M
mirja-marja
Vieras
Minulla on nyt sellainen tilanne, että olen toivottomasti ihastunut harrastuksessa tapaamaani mieheen, ja luulen että tunteet ovat hänen osaltaan samat. Molemmat olemme naimisissa, minulla lapsia, miehellä ei.
Ikinä en ole omaa miestäni pettänyt, yhdessä olemme olleet pian 15v ja periaatteessa suhteessa kaikki on ok:hieno koti, lapset, työt, mies paras mitä mistään voisin ikinä löytää. Mutta silti tämä ihastus on vienyt minut aivan täysin mukanaan.
Toisen miehen kanssa ei vielä ole tapahtunut mitään, paljon olemme puhuneet keskenämme ja vaihtaaneet merkitseviä katseita.
Mietinkin nyt, miltä se tuntuu, kun oikeasti on kumppaniaan pettänyt? Pystyykö sen tunteen kanssa elämään?
Itse olen hyvin tunteellinen ihminen, ja pelkään että hulluksihan siitä pettämisestä tulisin. Mutta minkäs niille tunteilleen voi... vai voiko?
Ikinä en ole omaa miestäni pettänyt, yhdessä olemme olleet pian 15v ja periaatteessa suhteessa kaikki on ok:hieno koti, lapset, työt, mies paras mitä mistään voisin ikinä löytää. Mutta silti tämä ihastus on vienyt minut aivan täysin mukanaan.
Toisen miehen kanssa ei vielä ole tapahtunut mitään, paljon olemme puhuneet keskenämme ja vaihtaaneet merkitseviä katseita.
Mietinkin nyt, miltä se tuntuu, kun oikeasti on kumppaniaan pettänyt? Pystyykö sen tunteen kanssa elämään?
Itse olen hyvin tunteellinen ihminen, ja pelkään että hulluksihan siitä pettämisestä tulisin. Mutta minkäs niille tunteilleen voi... vai voiko?