Minulla on kokemusta sekä Ainun käsikäyttöisestä pumpusta että Aventin sähköisestä pumpusta. Minulla maitoa suorastaan suihkusi ja Ainun pumppu toimi alussa aivan loistavasti. Pari kertaa kun pumppasi, niin sai olla pitkän hetken pumppaamatta, maito vain valui astiaan ja pumppu oli todella helppo käyttää ja toimintavarma. Minä tykkäsin siis enkä kokenut miksikään kidutuslaitteeksi tosiaankaan
Ainun sain vähän käytettynä sukulaiselta ja hyvien Avent-kokemusten perusteella investoin jossain vaiheessa sitten vielä Aventin sähköpumpun (voi käyttää myös manuaalisena pumppuna). Minusta tämä oli aika hankala käyttää, osat piti saada juuri oikein ja muutenkin kaiken piti osua juuri kohdalleen, jotta sain isohkoilla rinnoillani kunnon imun aikaiseksi. En siis tässä vaiheessa kauheasti tykännyt tästä, vaikka olin pistänyt siihen aika paljon rahaa.
Kun maidon tulo alkoi vähentyä, en enää saanut Ainulla kovin hyvin maitoa herumaan ja kokeilin uudelleen Aventin sähköpumppua. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa sain Aventilla paljon paremmin maitoa herumaan ja sinnikkyydellä ja harjoittelulla sain imunkin useimmiten kohdalleen.
Lopputulemana oma kokemukseni oli, että taitaa olla aika yksilöllistä ja riippua tilanteesta, mikä pumppu kenellekin sopii. Kaikkein parasta olisikin, jos pystyisi ennen hankintaa lainaamaan joltakulta pumppua, jotta pääsisi kokeilemaan, mikä toimii itsellä. Sairaalassa pääsee usein myös kokeilemaan pumppua, tosin yleensä vain yksi tai kaksi mallia kokeiltavana. Vähän sian säkissä joutuu siis helposti hankkimaan
