Millaisen summan takia tekisit nuorelle tytölle näin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailijagg
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailijagg

Vieras
Vaikkapa siis rahankerjääjälle, joka saisi vedätettyä sinulta tarinallaan muutaman euron?

"Erikoinen tapahtumaketju sai alkunsa iltaseitsemän aikaan, kun Pekka* matkasi Espoon Ikeaan palauttamaan aiemman ostoksensa. Tavaratalon edessä mies kohtasi hätääntyneen, noin 17-vuotiaan tytön, joka kertoi vaikeuksistaan päästä kotiin.

– Tytöllä ei ollut lompakkoa mukana ja hän kertoi ajautuneensa bussikuskin kanssa riitaan, jonka jälkeen kuski oli heittänyt hänet linja-autosta pihalle. Tytön piti päästä kotiinsa Vantaalle, mutta kaverikaan ei voinut noutaa, koska hänellä ei ollut autossaan bensaa, Pekka kertoo MTV Uutisille.

Pekan mukaan tarina ja oli uskottava, joten mies antoi tytölle viisi euroa, neuvoi tämän oikeaan bussiin ja jatkoi matkaansa tavarataloon.

"Halusin vain rahani takaisin"
Ikeassa asioinnin jälkeen hän huomasi samaisen tytön tavaratalon edessä – juttelemassa nyt toiselle miehelle. Pekka meni kysymään tytöltä, eikö tämä lähtenytkään kotiinsa. Tyttö kertoi epäröiden, että oli myöhästynyt bussista.

– Lopulta hän kertoi rahan pyytämisen syyksi sen, että tarvitsee rahaa myös ruokaan ja kysyi, haluanko hänen näkevän nälkää.

Pekka ymmärsi, että kyse oli huijauksesta ja kertoi tytölle, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa: joko hän antaa miehen rahat takaisin tai tämä soittaa poliisille. Tyttö pinkaisi pakoon. Mies juoksi nuoren naisen perään ja tarttui tätä kiinni.

– Silloin hän yritti huutaa, että aion raiskata tämän, jolloin sain huudettua takaisin, että haluan vain rahani takaisin. Ympärillä oli paljon ihmisiä ja onneksi eräs mies sai pysäytettyä tytön."

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...-miesta-vainosi-ja-syytti-varkaudesta/5244744
 
Minä en anna näille kerjäläisille senttiäkään, mutta autan kyllä. Eli jos pyydetään rahaa bussilippuun, sitten kävellään yhdessä bussipysäkille, odotetaan bussia, ja sitten ojennan rahan bussikuskille ja varmistan, että tyttö jää bussiin. Näin kerjäläinen ei saa minulta senttiäkään, mutta autan silti.
 
En vaivautuisi juoksemaan vitosen perään. En koskaan anna rahaa yhtään minkään nyyhkytarinankaan vuoksi, mutta voin auttaa kuten ensimmäinen viestiin vastannut kuvaili.
 
Neuvoisin tyttö odottelemaan busseista poistuvia ja käskisin kysellä lippua, jossa olisi vaihtoaikaa. Jos itsellä olisi lippu, jossa on vaihtoaikaa, mitä en ehtisi käyttämään, niin antaisin sen. Rahaa en antaisi. Samaten ihmettelisin, että mihin tytön lippu on joutunut, millä tuli.
 

Yhteistyössä