Milloin lelukateus helpottaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Väsyttää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Väsyttää

Vieras
Tarkoitan tässä lelukateudella sitä, kun pieni lapsi haluaa aina sen lelun tai tavaran, joka on toisella lapsella ja vie tai yrittää viedä lelun toisen kädestä.

Meillä 2 v 2 kk lapsi on ihan mahdoton. Luulee omistavansa koko maailman. Leikkipuistossa ei ehkä halua laskea liukumäkeä, mutta suuttuu jos joku toinen lapsi menee liukumäkeen (ikäänkuin hän omistaisi puiston telineet). Hiekkalaatikolla voi olla kymmeniä tavaroita, mutta aina on saatava se, joka on toisella lapsella (vaikka paria sekuntia aiemmin ko. esine ei olisi kiinnostanut lainkaan). Ehkä uskomattominta on se, että vaikka lapsi on syventynyt johonkin toisen lapsen leluun, niin silti kukaan ei samaan aikaan saa koskea hänen tavaroihinsa.

Uudelleen ja uudelleen lasta kielletään, neuvotaan, estetään viemästä tavaroita toisten käsistä, palautetaan väkisin viedyt lelut takaisin toisille lapsille. Pari kertaa olen jo jättänyt kerhon väliin, kun en kertakaikkiaan jaksa sitä sotaa. En voi sekunniksikaan rentoutua saati että voisin jutustella muiden äitien kanssa -kaikki aika menee erotuomarina ja lasta paimentaessa. Saavat sitten muut olla ja leikkiä rauhassa kun me emme ole siellä häiriönä. Muskarissa sujuu paremmin, kun siellä harvemmin on mitään tavaroita tapeltavana.

Mietin vaan että loppuuko tämä ikinä? Lapsi on selvästi seurallinen ja ilahtuu muista lapsista. Kaikki menee hyvin niin kauan kun leikit on vain juoksentelua ja pelleilyä tai keinumista. Härdelli alkaa heti kun joku ottaa leluja esiin. Tuntuu että joka paikassa kaikki muut lapset osaavat olla kiltisti paitsi meidän lapsi ja se on aika epätoivoinen tunne.
 
Meillä on saatu aika hyvin karsittua tuota pois. Ihan vain järjestelmällisesti aina, kun on toisia lapsia paikalla ja vähänkään ilmenee lelujen omimista, vaadin että leikitään yhdessä tai sitten lelu annetaan sille toiselle. Hitaasti mutta varmasti on tuottanut tulosta.
 
[QUOTE="juu";27355115]Meillä on saatu aika hyvin karsittua tuota pois. Ihan vain järjestelmällisesti aina, kun on toisia lapsia paikalla ja vähänkään ilmenee lelujen omimista, vaadin että leikitään yhdessä tai sitten lelu annetaan sille toiselle. Hitaasti mutta varmasti on tuottanut tulosta.[/QUOTE]

Näin olen minäkin toiminut, mutta toistaikseksi tuloksetta. Meillä oli kyllä joskus keväällä/kesällä hetken aikaa vaihe, että lapsi ymmärsi vaihtokauppojen ja yhteispelin päälle. Luulin jo että homma alkaa sujua, mutta ei. Pahemmaksi on mennyt. Lapsi saa noissa tilanteissa raivareita, jolloin tietysti nostan/kannan hänet kauemmaksi ja "opetustuokio" menee pilalle. (No, onhan se jonkunlainen opetus sekin, että poistetaan leikistä jos ei osaa olla nätisti). Minkä ikäinen sinun lapsesi on?
 
[QUOTE="kkkkkkkkkk";27355167]Meillä 3v.9kk ja sama meno. Joten ei oo meillä ainakaan helpottanu. Pikku sisaruksen syntymä on tosin saattanu aiheuttaa taantumaa..[/QUOTE]

Ai helkkari sentään. Meilläkin siis saattaa tämä jatkua vielä pari vuotta...No, lapsi menee 3-vuotiaana päiväkotiin, ehkä Siperia opettaa jos ei muuten opi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Väsyttää;27355163:
Näin olen minäkin toiminut, mutta toistaikseksi tuloksetta. Meillä oli kyllä joskus keväällä/kesällä hetken aikaa vaihe, että lapsi ymmärsi vaihtokauppojen ja yhteispelin päälle. Luulin jo että homma alkaa sujua, mutta ei. Pahemmaksi on mennyt. Lapsi saa noissa tilanteissa raivareita, jolloin tietysti nostan/kannan hänet kauemmaksi ja "opetustuokio" menee pilalle. (No, onhan se jonkunlainen opetus sekin, että poistetaan leikistä jos ei osaa olla nätisti). Minkä ikäinen sinun lapsesi on?

