on näköjään muodissa taaperoiden kanssa. Ja sit ihmetellään suureen ääneen lasten ja nuorten psyykkisiä ongelmia.

Kuule, ne psyykkiset ongelmat johtuu juuri siitä kun ei nykyään osata kasvattaa lasta ja samalla olla sille aidosti läsnä silloin kun tarvitaan. Esimerkki; kun taaperoa sattuu tai harmittaa, se tarvitsee äidin tai isän läsnäoloa riippumatta siitä, onko mamilla juuri 2+-keskustelu tai zumba alkamassa. Kun taaperon on taas aika käydä nukkumaan/pukea/syödä, on aikuisen tehtävä näyttää hänelle ne rajat ja olla se auktoriteetti.
'
Kuten minkä tahansa lauman pienin, lapsi rakastaa sitä että on porukan jäsen mutta ei ymmärrä turhaa ja typerää jalustalle nostoa. Lapsen turvallinen olo syntyy siitä, että on ne isommat ja viisaammat, jotka kyllä on tukena ja turvana mutta myös asettaa ne viimeiset rajat. Tämä vaan vaatisi vähän enemmän, kuin nykyvanhemmilta ilmeisesti voi vaatia..

näin.
pitää olla läsnä ja rakastaa ja osoittaa se, mutta ei lasta saa pilalle hössöttää ja paapoa
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Noh, menin itse yläkertaa nukkumaan klo 23.30 ja tämä istui siellä lukemassa kirjaa eli ei voi jättää yksin kun ei nuku yksin... :(

Ei uskalla jäädä yksin nukkumaan, mutta kuitenkin kirjaa on jäänyt lukemaan pitkäksi aikaa...eli tekosyitä tekosyitä, ettei tarttis vaan jäädä yksin sinne.

No ei kai kukaan noin pieni lapsi tahdokaan jäädä yksin??

Onko se joku yllätys? Voi taivas!!! Nukkukaa niiden lapsien kanssa ettei tarvi kokea turvattomuutta. Ei se lapsen kylmästi yksin jättäminen ole sitä mitä se lapsi tarvii, eikä ne mitään tekosyitä keksi ja juono vanhempien seläntakana. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Noh, menin itse yläkertaa nukkumaan klo 23.30 ja tämä istui siellä lukemassa kirjaa eli ei voi jättää yksin kun ei nuku yksin... :(

Ei uskalla jäädä yksin nukkumaan, mutta kuitenkin kirjaa on jäänyt lukemaan pitkäksi aikaa...eli tekosyitä tekosyitä, ettei tarttis vaan jäädä yksin sinne.

Makuuhuoneessa on pimeää, mutta jos jää yksin niin saa sinne valot päälle. :headwall:

meillä tyttö saa ottaa kirjan sänkyyn ja katsella sitä. mutta sängyssä pitää pysyä. nopeasti nukahtaa kirjansa päälle ja sitten sammutan valot
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ette todellakaan ole kaikkea kokeillut, kun keinot ei kelpaa teille. Jatkakaa samaa rataa tai ottakaa kunnon ote siihen kasvatukseen.

Kaikki keinot ei käy kaikille ja ne keinot joita täällä on esitetty on jo kokeiltu, eivätkä toimi.
 
Eli kannatte lapsen takaisin sänkyyn ja sanotte nyt nukutaan ja poistutte...tätäkö olette tarpeeksi pitkään kokeilleet, siis enemmän kuin pari iltaa, jonka jälkeen luovutitte?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ette todellakaan ole kaikkea kokeillut, kun keinot ei kelpaa teille. Jatkakaa samaa rataa tai ottakaa kunnon ote siihen kasvatukseen.

Kaikki keinot ei käy kaikille ja ne keinot joita täällä on esitetty on jo kokeiltu, eivätkä toimi.

Oletteko kokeilleet yhden kirjoittajan ehdottamaa keinoa siitä, että ovi laitettaisiin kiinni niin ettei lapsi saa sitä itse auki?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
]

Makuuhuoneessa on pimeää, mutta jos jää yksin niin saa sinne valot päälle. :headwall:

HAH!
Tää alkaa vaikutaa todella typerältä provolta!

Eihän lapsi ymmärrä että on nukkuma-aika jos valot on päällä, henrranjee!

