Millaisia teidän 5 vuotiaat lapset on?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hjklpå
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hjklpå

Vieras
Jokainen lapsi on yksilö jne., mutta mielenkiinnosta haluaisin tietää minkälaisia 5-6 vuotiaat lapset on muilla?
Onko vilkkaammat lapset rauhoittuneet jo tässä iässä? Jaksaako istua paikoillaan nätisti esim. juhlatilaisuuksissa, päiväkodin aamutuokioissa jne? Minkälaisia leikkejä leikkii, mitkä lelut on in? Millaisia ongelmia lapsen kanssa on? Osaako kirjoittaa/lukea/laskea? Entä luistella, pyöräillä ilman apupyöriä?

Meidän 5,5 vuotias on edelleen vilkas luonteeltaan, jatkuvasti äänessä ja menossa. Osaa kyllä istua paikoillaan ja keskittyäkin, ei aina onnistu kuitenkaan. Jostain syystä vieraiden tai muiden tuttujen ollessa paikalla, alkaa kova esiintyminen, show ja pelleily. Onko muilla samaa? Tuo on todella rasittavaa, kun yhtäkkiä lapsi muuttuu täysin holtittomaksi, en tiedä jännittääkö muita ihmisiä vai onko vain innoissaan. Monenlaista olemme yrittäneet mutta lapsi ei vain osaa hillitä itseään. Tuo pelleily on kuitenkin ns. hyväntuulista, eli ei mitään hermoromahduksia saa. Olisiko kellään neuvoja miten toimia näissä tilanteissa? Lukea tai kirjoittaa ei osaa, paitsi mallista kirjoittaa kyllä. Laskee plus ja miinuslaskuja vähän, ei pyöräile ilman apupyöriä, luistelee hyvin.
 
Monilta tutuilta olen kuullut, että heidän 5veensä ovat jo rauhoittuneet, mutta

meillä ei voi lapsen kanssa käydä esim. pankissa tai vaatekaupoissa kun ei kestä sen vertaa juoksentelematta ja huutamatta. Aikuisten syntymäpäiville tai hautajaisiin häntä olisi ihan turha koittaa ottaa mukaan. Kaupassa käyntiä kävellen harjoitellaan pikkuhiljaa, joskus (varsinkin kun on enemmän lapsia mukana) täytyy vielä nostaa 5vuotiastkin kärryyn.

Oikeataan lapsi ei ole yhtään helpompi nyt isompana, mutta hiukan vaikeammin hallittavissa joissakin tilanteissa, kun on jo isompi kokoinen. Toisaalta ymmärtää (halutessaan) jonkun verran puhetta.

Osaa uida 25m, luistella ja hiihtää hienosti. Juuri pääsiäisenä otettiin polkupyörä esille ja pienen matkan ajaa ilman apupyöriä.

Ei kuitenkaan vielä lue, kirjaimet melkein osaa ja helppoja laskuja laskee.
 
Meillä parin viikon kuluttua 5v on kyllä osannut rauhoittua ja käyttäytyä koko pienen ikänsä, voi siis lähtee sen kanssa vaikka vaatekauppaan tai kirkkoon tms.
Tunnistaa kirjaimet, osaa kirjoittaa perheenjäsenten nimet, osaa helppoja yhteenlaskuja, tunnistaa ja osaa jäljentää numerot. Tykkää tehdä erilaisia tehtäväkirjoja ja piirtää.
Osaa luistella, hiihtää ja lasketella. Apupyörät on vielä viimekesäiseen jäljiltä, nyt vielä pyörä varastossa
 
