Toggle sidebar

Miltä tuntuu, kun on VELI? Tytön ja pojan äiti kysyy.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nyt meitä on kaksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

Nyt meitä on kaksi

Vieras
Hei!

Kevyt aihe, toivottavasti moni vastaa!

Poikani (3v) sai taannoin pikkusiskon. Olen hymyillyt itsekseni tilannetta jo moneen otteeseen, sillä minulla ei ole veljeä, yksi pikkusisko löytyy - ja olisin itse lapsena toivonut veljeä itselleni. Tyttäreni syntyi omana syntymäpäivänäni, joten tuntuu kuin tässä toive toteutuisi seuraavassa sukupolvessa :)

Millainen tunne se on, kun naisella/tytöllä on veli? Suojelunhalua? Ihailua? Kilpailua, kateutta, mustasukkaisuutta? Yhteisiä pelejä? Fantasioita naimisiinmenosta? Voimakkaan lihaskimpun ihastelua? Tyttöystävän tarkkailua suurennuslasin läpi? Vitsejä? "Äh, eiks pojat tajua mitään"-tunteita? Henkistä etäisyyttä, väärinkäsityksiä, ärsytystä?

Ja lopuksi:
1) Mikä on parasta, mitä tytön ja pojan äiti voi tehdä, jotta tästä sisarussuhteesta tulee onnistunut?
2) Mikä on pahinta, mitä äiti voi tehdä ja pilata hienon asetelman alkuunsa?


KIITOS kaikille jotka vastaavat!!
 
Kivalta tuntuu. Pääsi leikkimään myös niitä poikien leikkejä. Teini-iässä veli oli aika suojeleva mua kohtaan. Pääsee ehkä paremmin käsiksi miesten maailmaan kuin ilman veljeä.
 
Meillä ei niinkään ollut tuota suojelu-asetelmaa. Mutta enemmänkin veli oli mulle neuvojen antaja ja "opastaja". Neuvoi esim. aina kun en osannut läksyjä ja osasi selittää asiat niin että ymmärsin. Luotin aina että hän viimekädessä tietää ja osaa neuvoa ja oikeastaan se luottamus on säilynyt tähän päivään asti.

Ja olihan se kiva kun lapsena oli aina leikkikaveri kotona. Vaikka en mä kyllä päässyt oikein sitten poikien leikkeihin mukaan, jos hänelle tuli kavereita kylään.
 
  • Tykkää
Reactions: IhanaaMahtavaa
Usein vitutti, minulla on isoveli ja kaksi pikkuveljeä sekä pikkusisko. Isoveljeni toki piti itseään usein liian isona seuraani ja minä taas tunnuin tuppaavan aina innokkaasti, joten meillä ei kovin hyvät välit olleet nuorempana. Ikäeroa vähän vajaa 4 vuotta. Nykyään tullaan ihan toimeen, muttei pahemmin kyläillä yms toistemme luona, meillä ei oikeastaan ole puheenaiheita ynnä muita, veljen elämäntilanne on niin erilainen omaani nähden.

Pikkuveljeni ovat 3,5-ja 5 vuotta minua nuorempia ja heidän kanssaan tulin hyvin toimeen. He lähinnä tappelivat keskenään ja olin enemmänkin auktoriteettisemmassa asemassa, joten me vietimme ja vietämme edelleen paljon aikaa yhdessä.

Mielestäni äitini teki oikein siinä, että antoi meidän lähinnä itse välejämme selvitellä.

Siinä taas meni mäkeen, ettei puuttunut minun ja isoveljeni väleihin pahemmin lapsuudessa.
 
Hyvältä tuntuu, oikeastaan VELI on mulle parasta elämässäni ilman omaa osuuttani tapahtunutta. Isoveli. =)

Lapsuudessa se oli tappelua, mutta myös vaikkapa peliseuraa. Olihan se toki myös vertailua, mutta minusta meillä oli mielestäni terve vertailuasetelma. Erilaisuus ymmärrettiin, ja toisaalta olimme tarpeeksi samanlaisia.