Joo, nyt mä poistun tästä keskustelusta.

Mun vinkit:

Säännölliset rutiinit
Rauhoittuminen
Sänkyyn
Valot pois
Hyvää Yötä ja ovi kiinni

Jos ylettää ovenkahvana niin kannetaan joka kerta takas sänkyyn, ekalla viidellä kerralla sanotaan hyvää yötä ja sitten ei mitään, sänkyyn vain ja ovi kiinni.

Viikko menee ja tyttö nukkuu kuin tukki.

PISTE.

Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Noh, menin itse yläkertaa nukkumaan klo 23.30 ja tämä istui siellä lukemassa kirjaa eli ei voi jättää yksin kun ei nuku yksin... :(

Ei uskalla jäädä yksin nukkumaan, mutta kuitenkin kirjaa on jäänyt lukemaan pitkäksi aikaa...eli tekosyitä tekosyitä, ettei tarttis vaan jäädä yksin sinne.

No ei kai kukaan noin pieni lapsi tahdokaan jäädä yksin??

Onko se joku yllätys? Voi taivas!!! Nukkukaa niiden lapsien kanssa ettei tarvi kokea turvattomuutta. Ei se lapsen kylmästi yksin jättäminen ole sitä mitä se lapsi tarvii, eikä ne mitään tekosyitä keksi ja juono vanhempien seläntakana. :D

tää ei ainakaan tiedä mitään lasten kasvatuksesta. sun lasten tuskin tarvii tehdä kotitöitä, heiltä tuskin odotetaan mitään, huutamalla saa tahtonsa läpi ja aina ostetaan mitä lapsi haluaa. onhan tollasen "kasvatuksen" tulokset nähty. valitettavasti omassa suvussakin. pilalle hemmoteltu, aina tahtonsa läpi saanut eka luokkalainen jolla ei ole kavereita kun lapsi aina nostettu jalustalle ja tottunut olemaan muita tärkeämpi
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ette todellakaan ole kaikkea kokeillut, kun keinot ei kelpaa teille. Jatkakaa samaa rataa tai ottakaa kunnon ote siihen kasvatukseen.

Kaikki keinot ei käy kaikille ja ne keinot joita täällä on esitetty on jo kokeiltu, eivätkä toimi.

Miten pitkään mitäkin keinoa on kokeiltu? Ainkakin viikko tai pari pitäisi mennä yhden kaavan mukaan sitkeästi joka ainoa ilta ennenkuin voi sanoa ettei toimi. Eikä niin että ekana iltana ei toimi nii kokeillaan huomenna jotain muuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja e:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ette todellakaan ole kaikkea kokeillut, kun keinot ei kelpaa teille. Jatkakaa samaa rataa tai ottakaa kunnon ote siihen kasvatukseen.

Kaikki keinot ei käy kaikille ja ne keinot joita täällä on esitetty on jo kokeiltu, eivätkä toimi.

Oletteko kokeilleet yhden kirjoittajan ehdottamaa keinoa siitä, että ovi laitettaisiin kiinni niin ettei lapsi saa sitä itse auki?

Oletko hullu, älä tuommoisia kirjoittele tänne joku toope voi tuota jopa kokeilla :(
 
Tämä ei ole vaihtoehto koska sitten lapsi tuntee olevansa vankilassa ja hätääntyy. En halua satuttaa lastani henkisesti. Joku muu keino siihen nukuttamiseen on oltava! Sano mitä sanot.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vie sänkyyn, sano hyvää yötä, valot pois ja pois huoneesta.

Sitten jos huutaa oikeasti hätäänsä tai poistuu sänkystä, vie sänkyyn, sano hyvää yötä nyt nukutaan, valot pois ja poistu huoneesta.

Ja taas...

Näin eteenpäin, ilman poikkeuksia. Ei taputteluja tai tiputteluja enää sänkyyn menon jälkeen. Iltasadunkin voi lukea sohvalla, sänky on vain nukkumista varten.

Lisään vielä, että jos kerran lähtee huoneesta pois ja te alakerrassa, toinen vanhemmista jää yläkertaan vaikka kirjaa lukemaan/läppärin kanssa siksi aikaa että lapsi ei enää yritä pois sängystä. Heti kun ovenkahva kääntyy, valmiina viemään takaisin. Ei höpötyksiä eikä muutakaan, sänkyyn vain.

