Miltä tää "suhde" kuullostaa ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ollakko vaiko eikö olla?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ollakko vaiko eikö olla?

Vieras
Mielipiteitä, miltä tää teistä kuullostaa?

Oon tapaillut viime lokakuusta jo entuudestaan tuttua miestä. Aluksi olin kuskina baarireissuilla ja toki eksyin lähes poikkeuksetta hänen luokseen yöksi. Nukuttiin vierekkäin ja baareissa tuntemattomat varmasti luulivatmeitä pariskunnaksi. Ei oltu yhteyksissä ihan viikoittain, aina kuskireissujen jälkeen parina päivänä kuulumisia vaihdeltiin. Jossain vaiheessa jo ihastuin tuohon. Joulukuun alussa miehen hyvä kaveri, minunkin tuttu, kyseli että mikä tää juttu onkaan, joilloin mies ajatteli asiaa tarkemmin ja lopulta "avautui" ettei halua minun luulevan liikoja,ei pysty nyt vakavempaan juttuun kanssani menneisyytensä vuoksi. Noh toki hiemanotin itseeni tuosta ja välimme viilentyivät. Kaksi kertaa olin kuskina joulukuun puolen ja tammikuun lopun aikana. Helmi-huhtikuussa oli hiljaista, satunnaisesti jossain nähtii muttei enempää. Nyt sitten toukokuun alussa mies alkoi pitämään taas yhteyttä. Kahviteltiin ja nähtiin muutenkin viikoittain ja nyt ollaan sitten lähes päivittäin juteltu fbssä, puhelimessa tai muuten.*

Oon miettinyt että mikä on homman nimi. Mies ehtii tehdä aloitteen melkein päivittäin.*

Jokunen aika takaperin "valittelin" hälle että kun pitäisi hommata oma auto kesän töiden takia, niin mies tokaisi että onhan noita tuossa pihassa ettei hän kaikkia kolmea tarvitse. Ajattelin että heitti läpällä, mutta silti jokin tuossa on muuttunut.*Nyt mies on suunnitellut kovasti kesän menoja minun vapaapäivieni mukaan.*

ertokaa toki miltä tää kuulostaa teistä? Kyselkää..*

Olen 18 ja mies "hitusen" vanhempi :)
 
Ensinnäkin.
a) Se on kuulostaa
b) Hitostako noista koskaan tietää. Joskus mitä epätodennäköisimmistä lähtökohdista syntyy onnellinen ja pitkä suhde, useimmiten kaikki menee päin helvettiä. Mutta sitähän nyt ei voi koskaan tietää, ja elämä on elettävä siinä hetkessä. Toki joskus on hyväkin, ettei tiedä, kivempi elää siinä hetkessä. Et silleen.
 
Ei muuta, mutta se on kuulostaa, ei kuullostaa! Suomen kielessä ei ole sellaista verbiä kuin kuullostaa ja saan näppylöitä ihmisistä, jotka tuota sanaa viljelee! Kiitos ja anteeksi.
 
Kysy ja juttele asiasta mieheltä suoraan, jos asia sua mietityttää, ilmeisesti kuitenkin olet itse tykästynyt häneen. Kysymällä se selviää. Miehistä ei tosiaan aina ota selvää onko ne kiinnostuneita oikeesti vai kaipaako ne vaan kevyttä kivaa naisseuraa.
 

Similar threads

M
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V
P
Viestiä
2
Luettu
279
Aihe vapaa
painiskelija
P
A
Viestiä
1
Luettu
581
A
Y
Viestiä
3
Luettu
2K
V

Yhteistyössä