Meillä on 5-vuotias tytär. Osaa olla halutessaan mahdottoman kiltti, on tosi fiksu ja juttelee selkeästi vaikka mitä asioita. Oppii uutta tosi paljon.
Opettelee lukemisen alkeita, kirjaimet osaa kirjoittaa ja lyhyitä sanoja lukea. Laskeakin osaa hienosti.
Asumme huonon tien varressa, pyöräharjoitukset melko vähäisiä. Hiihtää ja luistelee kyllä.
Tytöllä on kova temperamentti ja fiksuus ilmenee välillä raivostuttavana nenäkkyytenä, välillä tuntuu kuin riitelisi teinin kanssa. On omapäinen ja välillä osaa olla todella kierokin touhuissaan mm. kun tekee jotain salaa. Yleensä käyttäytyy moitteettomasti kaupoissa ja juhlissa, mutta pahimmassa tapauksessa on täysi aivottomuus ja riehakkuus päällä, ei voi aina etukäteen tietää...
Ihana kokonaisuus kuiteskin, maailman rakastettavin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: petite
Meidän juuri 5-vuotias poika on kiltti, mutta uusien asioiden opettelu on kyllä hänen kanssa hirveen hankalaa kun jotenkin se alkuasenne on niin kielteinen. Lukemisesta ja laskemisesta ei ole kyllä tietoakaan, ei vaan kiinnosta. En ole kauheen huolissaan kun isä oppi nuo vasta koulussa mutta oli sitten huippu molemmissa lukiossa. Oli kai lapsena samanlainen kuin poikansa.

Pyörällä ajaa apupyörin, kesällä tarkoitus ottaa ne pois. Luistelu on nollaa. Kerran käytiin mutta ei suostunut siihen alkuunkaan. Hiihtää osaa jotenkuten.

Rakastaa supersankarijuttuja (joskin yritämme välttää niitä, koska menee hysteeriseksi välillä) ja Cars-juttuja. Yleensä alkuun hieman arka, mutta sitten alkaa selittää näitä juttuja kovaan ääneen. Ei kylllä kauheesti jaksa muiden lasten juttuja kuunnella, omat jutut on ne parhaat :) (Tulee isäänsä).
 
rauhallinen papupata, joka ei ujostele ketään tai mitään. puhua pälpättää tauotta( puhuu jopa unissaan), hänen kanssaan on helppo käydä hammaslääkärissä, lääkärissä koska ei pelkää mitään toimenpiteitä( tehty niin paljon kaikkea että ilmaisesti ei enää hätkähdä pienistä), osaa lukea, laskea helppoja laskuja,kirjoittaa. tuntee kellon, ajaa ilman apupyöriä, osaa uida vähintään sen 50m ja sukeltaa kuin saukko, rakastaa altaaseen hyppimistä parista-kolmesta metristä. tykkää istua kelkan,offroasauton kyydissä ja traktorien kyydissä töitä tehdessä. ajelee mönkiällään ja mopollaan ympäri metsiä ja mantuja.

tässä nyt jotain. nuoremmasta kasvaa sitten täysin erilainen 5-6v.
 
Poika täyttää muutaman päivän päästä 5v.

On energinen joo, mutta on kyllä aina osannut rauhoittuakin. Juttua riittää, on hyvin mielikuvitusrikas ja jopa hauska. Eilenkin pölötti yksinään leikkien ihan kuin sillä olis ollut kaveri. Yleensä kuitenkin kaipaa kavereita ja yhteisiä leikkejä ja niitä on pyritty sitte järkkäämään.
Aika taitava on. Ilman apurattaita on osannut ajaa kolmevuotiaasta, osaa luistella & hiihtää, lumilautailua koitettiin ekaa kertaa viikko sitten ja aika hyvin onnistui (toki pikkurinteessä oltiin). Uimakouluun ajattelin kesällä laittaa, koska on sitä kysellyt. Sukeltelee siis kovasti ja omasta mielestään osaa myös uida (ei oikeesti pysy pinnallakun irti päästää). :whistle: Kauheen rohkea, samanlainen rämäpää kuten isänsä :D
Osaa kirjoittaa oman nimensä ja lukea kavereiden nimiä, mut muuten ei oo niin hirveen innostunut kirjaimista.
 
Niin nuo lempparijutut; tyttö on meidän perheen poika. Menee isin matkassa moottoripyörällä, kelkalla ja traktorilla, rakastaa laittaa ruokaa, tykkää nikkaroida vasaran ja naulalaatikon kanssa, piirtelee ja maalaa, ajaa mönkijällä, lempiohjelmina PulttiBois ja Röllit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hjklpå;28280279:
Onko vilkkaammat lapset rauhoittuneet jo tässä iässä? Jaksaako istua paikoillaan nätisti esim. juhlatilaisuuksissa, päiväkodin aamutuokioissa jne? Minkälaisia leikkejä leikkii, mitkä lelut on in? Millaisia ongelmia lapsen kanssa on? Osaako kirjoittaa/lukea/laskea? Entä luistella, pyöräillä ilman apupyöriä?