Näin? Vai onko tämäkin liian "rankkaa" kasvatusta ap:n mielestä? Vähän turhaa neuvoja kysellä, kun ne ainoat toimivat eli rajojen osoittaminen lapselle ei kelpaa..

AP; tämätämätäämää, mikä tässä on vikaa? Kokeilkaa pari viikkoa. Suosittelisin vähän johdonmukaisempaa linjaa kasvatuksessa muutenkin, vanhempien harkitussa tilanteessa käyttämä "ei" on ehdoton.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tinii:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
]

Makuuhuoneessa on pimeää, mutta jos jää yksin niin saa sinne valot päälle. :headwall:

HAH!
Tää alkaa vaikutaa todella typerältä provolta!

Eihän lapsi ymmärrä että on nukkuma-aika jos valot on päällä, henrranjee!

Joo, nyt mä poistun tästä keskustelusta.

Mun vinkit:

Säännölliset rutiinit
Rauhoittuminen
Sänkyyn
Valot pois
Hyvää Yötä ja ovi kiinni

Jos ylettää ovenkahvana niin kannetaan joka kerta takas sänkyyn, ekalla viidellä kerralla sanotaan hyvää yötä ja sitten ei mitään, sänkyyn vain ja ovi kiinni.

Viikko menee ja tyttö nukkuu kuin tukki.

PISTE.

Ootkohan sä provo? Vai miksi et tajua, että jos lapsi jää nukkumaan (kun valot on pois) ja sitten äiti/isä lähtee alakertaan ja ajattelee lapsen nukkuvan, käy ehkä kerran vielä katsomassa että varmasti nukkuu mutta sitten lapsi jää yksin sinne ja laittaakin itse valot päälle ja alkaa leikkiä... Ei vanhempi voi tietää mitä lapsi siellä tekee. Vai pitäiskö siellä käydä 5 min välein katsomassa että varmasti nukkuu? Mitä et ymmärtänyt?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja aika:
raakaa toimintaa täällä ehdotetaan. :( Surullista. Lapsi kainaloon ja petiin, ei tarvi kikkailla ja tuottaa ahdistusta lapselle.

Vanhemmilta tuntuu puuttuvan sellainen "lapsen lukutaito" kokonaan. Ollaan kouluttamassa ja huudattamassa pieniäkin vauvoja ja sama on näköjään muodissa taaperoiden kanssa. Ja sit ihmetellään suureen ääneen lasten ja nuorten psyykkisiä ongelmia.

Kuule, ne psyykkiset ongelmat johtuu juuri siitä kun ei nykyään osata kasvattaa lasta ja samalla olla sille aidosti läsnä silloin kun tarvitaan. Esimerkki; kun taaperoa sattuu tai harmittaa, se tarvitsee äidin tai isän läsnäoloa riippumatta siitä, onko mamilla juuri 2+-keskustelu tai zumba alkamassa. Kun taaperon on taas aika käydä nukkumaan/pukea/syödä, on aikuisen tehtävä näyttää hänelle ne rajat ja olla se auktoriteetti.
'
Kuten minkä tahansa lauman pienin, lapsi rakastaa sitä että on porukan jäsen mutta ei ymmärrä turhaa ja typerää jalustalle nostoa. Lapsen turvallinen olo syntyy siitä, että on ne isommat ja viisaammat, jotka kyllä on tukena ja turvana mutta myös asettaa ne viimeiset rajat. Tämä vaan vaatisi vähän enemmän, kuin nykyvanhemmilta ilmeisesti voi vaatia..

Mitäpä mieltä ap tästä, oletko analysoinut yhtään pidemmälle miksi annat lapsen määrätä ja johtaa tuossa nukkumisasiassa ja ilmeisesti muussakin? Miksi se sinusta on parempi tapa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hr:
Alkuperäinen kirjoittaja narttu:
Tämä on varmaan vastoin kaikkia oppeja, mutta mä teen näin: iltapala, iltapesu, iltasatu, halailu + silitykset, ovi kiinni ja se kanssa pysyy kiinni. Kaksi iltaa rynkytteli ovenripaa, jonka jälkeen käsitti, että sitten kun on pistetty nukkumaan, on turha vinkua pois.

