Rakastumisen huuma tuntui sellaiselta leijuttavalta, jalat maasta irrotavalta tunteelta.
Jolloin toisen olemassaolo ja sen ajatteleminen täytti lähes kaiken valveillaoloajan.
Sitä hehkui. valvoi, kävi sellaisilla jonkinlaisilla ylikierroksilla koko ajan. Ja sitä halusi olla toisen seurassa koko ajan.
Se oli rakastumista, .. se oli ah niin ihanaa, mutta kaikessa antavuudessaan myös sangen kuluttavaa. Sen rakkauden huumassa tanssi kuitenkin kokoajan sellaisella veitsenterällä, jossa pelkäsi sen ihanuuden särkyvän.
En tiedä jaksaisinko elää sellaista aikaa uudelleen. Ehkä, jos rakastuisin.
Ja kyllä rakastan miestäni, olkoonkin se sitten sellaista - mukava mies kotisohvalla- ja jonka katoaminen siitä surettaisi- rakkautta. Sellaista suuren tunteen palon roihua se rakkaus ei ole. Mutta se on sitoutumista toiseen, tahtoa rakastaa ja sitotumista siihen tahtomiseen, silloinkin kun tuntuu ettei sitä toista lainkaan rakastaisi.
Rakkaus muodostuu yhdessä eletystä elämästä, vuosista ja kumppanuudesta, jolle suhde on rakentunut. Oivallukselle siitä, ettei joka hetki voi tunteakaan niin suuria tunteita. Ei riemuita rakkaudenhuumassa, oivallukselle siitä, että siinä väliin niin tympeässä., tutussa ja turvallisessa arjessa on onnen avaimet. Ja rakkaus, vaikkain arkipäiväistyneenä on kuitenkin sen kantava voima.