Murrosiässä tuli kuvaan mukaan toisenlainen kunnioittaminen. Ja jo silloin alkoi toinen toisemme tukeminen, joka on jollakin kummallisella tavalla ollut äidin vuosikymmenten sairauden ohessa tärkeä oljenkorsi. On aina se, jolle soittaa ja purkaa sitä, kun ei jaksa... Ja toinen ymmärtää.

Veljeni auttoi minua sekä käytännössä että taloudellisesti, kun oma elämäni oli lyhyen aikaa persiillään.

En tiedä, vertaileeko joku meidän lapsia keskenään; minä en jaksa, minusta on mukava, että lapsillani on serkkuja. Vaikka eivät kovin läheisiä olekaan.

Harvoin tavataan, useasti soitellaan. Meillä on yhteinen huumorintaju; se on arvokas asia maailmassa varsinkin silloin, kun tuntee muuten nauravansa yksin maailmassa.
 
Kiitos!
Kysynpä vielä senkin, mitä en aloituksessa kehdannut, koska tämä on mielessä kuitenkin: tunteeko sisarukset, jotka ovat vastakkaista sukupuolta, missään vaiheessa ihastusta sitä siskoa tai veljeä kohtaan? Vai onko ero kiintymyksessä täysin selkeä verrattuna vaikkapa ihastukseen yläasteen luokkakaveriin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt meitä on kaksi;26500039:
Kiitos!
Kysynpä vielä senkin, mitä en aloituksessa kehdannut, koska tämä on mielessä kuitenkin: tunteeko sisarukset, jotka ovat vastakkaista sukupuolta, missään vaiheessa ihastusta sitä siskoa tai veljeä kohtaan? Vai onko ero kiintymyksessä täysin selkeä verrattuna vaikkapa ihastukseen yläasteen luokkakaveriin?
Click to expand...

Itse en tuntenut, sisaruksistani en tiedä, mutten usko. Sen sijaan nuorempana jahtasin veljeni kavereita ympäri asuntoa... Toisaalta, ei ihme ettei veljeni viihtynyt seurassani :D Mielestäni kiintymys on erittäin selkeästi erilainen, kuten se on äidin ja lapsen välilläkin verrattuna äitiin ja puolisoon.
 
Lapsena sain leikkiä poikien leluilla ja pukeutua veljen vanhoihin vaatteisiin. Tekniikassa sain apua veljeltä ja näin tietenkin sitä poikien maailmaa siinä sivussa, kun kotona kävivät vierailemassa kavereineen. En mä kumminkaan leikkinyt kouluiässä enää veljeni ja hänen kavereiden kanssa vaan oli ihan eri porukat. En ole koskaan ollut ihastunut veljeeni, en todellakaan. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt meitä on kaksi;26500039:
Kiitos!
Kysynpä vielä senkin, mitä en aloituksessa kehdannut, koska tämä on mielessä kuitenkin: tunteeko sisarukset, jotka ovat vastakkaista sukupuolta, missään vaiheessa ihastusta sitä siskoa tai veljeä kohtaan? Vai onko ero kiintymyksessä täysin selkeä verrattuna vaikkapa ihastukseen yläasteen luokkakaveriin?
Click to expand...

Ei todellakaan.
 
Mulla oli iso- ja pikkuveli. Isoveli on aika paskapää ja vaikea luonne, pikkuveljen kanssa oltiin/ollaan tosi läheisiä. Isoveljen kanssa kyllä ihan pienenä leikittiin yhdessä (tosin kesken kaiken saattoi tulla nyrkistä), nykyään ei juuri soitella, vanhemmillamme tavataan.

Eli veli voi olla vaikka minkälainen, ja tuntua vaikka minkälaiselta, ihan kuten siskokin.

Ja ei, en TODELLAKAAN koskaan ihastunut veljiini.
 
