Meillä aloteltiin pottailua joskus vuoden tienoilla (vähän jälkeen). Mutta ei mitään stressiä asian suhteen, potalla kävi, kun muistettiin sitä ehdottaa.
Joskus vähän ennen kahta ikävuotta tuli kuitenkin totaalistoppi eikä tyttö suostunut potalle menemään. Todettiin parhaimmaksi jättää koko homma tauolle hetkeksi eli ei edes ehdotettu potalle menoa. Sai toki mennä, jos itse halusi ja ihan muutaman kerran tuona aikana halusikin. Suurimman osan ajasta se oli kuitenkin ehdoton ei.
Muutama kuukausi taukoa ja viime kesän alussa päätettiin, että nyt kokeillaan uusiksi. Jätettiin vaippa kertaheitolla pois. Kesällä se oli helppo toteuttaa, kun neiti oli kotona eikä vaatteita ollut paljon päällä. Parin viikon ajan sattui silloin tällöin joku pissavahinko (kakkavahinkoja ei koskaan), mutta n. viikossa neiti oli jo oppinut todella hyvin koko homman. Syksyn alkaessa meillä jäi yövaippakin pois. Ikää nyt 2 v 8 kk.
Niin ja se avainsana. Eli ihan LAHJOMALLA sain tytön potalle. Jokaisesta pottaan tehdystä pissasta sai ekoinan viikkoina tikkarin. Sitten se siirtyi pottaan tehtyyn kakkaan. Ja lopulta se muuttui joksikin muuksi kuin tikkariksi (hammaspastilli/rusina, siitä tarraan, hiuspinniin ja lopulta vain kehuihin). Nyt siitä ei luonnollisestikaan saa sen kummempaa, mutta lahjonta auttoi alkuun.