No täällä toinen pahis.. meilläkin ovi kyl pysyy kiinni eikä palvelua tipu, ellei ole joku kauhea paniikkihätätilanne, minkä sit kyl erottaa ihan normi vinkumisesta.

kauheeta :(
 
Anna valita iltasatukirja, hipsitte yhdessä makkariin, pidä kainalossa tai pötköttele vieressä ja luette sadun. Jos vielä harmittaa, lue toinen...aluksi voi mennä se tuntikin mutta on se kivempaa kuin tappeleminen. Tee siitä nukkumaanmenosta kiva yhdessäolon hetki.

Kamalan moni täällä pelkää että lapsi "pompottaa" ja "manipuloi" ja aikuisen tehtävä on pistää rajat. Toki aikuisen tehtävä on pistää ne rajat, mutta mikä pakko se raja on panna just siihen että valot pois ja pää tyynyyn? Yö on pitkä ja pelottava, mun mielestä siihen syssyyn ei tarvitse mitään auktoriteettisulkeisia pitää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja oikeastiko:
joku koulaa lastaan vangitsemalla sen huoneeseen???

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1727102

Tää ketju alkaa jo käydä mulle hyvästä ilta-huumorista :D

AP:lle en ymmärrä mitään sun kannoistasi, joten parasta että menet vaan nukuttamaan sitä lastasi tunniksi joka ilta, muuta et voi odottaa tuolla 'kasvatuksella'.
 
Alkuperäinen kirjoittaja gf:
Alkuperäinen kirjoittaja e:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ette todellakaan ole kaikkea kokeillut, kun keinot ei kelpaa teille. Jatkakaa samaa rataa tai ottakaa kunnon ote siihen kasvatukseen.

Kaikki keinot ei käy kaikille ja ne keinot joita täällä on esitetty on jo kokeiltu, eivätkä toimi.

Oletteko kokeilleet yhden kirjoittajan ehdottamaa keinoa siitä, että ovi laitettaisiin kiinni niin ettei lapsi saa sitä itse auki?

Oletko hullu, älä tuommoisia kirjoittele tänne joku toope voi tuota jopa kokeilla :(

joo ei. ton ikäsen nenän edestä ei saa ovea sulkea. vaikka mä tiukka kasvattaja oon, niin mäki tajua että tuo on julmaa
 
Ymmärrän hyvin ap:ta, koska meiltä löytyy samanlainen 2,5v poika. Tosin meillä on nyt viimeisten kuukausien aikana tilanne helpottanut radikaalisti. Ensinnäkin olen samaa mieltä siitä, että lapset ovat hyvin erilaisia näiden nukahtamisasioiden suhteen, osa tarvitsee enemmän apua nukahtamiseen kuin toiset. Omakohtaista kokemusta on, sillä meiltä löytyy 2 lasta ja molemmat ovat täysin erilaisia nukkujia: toinen taistelee untavastaan ja tarvitsee vanhempien apua nukahtamiseen, toisen voi kipata sänkyyn ja hän pystyy nykahtamaan yksin aivan hyvin. On helppo sanoa ulkopulisen, että sen kus viet lapsen sänkyyn ja lähdet pois. Se vaan ei oikein toimi jos lapsi yksin jäädessään huutaa pää punaisena tunti toisensa perään tai kunnes ei saa enää henkeä/oksentaa.

Meillä tuo nukutusrumba kesti aina 1-1,5h ja oli kaikille ihan painajaista. Siitä päästiin eroon kun pojalle tuli ikää n. 2v 3kk ja päätin, että nyt loppuu meillä päikkärien nukkuminen, koska unta ei yksinkertaisesti riittänyt enää sekä päivään että yöhön. N. viikon parin verran poika oli loppupäivästä väsynyt ja kiukkuinen, mutta sitten tottui uuteen rytmiin. Yöunet pitenivät tunnilla ja nyt jaksaa ihan hyvin valvoa koko päivän. Nukahtaa illalla n. 10 minuutissa. Suosittelen kokeilemaan uudelleen päikkäreiden poisjättöä, mutta hieman pidemmän aikaa, vaikka alkuun näyttäisi että ei vielä pärjää ilman.
 
Yhteistyössä