Osaa istua paikoillaan tarvittaessa, tosin saattaa herpaantua kuiskuttelemaan jotain tms. Seuraa mielellään esityksiä ja osallistuu aamupiiriin ym toimintaan keskittyneesti. Esiintyminen ja huomionkohteeksi joutuminen ujostuttavat.

Leikkii pehmoleluilla ja 'ukkeleilla' mielikuvitusleikkejä; rakentelee legoista autoja ja aluksia, taloja, linnoja jne sekä puuosista junaratoja legotalojensa ympärille; roolileikeissä tällä hetkellä suosituin on superssankarileikki, jossa pukeutuu viittaan ja pipoon ja käy päihittämässä arkkivihollisia sekä pelastamassa yllämainitun legokylän asukkaita jos jonkinlaisilta katastrofeilta. Ulkoleikeissä noiden lisäksi mieluiten rakentaa majaa/linnaa, potkii&heittää palloa ja hiihtää.

Isoimpana ongelmana tällä hetkellä on valehtelu. Se kuitenkin ilmeisesti kuuluu ikään ja vaihe onkin menossa jo ohitse.

Osaa kirjoittaa ja lukea joitakin sanoja ulkomuistista. Luku-&kirjoitustaito ovat ihan tuloillaan, Ekapelissä jo huomaamattaan lukee lyhyitä sanoja ymmärtäen. Laskee useamman luvun plus-, miinus-, jako- ja kertolaskuja sekä hahmottaa yksinkertaisia sanallisia tehtäviä.

Ei ole vielä koskaan luistellut. Pyörällä ajaa apupyörien kanssa.

ETA Niin ja kyseessä 5v11kk tyttö
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja hjklpå;28280279:
Jokainen lapsi on yksilö jne., mutta mielenkiinnosta haluaisin tietää minkälaisia 5-6 vuotiaat lapset on muilla?
Onko vilkkaammat lapset rauhoittuneet jo tässä iässä? Jaksaako istua paikoillaan nätisti esim. juhlatilaisuuksissa, päiväkodin aamutuokioissa jne? Minkälaisia leikkejä leikkii, mitkä lelut on in? Millaisia ongelmia lapsen kanssa on? Osaako kirjoittaa/lukea/laskea? Entä luistella, pyöräillä ilman apupyöriä?

Meidän 5,5 vuotias on edelleen vilkas luonteeltaan, jatkuvasti äänessä ja menossa. Osaa kyllä istua paikoillaan ja keskittyäkin, ei aina onnistu kuitenkaan. Jostain syystä vieraiden tai muiden tuttujen ollessa paikalla, alkaa kova esiintyminen, show ja pelleily. Onko muilla samaa? Tuo on todella rasittavaa, kun yhtäkkiä lapsi muuttuu täysin holtittomaksi, en tiedä jännittääkö muita ihmisiä vai onko vain innoissaan. Monenlaista olemme yrittäneet mutta lapsi ei vain osaa hillitä itseään. Tuo pelleily on kuitenkin ns. hyväntuulista, eli ei mitään hermoromahduksia saa. Olisiko kellään neuvoja miten toimia näissä tilanteissa? Lukea tai kirjoittaa ei osaa, paitsi mallista kirjoittaa kyllä. Laskee plus ja miinuslaskuja vähän, ei pyöräile ilman apupyöriä, luistelee hyvin.

Meidän pojalla on kohta tulossa 5-vuotissyntymäpäivä ja on selvästi rauhoittunut esim. siitä, millainen vauhtihirmu oli vielä syksyllä - kuuntelee paremmin ohjeita ja noudattaa niitä myös. Tosin oma tahto on myös suuri ja yrittää nykyisin neuvottelemalla saada tahtonsa läpi.

Meillä tuohon esiintymiseen vieraiden läsnäollessa auttoi jäähylle laittaminen ja jos oli käyttäytynyt hyvin niin kehuminen - meidän lapsi pitää siitä, että häntä kehutaan. Nykyisin käyttäytyy vieraiden läsnäollessa hyvin ja samoin kauppareissulla ja kyläillessä.
 
