Onnittelut Hetskulle!
Itsekin täällä jännitän 6. vkolla kuinka pitkään tämä raskaus kauan odotettu etenee, kun 1 km takana ja ikääkin turhan riskaabelisti.
Mutta yksi asia on varma: en missään nimessä kerro pomolle ja/tai työkavereille ennenkuin se on virallisesti tehtävä tai joku huomaa, tai en ainakaan ennen np-ultraa ja muita tutkimuksia. Vain mieheni ja minä tiedetään nyt, muukin suku ja ystävät saavat tietää vasta np-ultran jälkeen (jos sinne asti edes pääsen). Näin vältyn turhilta lisäpettymyksiltä ja asioiden vatkaamiselta. Tiedän kyllä, että työnantajani pitää etsiä sijaiseni talon ulkopuolelta, mutta jätän sen heidän murheeksi, avustan tietysti etsinnässä.
Muutoin olen kyllä ihminen, joka vapaasti kertoilee yksityisasioista hyville työkavereille, mutta tätä en. Eivät edes tiedä että olen yli 2 vuotta yrittänyt lasta ja käynyt asian tiimoilta useinkin "omilla asioillani".
Silloin, kun viimeksi olin raskaana, niin tapahtuikin jotain harmittavaa työurani kannalta; vähän sen jälkeen kun olin plussannut, entinen esimieheni(nainen) soitti ja tarjosi uutta (unelma)työpaikkaa yrityksestään. Vaikka olisin halunnut vaihtaa, niin olin hänelle reilu ja kerroin että "valitettavasti" olen raskaana. Hän oli tietysti iloinen puolestani, mutta katsoin myös velvollisuudekseni kertoa hänelle myöhemmin keskenmenosta, jottei ilmaan jää turhia väärinkäsityksiä. Jos olisin tuolloin tiennyt esim. sen, etten voisi tulla koskaan raskaaksi, niin olisin lentäen vaihtanut työpaikkaa. Päätin kuitenkin pysytellä nykyisessä, kunnes olisin varma mitä luonto minulle antaa. Tiedän kyllä, että täälläkin olisivat innoissani mammalomastani...
Elämä ei todellakaan aina mene siten kuin haluaisi. Nytkin jännään olenko syksyisissä häissäni nykymitoissa vai 27. viikolla... Vai esim. vuodelevossa sairaalassa, jossa sitten pappi saa meidät vihkiä ilman kemuja, heh! Häistäkään ei vielä kukaan tiedä, olemme vain vihjanneet 40-vuotisjuhlista...