Millainen on 2 vuoden uhma?

[uhmis*]

Meillä on poika 1v10kk ja hän on aina ollut vaativa lapsi. Kitinää, itkua yms. on aina riittänyt todella paljon ja niin edelleenkin =(. Nyt vain tuntuu, että tilanne on pahentunut. Hän vetää herneet nenään nykyään todella helposti, joten koko ajan saa varoa mitä hänelle sanoo tai tekee. Jos asiat eivät mene hänen tahtomallaan tavalla, on huuto korvia vihlovaa.
Poika ei vielä paljon puhele, joten on todella vaikeaa välillä tietää mitä hän tarkoittaa tai haluaa ja siitäkin siis tietysti suuttuu. Päätään paukuttaa kiukuissaan ja välillä tavarat lentelevät. Minussa eli äidissä on aika kiinni ja isi ei kelpaa välillä ollenkaan ja muutenkin isi tuntuu nyt olevan punainen vaate pojalle.
Tämä on välillä tosi raskasta ja rasittavaa. Kun tämä meidän poika on aina ollut näin kiukkuinen tapaus, sitä jo miettii, että me ollaan vanhempina täysin epäonnistuttu ja pojalla on paha olla meidän kanssa. Vaikka olisi miten mielinkielin lapselle, niin kiitoksena monesti kitinää ja huutoa.
Osaa hän toki olla suloinen ja hymyilevä lapsi, mutta kiukku vaan vie siitäkin voiton ja varsinkin nyt tuntuu, että tilanne on pahentunut...

Voisiko tämä olla sitä uhmaa? Vai millaista se 2 veen uhma oikein on?

 

[riialiina]

Uhmaahan tuo on, mutta älä vain varo sanojasi tai tekemisiäsi tai teet teille karhun palveluksen. Jatkatte elämää niinkuin ennenkin, samoilla rytmeillä ja säännöillä. Poikahan testaa rajoja ja kun säännöt ovat aina samat niin lapsi tuntee olonsa turvalliseksi kun se perusturvallisuus säilyy. Ääntähän niistä pienistä lähtee, mutta kyllä sitä tähän maailmaan mahtuu.

 

[joooooooo]

samalla linjalla kuin edellinen, meillä 2v uhma kääntynyt 3v uhmaksi ja tässä odotellaan että loppuuko nämä uhmat ennen rippukouluikää...ja tässä 3v uhmassa tulee sit vielä enemmän omaa tahtoa ja ne sanat kuvioihin. Mutta älä vaan ala mielistelemään uhman takia lastasi, sillä tavalla lapsi pääsee huudollaan aina päämääräänsä ja huudosta ei tule loppua. Pidä rajat ja säännöt, huutoa maailmaan mahtuu. Sitten tulee niitä aurinkoisia päiviä että rajoja välillä noudatetaan ihan mukisematta

 

[juu :)]

meille neuvolalääkäri totesi, että 2-vuotiaan kanssa ei neuvotella. eli kun vanhemmat sanovat mitä tehdään, niin siten myös tapahtuu - vaikka se lasta ankarasti suututtaisikin .

 

[fhhythoiu]

Joku lastenpsykologikin muistaakseni sanoi, että vanhempien tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapsille. Näin lapset oppivat kestämään myös vastoinkäymisiä ja selviämään niistä. Ei nyt tietenkään pelkästään pettymyksiä (sen nyt tajuaa jokainen) mutta ei kannata tosiaan olla mielinkielin, siitä on vain haittaa lapselle!

Joo, ja tutulta kuulostaa, meilläkin 1v11kk lapsi ja kiukuttelee kun ei saa tahtoaan läpi. Se on ihan normaalia.

 

[fghfgjf]

Meillä 2-vuotiaan uhma hieman hellitti kun oppi paremmin puhumaan ja täten tekemään itsensä ymmärretyksi.

 

[uhmis* AP]

Kiitos vastauksista.

