En minä iloitse kenenkään pahoista ajatuksista, eikä kukaan sinua nyt "perkele" ole paholaiseksi toivon mukaan haukkunut tai haukkumassa. enpäs tajunnut, että simppelin kysymyksen ilmoille esittäessäni, minun olisi pitänyt samalla kertoa vuolaasti elämäntilanteestani. Ei tässä sinulle ole tainnut kukaan pahaa haluta.
ja niin minäkin "mutu"-tuntumalla asian ymmärrän, että noiden viimeksi vahvistettujen verotietojen perusteella, mutta kun en nyt kuolemaksenikaan ole saanut päähän, milloin ne verotiedot vahvistetaan. Eli jos syksyllä vahvistetaan, niin se tieto jo helpottaa minua. Eli raskauden yrityksen voi silloin aloittaa jo huoletta aiemmin ja jos raskaus alkaa yrityksestä noin vuoden sisällä, pitäsi ä.pv rahojen tulla 2012 tulojen mukaan. Minua hämää kyllä myös se, että kun ä.pv rahoja aletaan laskea, niin eikös se hakemus pidä jättää kahta kk. ennen laskettua aikaa. Eli silloin lasketun ajan on osuttava tuon vuoden sisälle, tai tarkemmin siis tuon hakemuksen jättöajan on osuttava sen vuoden sisälle.
Ja "perkele" hyvä, uskoisin, että paljon enemmän sinua kannattaisi vaivata ne tapaukset, jotka miettivät raskaaksitulossa taloudellista puolta siksi, ettei muuta toimeentuloa ole. Minulla on kuitenkin vakituinen toimeentulo ja ymmärrän, että vaikka ajoittamalla yrittäisin saada ä.pvrahoilleni hiukan suuremman summan, niin välttämättä se ei onnistu. Niitä lapsia kun ei oikeasti tehdä, niitä saadaan. Tämänkin karun puolen elämästä kokeneena, hoidoissa kolme vuotta viettäneenä ymmärrän.
Mutta kaikkea hyvää sinulle