Vilkkaus on pahentunut. Paikoillaan istuminen on tuskallista, odottaminen kamalaa. Tulistuu helposti. Ei osaa säädellä äänenkäyttöään, vaan huutaa usein (innostuksissaan jne). Tunnistaa joitakin kirjaimia, nyt on oppinut jopa piirtämäänkin vähän, kun oppi kynäotteen. Osaa kirjoittaa oman nimensä, mutta kirjaimet tekee väärin ts. piirtää ne yksittäisinä viivoina. Saksilla ei osaa kunnolla leikata vielä, sitä harjoitellaan. Luistella osaa vähän ja hiihtää. Apupyörät otettiin eilen pois, mutta eihän tuo vielä osaa ilman niitä ajaa (tällä viikolla jos oppisi, kun treenataan). Uida ei osaa. Laskuja ei laske (missä se niitä olisi oppinutkaan, päiväkodissa eivät vielä laske, enkä ole tajunnut, että pitäisi kotona edes vielä opettaa). Lapsella on adhd-diagnoosi.
 
Meillä on kohta 6-vuotias rämäpää, peloton (vähän liiankin) ja vilkas. Tuo vieraille esittäminen kuulostaa kovin tutulta, meillä menee kans täysin överiksi välillä. Kun pojan kanssa on kahdestaan, voi mennä mihin vaan/tehdä mitä vaan, osaa tahtoessaan käyttäytyä erinomaisestikin.

On aina ollut liikkuvainen, osaa luistella ja hiihtää, on ajanut ilman appareita 3-vuotiaasta asti. Uidessa pysyy pinnalla kyllä, mutta matka ei juuri taitu :D
 
[QUOTE="vieras";28280920]Vilkkaus on pahentunut. Paikoillaan istuminen on tuskallista, odottaminen kamalaa. Tulistuu helposti. Ei osaa säädellä äänenkäyttöään, vaan huutaa usein (innostuksissaan jne). Tunnistaa joitakin kirjaimia, nyt on oppinut jopa piirtämäänkin vähän, kun oppi kynäotteen. Osaa kirjoittaa oman nimensä, mutta kirjaimet tekee väärin ts. piirtää ne yksittäisinä viivoina. Saksilla ei osaa kunnolla leikata vielä, sitä harjoitellaan. Luistella osaa vähän ja hiihtää. Apupyörät otettiin eilen pois, mutta eihän tuo vielä osaa ilman niitä ajaa (tällä viikolla jos oppisi, kun treenataan). Uida ei osaa. Laskuja ei laske (missä se niitä olisi oppinutkaan, päiväkodissa eivät vielä laske, enkä ole tajunnut, että pitäisi kotona edes vielä opettaa). Lapsella on adhd-diagnoosi.[/QUOTE]

Minkä ikäinen tarkalleen? Onko vilkas käytös myös ongelma hoidossa? Koska lapsi sai diagnoosin?
 
Meillä 5-vuotias. Kolme ekaa vuotta hyvin hyvin vilkas ja energinen. Sittemmin laantui aika paljonkin. Nyt parhaillaan menossa taas levottomuusjakso ja tuntuu, että kotona keskittyminen hankalaa (dvdtkin kun katselee, niin kelaa kaikki mielestään kiinnostavat kohdat) ja välttelee tietoisesti kaikkea vaikeampaa ja keskittymiskykyä vaativaa.. Ja on myös niin omaehtoinen, ettei häntä saa kovin helposti tekemään ei mieluista asiaa. Raivostuu helposti, paiskii tavaroita, läpsii. Luistele ei ilman tukea, hiihtää vähän, pyöräily ei ilman apupyöriä (aletaan harjoittelemaan nyt keväällä). Ei osaa laskea, ei oikein piirtää, ei kiinnostunut kirjaimista. Pikkasen huolettaa.
 