Meillä siis poika saattaa suuttua, jos esim. autan häntä jossakin asiassa tai laitan vaikkapa leikkiauton jotenkin väärin tms. tästä syystä siis välillä tulee tunne, että saapi olla teoissaan ja sanoissakin varovainen. Siitä syystä olen antanut olla hänen rauhassa ja pyrkinyt olemaan puuttumatta hänen touhuihinsa jos hän on niihin syventynyt.
Mielinkielin olemisella en missään nimessä tarkoittanut periksi antamista tai sitä, että asiat tehdään pojan tahtomalla tavalla, vaan sitä, että vaikka miten järjestäisin meille kivaa tekemistä ja touhuamista, niin tuntuu että sekään ei hänelle aina riitä, vaan silti pitää kiukuta.
Rajat pojalla on ja vahvasti uskon siihen, että jos kerran antaa periksi, saa aina antaa periksi eli tiukasti pyritään miehen kanssa pitämään rajat ja päätökset kun ne kerran ollaan annettu.

Mutta rankkaa on, esim. eilen poika ei suostunut nukkumaan ollenkaan päiväunia, vaikka väsynyt oli. Itselle nuo päiväunet ovat hengähdystauko, joten kauhunsekaisin tuntein pelkään, että meinaako poika hylätä pväunet kokonaan... toivottavasti ei!!!

Teillä, joilla on uhmasta enemmän kokemusta, niin antakaa hyviä vinkkejä miten saada pää kestämään? Multa on hermot menneet muutamaan kertaan totaalisesti ja olen huutanut pojalle tosi pahasti ja sanonut kauheita asioita. Voitte kuvitella miten huono omatunto ja syyllisyys jälkeen päin on. Huutamisesta ei ole mitään hyötyä tai apua, sen tiedän, mutta kun hermot pettää, niin ne pettää. Miten sitä saisi pidettyä itsensä kasassa taaperon kanssa? Uskomatonta, että tuollainen vajaa metrin mittainen ihmisen alku saa aikuisen aika polvilleen.

Toki poika siis osaa olla aivan suloinen ja ihana, mikä parempaa kuin tuntea toisen pienet kädet tiukasti kaulan ympärillä halimassa...

 

[2-vee-uhma]

Meillä on menty 4kk pahaa uhmaikää ja nyt on vähän seesteisempi vaihe (tyyntä myrskyn edellä ?). Ei me keksitty mitään kikkakolmosta hermojen säilymiseen, hengitä syvään ja yritä uudelleen... Auta jos toisella vanhemmalla pipo kiristyy... Onneksi pojan isä on varsin viileähermoinen ja jaksaa kerta toisensa jälkeen kehottaa uudelleen tai ottaa sivuun. Täytyy vaan koittaa tsempata itseään, että nyt rajojen luominen ja hermojen pitäminen maksaa itsensä takaisin tulevaisuudessa!

Tuosta nukkumisesta kannattaa jonkin aikaa pitää vaikka vähän väkisin kiinni, unet voi taas vähän ajan päästä kelvata ja tuntuu, että pieni uhmailija niitä vasta tarvii. En myöskään lähde sille linjalle, että keksin paljon uusia juttuja, sillä ne tavalliset leikit ja puuhat luo myös sitä rutiinia, tuttuutta ja turvallisuutta. Tsemppiä jaksamiseen, ei se ikuisuuksia kestä

 

[uhmaa]

