Hei,
Olen miettinyt tuota kysymystä aika paljonkin varsinkin nyt kun olen vakaassa parisuhteessa. Parisuhteessamme kaikki hyvin, menimme kihloihin muutama kuukausi sitten ja muutimme toiseen kaupunkiin. Mitään painostusta lapsesta ei mieheni puolesta ole, mutta tuntuu että oman sukuni puolesta lapsi olisi todella tervetullut(rivien välistä saa lukea asiasta). Tämän vuoksi olenkin alkanut miettimään, onko minusta äidiksi. En osaa kuvitella itseäni äidiksi, työntämässä vaunuja, saattamassa lasta kouluun, leikkimässä hiekkalaatikolla. Kun näen vauvan, mitään vouhotusta ei tule, mutta kun näen esim.koiran pennun, olen aivan myyty =)
Välillä kun sukuni mainitsee kuinka ihanaa olisi saada lisää lapsenlapsia, asia alkaa ahdistamaan. Miehelläni on kaksi lasta edellisestä suhteesta mutta ajatus siitä että he ovat iso osa elämäämme ei ahdista(emme tosin näe heitä usein.)
Olen 30v eikä biologinenkelloni tikitä. Alkaakohan se koskaan tikittämään ? Mietin, että minulla on vielä aikaa, mutta totuus on, että aika alkaa huveta...
Tämän kaiken lisäksi pelkään synnyttämistä, sen tuomaa kipua. Olen lukenut netistä asiasta mutta silti en ole saanut mielenrauhaa. Olenkin siis päättänyt että jos joskus tulen raskaaksi, haluaisin sektion. Tämä asia raastaa mieltäni myös sen verran, että en tiedä onko minusta synnyttäjäksi. Nostan todellakin kaikille äideille hattua =)
Mieheni on sanonut monesti ettei mitään kiirettä asialla ole ja jos päätänkin etten halua lapsi, se on myös ok. Mutta kyllä hän on valmis tulemaan uudestaan isäksikin...tyttö vielä puuttuu :heart:
Onkohan kenelläkään samoja tuntemuksia ? Mitä olet asialle tehnyt ? Osaisiko joku antaa uusia näkemyksiä asiaan ?
Kiitos jo etukäteen ja mukavaa loppukesän jatkoa !
Olen miettinyt tuota kysymystä aika paljonkin varsinkin nyt kun olen vakaassa parisuhteessa. Parisuhteessamme kaikki hyvin, menimme kihloihin muutama kuukausi sitten ja muutimme toiseen kaupunkiin. Mitään painostusta lapsesta ei mieheni puolesta ole, mutta tuntuu että oman sukuni puolesta lapsi olisi todella tervetullut(rivien välistä saa lukea asiasta). Tämän vuoksi olenkin alkanut miettimään, onko minusta äidiksi. En osaa kuvitella itseäni äidiksi, työntämässä vaunuja, saattamassa lasta kouluun, leikkimässä hiekkalaatikolla. Kun näen vauvan, mitään vouhotusta ei tule, mutta kun näen esim.koiran pennun, olen aivan myyty =)
Välillä kun sukuni mainitsee kuinka ihanaa olisi saada lisää lapsenlapsia, asia alkaa ahdistamaan. Miehelläni on kaksi lasta edellisestä suhteesta mutta ajatus siitä että he ovat iso osa elämäämme ei ahdista(emme tosin näe heitä usein.)
Olen 30v eikä biologinenkelloni tikitä. Alkaakohan se koskaan tikittämään ? Mietin, että minulla on vielä aikaa, mutta totuus on, että aika alkaa huveta...
Tämän kaiken lisäksi pelkään synnyttämistä, sen tuomaa kipua. Olen lukenut netistä asiasta mutta silti en ole saanut mielenrauhaa. Olenkin siis päättänyt että jos joskus tulen raskaaksi, haluaisin sektion. Tämä asia raastaa mieltäni myös sen verran, että en tiedä onko minusta synnyttäjäksi. Nostan todellakin kaikille äideille hattua =)
Mieheni on sanonut monesti ettei mitään kiirettä asialla ole ja jos päätänkin etten halua lapsi, se on myös ok. Mutta kyllä hän on valmis tulemaan uudestaan isäksikin...tyttö vielä puuttuu :heart:
Onkohan kenelläkään samoja tuntemuksia ? Mitä olet asialle tehnyt ? Osaisiko joku antaa uusia näkemyksiä asiaan ?
Kiitos jo etukäteen ja mukavaa loppukesän jatkoa !