21/2 vuotias.Itse en ehkä lähtisi lasta siitä tilanteesta pois kantamaan, vaan antaisin sitten vaikka huutaa siinä. Yrittää vain mahdollisuuksien mukaan suunnata huomion johonkin toiseen leluun tai jos haluaa sitä yhteispeliä opettaa, niin menee itse siihen leikkiin mukaan ja alkaa sen toisen lapsen kanssa leikkiä sillä lelulla.

Siis esim. jos toisella lapsella on kirja ja oma lapsi yrittää viedä sen, niin ottaa vain kirjan pois omalta lapseltaan ja sanoo että kaikki lukevat yhdessä, ja alkaa sen toisen lapsen kanssa jo lukea sitä kirjaa, vaikka oma lapsi alkaisi huudon ja kitinän.
 
[QUOTE="juu";27355563]21/2 vuotias.Itse en ehkä lähtisi lasta siitä tilanteesta pois kantamaan, vaan antaisin sitten vaikka huutaa siinä. Yrittää vain mahdollisuuksien mukaan suunnata huomion johonkin toiseen leluun tai jos haluaa sitä yhteispeliä opettaa, niin menee itse siihen leikkiin mukaan ja alkaa sen toisen lapsen kanssa leikkiä sillä lelulla. [/QUOTE]

Kun se ei välttämättä jää huutamiseen, vaan lapsi saattaa raivotessaan läpsiä muita ja/tai heitellä tavaroita. Siksi näen parhaimmaksi, että raivarin tullessa kannan lapsen sivummalle. Tietysti jos lapsi ei silmittömästi kiukuttele, niin yritän kaikin keinoin saada lapsen mukaan niin, että voisi yhdessä tutkia leluja muiden lasten kanssa.
 
No tuo on ihan normaalia kaksvuotiaan käytöstä, pääasia ettet hätkähdä siitä ja ala häpeillä, lapsi kyllä huomaa mikä sinua eniten ärsyttää ja käyttää just sitä uhmatakseen.

Positiivisia keinoja millämasiaan voi puuttua on esim se että pyydät lasta itse valitsemaan minkä omista leluistaa lainaa kaverille. Jolloin ehkä pääset kehumaan käytöstä.. Tai sitten koita avustaa vaihtokauppoja. Valitettavasti nuo ei läheskään aina toimi, mutta joskus ehkä ja kun lapsi oppis hyviä tapoja saada äidin huomiota niin käytös voi pikkuhiljaa muuttua.
 
Juu, olen aina yrittänyt avustaa vaihtokauppoja kaikin keinoin. "Katsos nyt, Emilialla on sinun kakkumuottisi, mutta sinä sait Emilian ämpärin. Aaro leikkii nyt sinun autollasi ja sinä voit leikkiä Aaron hienolla tarktorilla. Potkitaanpa palloa yhdessä, potkaise tuolle tytölle/pojalle ja sitten tyttö/poika potkaisee takaisin, nooin" Jne jne.

Tuota en ole vielä kokeillut, että lapsi saisi itse valita minkä lelun antaisi kaverille. Voisi toimiakin vähän myöhemmin, nyt tuntuu että lapsella ei ole mitään valmiuksia neuvotella tällaisissa asioissa -etenkin kun se kiukuttelu alkaa välittömästi ja sitten lapsi onkin sellaisessa moodissa, ettei mikään puhe mene jakeluun. Lapsen puhe on vasta kehittymässä, sekin saattaa aiheuttaa turhautumista kun toiset lapset tai välttämättä ei edes äiti tai isä aina ymmärrä mitä lapsi haluaa (sanoa).
 

Yhteistyössä