[QUOTE="vieras";28280920]Vilkkaus on pahentunut. Paikoillaan istuminen on tuskallista, odottaminen kamalaa. Tulistuu helposti. Ei osaa säädellä äänenkäyttöään, vaan huutaa usein (innostuksissaan jne). [/QUOTE]

Näin meilläkin. Tytöllä ei ole mitään diagnoosia, ihan tavallisen reippaaksi ja toukukkaaksi häntä on neuvolassa ja päiväkodissa kuvailtu. Lapsen kanssa on aina voinut lähteä kauppoihin ja muihin, osaa kyllä käyttäytyä, mutta kärsivällisyys on nykyään todella huono. Ilmeisesti kuuluu jossain määrin ikäänkin, mutta taitaa olla myös luonnekysymys. Kaupunkireissulla kysytään jokaisen kahvilan kohdalla voidaanko mennä tuonne (yleensä käymme kaupunkireissuilla jossain kahvilassa) ja jatkaa jankuttamista vaikka olisi sanottu moneen kertaan, että ensin hoidetaan tämä ja tämä asia. Kerran kiellettyä vastustetaan kiivaasti, jopa puremalla ja raivoamalla. Hyvällä tuulellakaan ei voi olla hetkeäkään paikallaan, vaan koko ajan pitää heilua ja hyppiä. Toisaalta taas jos pyydän hoitamaan jonkin vastuuasian, esim. pyytämään itse kahvilan tiskiltä jotain tai seisomaan taaperopikkuveljen vieressä autohallin ovella sen aikaa että vien roskapussin roskakatokseen, hoituu nämä todella hienosti ja tuntuu ymmärtävän olevansa isosisko ja myös arvostavan näitä velvollisuuksia ja etuoikeuksia. Parina aamuna olen heräillyt siihen, että isosisko opastaa pikkuveljeä vessassa riisuen vaipan ja avustaen potalle ja sen jälkeen auttaa käsien pesussa ja yöpuvun takaisin saamisessa. Osaa siis olla tosi reipas ja hyväkäytöksinen halutessaan.
 
Tyttö täyttää parin kuukauden päästä 5 vuotta. Herkkä ja ujo lapsi, jolla on vilkas mielikuvitus. Rakastaa piirtämistä ja onkin ikäisekseen taitava :) Hellyydenkipeä haavelija. Hanskat unohtuvat helposti pihalle ja Stiga mäen juurelle, kun neiti unohtuu leikkimään omia leikkejään ojassa ;)

Kirjaimet kiinnostavat, laskee kahteenkymmeneen. Pyöräilee apupyörillä, luistelee ja hiihtää. Kauniit vaatteet ja sisustuselementit kiinnostavat :D
 
Ensimmäisenä tuli mieleeni sana RASITTAVA. Meillä on rauhallinen ja kiltti 7 v tyttö, joka oli samanlainen jo 5 vuotiaana. Siihen verrattuna tuo 5 v poika tuntuu todella rasittavalta. On koko ajan vinkumassa ja vaatimassa jotakin ja jos ei saa tahtoaan läpi, niin yrittää sitä huutamalla.

5v oppi ajamaan pyörällä juuri ennen kuin täytti 4 v. Uimista vasta opettelee, uimakoulu on edessä. Luistelu ja hiihto sujuvat hienosti. Poika on ollut kova ulkoilemaan ja liikkumaan aina. Ujo vieraiden seurassa, mutta tuttujen kanssa villiintyy liikaa. Ei ole kiinnostunut lukemisesta, eikä piirtämisestä. Kirjaimia tunnistaa ja osaa vähän plus-laskua. Tarvittaessa poika osaa käyttäytyä hyvin, esim. voimme käydä rauhassa syömässä ulkona ja muissakin tilaisuuksissa.
 
Tyttö täyttää parin kuukauden päästä 5 vuotta. Herkkä ja ujo lapsi, jolla on vilkas mielikuvitus. Rakastaa piirtämistä ja onkin ikäisekseen taitava :) Hellyydenkipeä haavelija. Hanskat unohtuvat helposti pihalle ja Stiga mäen juurelle, kun neiti unohtuu leikkimään omia leikkejään ojassa ;)

Kirjaimet kiinnostavat, laskee kahteenkymmeneen. Pyöräilee apupyörillä, luistelee ja hiihtää. Kauniit vaatteet ja sisustuselementit kiinnostavat :D