Tässä meillä tilanteita hankalimmasta päästä: Kaikkea mitä ei saa räplätä, pitää ainakin uhitella kokeilevansa (televisiot, lasiovet, peilit, lavuaarit, vessanpöntöt, kännykät...). Minne ei saa kiivetä, sinne täytyy kiivetä (ikkuanlaudalle, keittiön pöydälle). Jos jotain kiellettyä on jäänyt esille, se pitää kilpajuoksuna koittaa tavoittaa (kakkapotta, veitsi leikkuulaudalta...). Jääkaapista täytyy saada juustoa kun 2-vee juustosuu sen muistaa. Kaikkea mitä vanhempien lautasella / pöydällä on, täytyy saada omalle lautaselle. Rattaissa joko halutaan olla / ei haluta olla riippuen siitä ollaanko niissä nyt vai ei. Kaupan hyllyiltä täytyy saada kiskoa tavarat mukaan / lattialle. Jos on nälkä ja kiukku, ruoka pitää lennättää lattialle ja kiukuta enemmän. Lista on ihan loputon. Ja kun näistä kielletään / torutaan / estetään tekemästä, seuraa korvia riipaiseva huuto ja kiukku. Räkä valuu poskelle ja hiki pukkaa päähän ja naapuritkin kuulee, että meillä on uhmaikäinen. Syli ei kelpaa, mutta yksinkään ei voi jättää. Äidin lahkeessa voi vähän roikkua ja katsoa syyttävästi tai sitten voi mennä toiseen huoneeseen ja paukauttaa kaikki ovet kiinni. Tai voi raivota lattialla. Meillä on myös jäähypaikka, johon lapsi viedään rauhoittumaan ja sylitellään vasta kun pahin raivo on mennyt ohi. Ja sitten ollaan taas pitkän aikaa ihan enkeleitä!

 

[meillä näin]

Kengät sidotaan jalkaan umpisolmulla ettei 2v neiti saa niitä pois. Seurauksena on yli tunnin raivo, jonka aikana lyödään pää niin kovaa asfalttiin että päähän tulee haava.
Sadesäällä teippasin kumpparit kiinni haalarin lahkeisiin...
Ruokaa ei haluta syödä, vaikka nälkä olisikin...

Minä päätän (esim kengät) ja sitten tapellaan. Aika paljosta joustan, mutta esim tuo kenkähomma on semmonen mistä en jousta...

 

[näin]

meillä 2,5 vuotias poika ja toinen 1,2 vuotta..vanhemmalla pojalla uhma alkoi 1,5 vuotiaana..raivoamisilla yms..kun kiukku tulee,kestää aina melkein vajaan tunnin huutoa,kiljumista,läpsimistä,väittelyä ja sylissä pitää saada olla ja itse täytyisi seisoa kokoajan jos erehtyy istumaan niin kahta kauheempi huuto!jos laittaa lattialle ja sanoo että huutamalla ei saa mitään/syliin pääsee kun rauhoittuu eikä huuda sylissä oltaessa..jos vie toiseen huoneeseen niin ei pysy vaan aina tulee naaman eteen huutamaan..päiväunia ei nukuta,ei saa nukkumaan sit saattaa itse nukahtaa sohvalle myöh..ja joka päiväunet jos nukkuu niin siitä heräämisestä seuraa vajaa tunnin huuto!mikä avuksi?yöllä herää kerran joskus ei kertaakaan ja herättyään yöllä niin ei ala muuta kuin huuto ja väittely..ei auta silittely,sylissä kantaminen,viereen ottaminen,se että antaa huutaa.....onko mitään mikä helpottas omaa jaksamista?tukiverkostoa ei juurikaan..missähän vaiheessa uhma ohi?!

 

[uhmaalle]

Ihanaa vertaistukea, kuulostaa niiiiin tutulta. Tulipa hymy huulille tuosta kirjoituksestasi, vaikka uhmakohtauksen sattuessa äitiä ei kyllä naurata...

 

[tuleeko?]

Tuleeko näistä uhmaajista ikinä sellaisia kilttejä lapsia?

 

[Ihan hyvä]

Katselen usein TV Viideltä Täyskäännös-sarjaa, jossa alkoholistit ja narkomaanit läheisten patistamana pannaan hoitoon. Ja poikkeuksetta äidit muistelevat "Oli niin herttainen lapsi, pelkkää auringonpaistetta, aina totteli ja hymyili" etc. Lohdutan siis itseäni sillä, että eipähän tuu meidän uhmiksesta ainakaan tällä perusteella narkomaania.