Ei se miltään tuntunut/tunnu.
Ihan samalla tavalla tuntui siskot ja veljet, ei mitään erityistuntemuksia kumpiakaan kohtaan. Rakkaita sisaruksia ja tappelukumppaneita jokainen. :D
Ei kyllä todellakaan veljeensä ihastuta.

Persoonakohtaistahan tollaset asiat on et millanen suhde on kehenkin sisarukseen; joidenkin kemiat natsaa paremmin kuin toisten.
 
Uskon kyllä mitä kirjoitatte. Muistan itse pienenä ajatelleeni, että eihän veljen kanssa voisi edes tapella, kun se on jotain niin ihmeellistä :D

Sikäli jännä, että kuitenkin sitten äidin roolissa moni sanoo että on äidinpoikia ja isin tyttöjä, ikäänkuin olisi tunteellisempi suhde äidillä ja pojalla. Ilmeisesti lapsilla tätä ei sitten ole, eli jos on siskoja ja veljiä niin kumpienkin kanssa nauretaan ja tapellaan yhtä lailla?
 
Mulla reilusti vanhempi veli ja oikeastaan vasta sitten kun itse olin teini ja veikka löytänyt itselleen elämänkumppanin niin välit parani ja löytyi yhteisiä puheenaiheita. Aina on veli tosin mua kyllä suojellut mutta teininä se korostui. Nykyään ollaan paljon läheisempiä kun ikinä lapsena, lisäksi veljen vaimosta sain itselleni isosiskon :) Ihastumista ei todellakaan ole ollut.
 
Plen ikuisesti kaivannut veljeä tai jotain puuttuvaa. Iso-ja pikkusisko löytyy isohkoilla ikäeroilla.
Veli olisi varmaankin reilu ja ymmärtänyt minua, kukaan kun koskaan ei ole ymmärtänyt.
Siksipä jossain vaiheessa tarvitsi kotoa karkaillakin. Veli olisi varmaankin puoöustanut.
 
Mulla ei ole kokemusta siskoista, mutta olen miettinyt että ehkä siskon kanssa tulis helpommin sellainen vertailuasetelma kuin veljen kanssa. VAikka siskon kanssa vois olla enempi jaettavaa ja läheisemmät välit, niin vertailisko sitä enemmän elämäänsä, kotia, kasvatustyyliä, pukeutumista, ulkonäköä jne. siskoonsa. Veljiin en ole koskaan omaa elämääni verrannut, jotenkin aina niin itsestään selvää että ollaan erilaisia ja tehdään erilaisia valintoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aina ikävöinyt;26500279:
Plen ikuisesti kaivannut veljeä tai jotain puuttuvaa. Iso-ja pikkusisko löytyy isohkoilla ikäeroilla.
Veli olisi varmaankin reilu ja ymmärtänyt minua, kukaan kun koskaan ei ole ymmärtänyt.
Siksipä jossain vaiheessa tarvitsi kotoa karkaillakin. Veli olisi varmaankin puoöustanut.
Click to expand...

Tai sitten veli ei olisi muuttanut tilannetta yhtään mihinkään suuntaan. Nää on tällaisia ihme haavekuvia mitä ihmiset kehittelee päässään.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt meitä on kaksi;26500262:
Uskon kyllä mitä kirjoitatte. Muistan itse pienenä ajatelleeni, että eihän veljen kanssa voisi edes tapella, kun se on jotain niin ihmeellistä :D

Sikäli jännä, että kuitenkin sitten äidin roolissa moni sanoo että on äidinpoikia ja isin tyttöjä, ikäänkuin olisi tunteellisempi suhde äidillä ja pojalla. Ilmeisesti lapsilla tätä ei sitten ole, eli jos on siskoja ja veljiä niin kumpienkin kanssa nauretaan ja tapellaan yhtä lailla?
Click to expand...