Tuo hellyydenkipeys on ihana asia, meidän rämäpäätä kun ei saisi helliä juuri lainkaan. Ainoastaan väsyneenä ja kipeänä kiipeää syliin ja se on ihan luksusta hellyydenkipeälle äidille :) Minä sitä sitten tarkoituksella silittelen ja paijailen hiuksia harjatessa ja rasvatessa yms.
Kuopus on sitten toista maata, sille sitä hellyyttä ei KYKENE kerta kaikkiaan tarpeeksi antamaan. Niin vain on samoista siemenistä kaksi täysin toisensa vastakohtaa kasvanut :)
 
Meidän arka ja hitaanpuoleinen poika on muuttunut reippaammaksi ja rämäpäisemmäksi, pelkää edelleen korkeita paikkoja, mutta on jo oppinut ajamaan pyörällä ilman appareita (vuosi sitten pelkäsi sitäkin vauhtia, mutta syksyllä alkoi kiinnostaa). Ui kasvot veden alla ja välillä nostaa nenän pinnalle hengittämään. hiihtää ja luistelee reippaasti. Heittää voltin trampoliinilla. Pelkää kovia ääniä, korkeita paikkoja (ei esim uskalla kiivetä leikkimökin katolle, tai istua isin olkapäillä), uusia makuja, vieraita ihmisiä aristaa.

Herttainen tyttö on muuttunut pikkuvanhaksi ja näsäviisaaksi, mutta muuten on entisenlaisensa. Ei osaa uida, ei siis edes yritä. Hiihtää, luistelee, pyöräilee.

Rasavilli isoveli 7v ei ole koskaan muuttunut miksikään, on vauhdikas rämäpää, oppii varhain kaiken, mutta ei jaksa pitkään keskittyä samaan. Oli samanlainen niin 1v kuin 5v:näkin.
 
Meillä täytetään kesäkuussa 5 vuotta. Tyttö on kiinnostunut piirtämisestä ja osaa piirtääkkin jo hienosti :) kirjoittaa perheenjäsenten ja muutaman kaverin nimet ja muistaa tuttuja sanoja, mitä niissä lukee.. esim rosso ja karhu :D Pyöräilee ilman apupyöriä ja osaa hiihtää. Luistelu on vielä köpöttelyä, pääsee kyllä ylös itse, mutta ei osaa ottaa vauhtia. Ei osaa uida, mutta uimakouluun mennään taas.

On rauhallinen, mutta kyllä tosiaan osaa tuon inttämisen ja jankutuksen taidon ja kun raivostuu niin raivostuu kunnolla, onneksi harvoin. Auttaa pikkuveljeään ja leikkii hänen kanssaan koti ja retkeily leikkejä :) Ja välillä riehuvat ja tappelevat :/ muuten piirtelee ja leikkelee saksilla päivät pitkät :D

Pikkuveljestä on kasvamassa vähän vilkkaampi ja tempperamentteisempi tyyppi..
 
Meidän viisvee on vilkas kuin elohopea, eikä osaa olla paikallaan juhlissa :-( nuorempi sisarus osasi jo 2 veenä olla ihan nätisti juhlissa, mutta vanhempi ei vieläkään. Ehkä jossain vaiheessa tulevaisuudessa.
 
Tuo aloittajan kirjoitus on ihankuin mun suusta kirjotettu. :O

5,5-vuotias poika meillä, todella vilkas luonne. Mutta silti osaa olla pitkiäkin aikoja paikoillaan jos esim piirtelee tai rakentelee legoilla.

Mutta tuo vieraiden edessä esiintyminen on niin tuttu juttu. Rupee juoksemaan ja huutamaan ja esittämään kaikki temppunsa. Ei siinä metelissä oo sit kauhean kiva yrittää vieraiden kanssa jutella. Tulee varmaan vieraillakin ihan vääränlainen kuva meidän lapsesta.:O

Mekin ollaan kokeiltu tuota jäähylle viemistä, mutta laihoin tuloksin. Vähän aikaa on kiltisti hiljaa, kunnes alkaa taas riehuminen.

Mutta heti kun vieraat lähtee, niin on taas niin rauhallista poikaa että... Aika hermoja kiristäviä nuo ystävien vierailut.

Mutta helpottavaa kuulla, jos tää on vain ohimenevä vaihe ja kuuluu tähän ikävaiheeseen.;)
 

Yhteistyössä