Joo, ei se sukupuoli ihan oikeesti oo kovin oleellinen tekijä sisarussuhteessa, vaan ihan muut asiat.
Toisen veljen kanssa tapeltiin ihan verissäpäin välillä, ei olla ikinä tultu kovin mutkattomasti toimeen ja taas toisen kanssa aina ollut hyvin toverilliset välit eikä juurikaan riitoja tms.
Ei meillä kyllä kotona ole ollut mitään "äidin poikia" tai "isin tyttöjäkään", kuulostaa hyvin vieraalle mun korviin tollanen jaottelu.
 
Aika hyviä juttuja tullut jo. Mulla on pari vuotta nuorempi pikkuveli. Meillä on lämpimät välit vaikka joskus teini-iässä otettiin yhteen aika kovaa. Veli on sanonut usein minua toiseksi äidikseen, hyvässä ja pahassa. Jaetaan huolet ja murheet ihan siinä missä siskonkin kanssa varmaan jaettaisiin, mutta kaikki on jotenkin suorempaa. Ei lässytystä ja hysterisointia vaan suoraa puhetta ja ajatusten vaihtoa vaikeissakin hetkissä. Kateutta ehkä siinä määrin, että joskus koin vahvasti että hän saa kaiken helpommalla ja kultatarjottimella eteen tuotuna vain koska on poika. Parasta on kuitenkin ehkä se, että veljeni on varmasti ainoa mies, joka näkee tai kuulee heti, jos mieltä painaa joku tai olisi jotain kerrottavaa.
 
tumblr_m5keigP0Yk1qctkcl.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: Tapiontytär, Marakatti ja Kitiara Uth Matar
Mä olisin pienenä halunnut isoveljen, muttei se oikein onnistunut kun olin esikoinen. Äidin nuorin veli tuurasi parhaansa mukaan, muttei se tietty ollut sama asia.
 
ei olla oltu yhteydessä veljen kaa sitten 97 mutta mitä muistan lapsuudesta.
Molemmat oltiin vahvaluonteisia joten yhteenottoja tietenkin tuli.

Mutta veli :heart: maailman paras veli ikuna :heart:
Niin lämpimiä muistoja liittyy siihen mitä se opetti mulle pentuna ja miten se oli kuitenkin se suojelevainen mut samalla läsnä.
Siis kyse 6v vanhemmasta isosta veljestä.

parhain muisto taitaa olla kun oltiin taluttamassa meidän boksereita ulkona jossain kurssikeskuksen takana ja mulle tuli kylmä (kesäiltana) niin veli otti päältään hupparin ja anto sen mulle. :)
 
Minulla oli neljä veljeä, itse ainoana tyttönä sain koko ajan tapella veljien kanssa kaikesta. Onneksi olin aika poikamainen itsekin ja se jatkuva nahisteleminen itseasiassa kasvatti luonnetta. Parasta oli pelaaminen ja leikkiminen, toistemme haastaminen ja muutenkin jatkuva kisailu. Ja tietenkin huumori, joka on pojilla paljon suorasukaisempaa ja vanhempanakin, jossain esiteini-iässä, kun kuulema monessa perheessä pienellä ikäerolla syntyneet tytöt ja pojat riitelivät keskenään, osasin nauraa poikien lapsellisuuksille ja mennä niihin osittain mukaankin. Meillä se aika ei aiheuttanut mitään erityistä riitaisuutta, koska riitelimme muutenkin ihan kaikesta. Nykyään me jäljellä olevat (yksi on kuollut) olemme hyvissä väleissä, vaikka emme kovin tiiviisti yhteyttä pidäkään.

On selkeästi muokannut omaa huumorintajuani ja luonnettani tuo kasvaminen poikalaumassa. Täytyy tietenkin muistaa, että lapsen luonne vaikuttaa myös siihen, miten suhtautuu jatkuvaan kilpailuun ja nahisteluun. Minulle se sopi, koska olen kilpailuviettinen ja taistelutahtoinen, mutta joku toisen luonteinen olisi voinut kokea sen ahdistavana.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa