Minä en enää jaksa. Olen niin lopussa;(

[joHanna]

Mulla ja miehellä menee tosi huonosti. mennyt oikeastaan jo pidemmän aikaa. ei vain uskalal sitä ääneen sanoa edes itselleen että oliskohan aika lähteä.
ei olla oltu naimissa kovin kauaa, ja pieni lapsikin on. nyt vain tuntuu niin vaikealle kaikki. Lapsi äksyilee tosi paljon ja itse olen ihan väsynyt.

Meillä taloudellisesti vaikeaa, ja puhuminen miehen kanssa on yksinkertaisesti mahdotonta kun mies ei osaa puhua suuttuu vain kun yritän. seksiä ei ole eikä se suju. ei naureta enää yhdessä, eikä minua vain jaksa enää kiinnostaa hänen kertomansa asiat. olen niin väsynyt kaikkeen tähän paskaan mitä sataa koko ajan.

miten asumusero käytännössä toimii? olen miettinyt sitä että saisi vähän etäisyyttä tähän asiaan ja pääsisi omaan rauhaan miettimään suhdetta. jos lasta ei olisi meillä ei miehen kanssa olisi mitään yhteistä enää, ei siis meitä vain sinä ja minä. katson miestäni nykyään ihan eri silmin kuin ennen. enkä koe tätä nykyistä jonka näen haluttavana, kiinnostavana tai muutenkaan innostavana. Tahtoisin jotain enemmän. Jonkun jonka kanssa puhua vaikeat asiat halki ilman fyysisiä riitoja.
Jonkun jonka kainaloon käpertyä ilman että tuntuu että "älä koske kun oksetuttaa". En kunnioita miestäni lainkaan, isänä hyvänä sellaisena kylläkin, mutten perheen päänä. hän tekee kaiken niinkuin sanon, eikä hänestä tunnu löytyvän "miestä tarpeeksi". kuulostaa kamalalle, mutta näin se vain on. minä joudun miettimään kaikki meidän asiat, koska mies ei siihen pysty. hän sanoo vain "minä hoidan kun jaksan", eli vaikka talo menisi alta mies ei saisi asiakseen hoitaa.

tuntuu kauhealle lähtöajatukset, mutta en ole enää onnellinen. en ymmärrä miten voi tuntua tälle vain vuoden naimisissaolon jälkeen;(;( olen vain kokoonlyyhistynyt kasa, joka masentuu tässä suhteessa. olen ihan rikki. tahtoisin vain päästä pois ja saada hengittää,

miten sitten lapsen tapaamiset? tiedän että mies haluaisi viikko ja viikko, mutten kestäisi olla lapsesta viikkoa erossa. tuntuu kauhealle.

jäänkö tähän ja en ole onnellinen jonka luulisin varmaan lapsenkin ehkä vaistoavan vai lähdenkö ja rikon perheen pieneltä? ihan hirveää......

 

[joHanna]

tippupas äkkiä...
olisko kokemuksia kellään tällaisista tilanteista? mitä olette tehneet ? ja mitä tekisitte?

 

[Minä]

Puhiusin sun miehen kanssa..... kyllä kannattaa yrittää

 

[adora]

En tiedä mikä teidät on tuohon ajanut ja kuinka kauan tilanne on ollut tuo.. Mutt me ollaan mieheni kanssa koettu sama, sieltä on noustu ja tässä ollaan Rakastetaan enemmän toisiamme kuin koskaan. Reilut 6 vuotta yhteiseloa. Tähän tarvittiin molempien Tahto löytää toisensa uudestaan.

Halusin kai vaan jakaa toivoa, että suostakin voi nousta

 

[tiitu]

Meillä samanlaista, puolivuotias vauva löytyy. Lomautuksista rahahuolia.. siitä ne riidat alko. Vuoden verran jo ollut. Sitten synnytys meni pieleen enkä ole vieläkään parantunut. Mies ei tukenut synnytyksen jälkeen, uhkaili soittaa lekureille kun itkeskelin. Meidän vauvakin on ollut itkuinen ja yöt menee heräillessä, mutta on minulle se kaikkein rakkain.

Mul on samat tunteet miestä kohtaan, oksettaa koko ihminen. Ei ollut tukena kun tarvitsin. En osaa sanoa mitä sun pitäis tehdä, me koitetaan vielä perheneuvontaa.. En osaa muuta.. harmittaa niin meidän lapsen puolesta. Hyvä isä on, mutta tosiaan ei tee itekseen mitään, vaan mun pitää sanoa että mitä pitää tehdä. En tiedä onko se sitten mun vika, kuulemma haluan kaikesta liian täydellistä.

 

[joHanna]

Puhiusin sun miehen kanssa..... kyllä kannattaa yrittää

mistä me puhuttais? voi, ollaan kyllä yritetty ja yritetty, mutta ei tule mitään. äskeinen puhuminen päättyi siihen kun mies paiskoi tavaroita ympäriinsä (lehtiä lähinnä). mutta ei hyödytä, ollaan tosiaan puhuttu eikä tilanne ole muuttunut..en jaksa yksin puhua ja yrittää

 

[joHanna]

Meillä samanlaista, puolivuotias vauva löytyy. Lomautuksista rahahuolia.. siitä ne riidat alko. Vuoden verran jo ollut. Sitten synnytys meni pieleen enkä ole vieläkään parantunut. Mies ei tukenut synnytyksen jälkeen, uhkaili soittaa lekureille kun itkeskelin. Meidän vauvakin on ollut itkuinen ja yöt menee heräillessä, mutta on minulle se kaikkein rakkain.

Mul on samat tunteet miestä kohtaan, oksettaa koko ihminen. Ei ollut tukena kun tarvitsin. En osaa sanoa mitä sun pitäis tehdä, me koitetaan vielä perheneuvontaa.. En osaa muuta.. harmittaa niin meidän lapsen puolesta. Hyvä isä on, mutta tosiaan ei tee itekseen mitään, vaan mun pitää sanoa että mitä pitää tehdä. En tiedä onko se sitten mun vika, kuulemma haluan kaikesta liian täydellistä.

tämä on kuin ite kirjottasin <3

tuki!! se puuttuu meiltä kanssa. mies kanssa sanoi kun sanoin et en jaksa et yöt valvon ku en saa unta ku ahistaa et "pitäskö sun puhua jollekkin". no, sillehän minä yritän puhua koko ajan mutku ei auta!
oletteko naimisissa? mua jännittää ja pelottaa tulevaisuus kauheena. mitä jos jäänkin yksin, entäs mitä kaikki sanoo jos me erotaan? entäs jos haluankin palata yhteen, voinko kun kaikki tavarat joutuu hommaamaan uudelleen lapselle sängyt ym.. siis jos haluan asumuserosta tulla takasi ja kokeilla vielä. voinko palata kun kuitenkin jo hommattu uudetn huonekalut ym... kamalan hirveää tämä!

 

[joHanna]

En tiedä mikä teidät on tuohon ajanut ja kuinka kauan tilanne on ollut tuo.. Mutt me ollaan mieheni kanssa koettu sama, sieltä on noustu ja tässä ollaan Rakastetaan enemmän toisiamme kuin koskaan. Reilut 6 vuotta yhteiseloa. Tähän tarvittiin molempien Tahto löytää toisensa uudestaan.

Halusin kai vaan jakaa toivoa, että suostakin voi nousta

Minä kun vain pelkään ettei mulla ole enää edes sitä tahtoa selvitä muutaku lapsen vuoksi. myönnän olevani tässä enää lapseni vuoksi sekä sen että naimisiin mentiin vasta vuosi sitten, että kyllä hävettäisi erota.

 

[l]

älkää antako rahahuolien pilata suhdettanne, saati elämäänne....! muuta en pyydä.

 

[tiitu]

tämä on kuin ite kirjottasin <3

tuki!! se puuttuu meiltä kanssa. mies kanssa sanoi kun sanoin et en jaksa et yöt valvon ku en saa unta ku ahistaa et "pitäskö sun puhua jollekkin". no, sillehän minä yritän puhua koko ajan mutku ei auta!
oletteko naimisissa? mua jännittää ja pelottaa tulevaisuus kauheena. mitä jos jäänkin yksin, entäs mitä kaikki sanoo jos me erotaan? entäs jos haluankin palata yhteen, voinko kun kaikki tavarat joutuu hommaamaan uudelleen lapselle sängyt ym.. siis jos haluan asumuserosta tulla takasi ja kokeilla vielä. voinko palata kun kuitenkin jo hommattu uudetn huonekalut ym... kamalan hirveää tämä!

Me ei olla naimisissa.. ehkä oltais jos asiat ois menny paremmin. Puhetta oli että vauvan ristiäisissä oltais iteki sormukset vaihdettu, mut eihän asiat niin menny.

Ite en pahemmin välitä mitä muut sanoo, kun ne sanoo jo nyt että "kyllähä työ nyt tiesitte mihin ryhdytte" jne. Noi kommentit jätän omaan arvoonsa. Eniten huolestuttaa lapsi, et miten se pärjää. Ja harmittaa kun lasta yrittäessä todellakin oltiin onnellisempia kun koskaan. Mut se vaan katos.. kun tuhka tuuleen. Ja tänäpäivänä saan kuulla olevani ämmä ja akka ja mitälie.

 

[mmm]

minkä ikäinen lapsenne on?

 

[niina]

kuulostaa siltä että sulla vois olla synnytyksenjälkeinen masennus?
Pyydä neuvolasta apua!!
Lisäksi ensimmäisen vauvavuoden aikana ei kannata koskaan tehdä isoja ratkaisuja, eroa ym. koska se on niin uusi ja haasteellinen kokemus, yleensä sen jälkeen alkaa helpottamaan. Voimia!

 

[joHanna]

lapsi on jo useamman vuoden, ei siis ole synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kysymys...
pieni on muttei vielä ymmärrä tällaisia asioita.

ajattelin huomenna soittaa maistraattiin ja kysellä miten tämä rulla lähtis pyörimään jos asumusero nyt tulisi.

 

[janssoni09]

Tuossa tilanteessa joskus olleena; koita jaksaa, kaikki voi vielä kääntyä parhain päin :hug:

 

[vieras]

Hyvin suuri osa miehistä on selaisia, että he eivät "osaa" tehdä mitään käskemättä ja neuvomatta. Mutta nimittely ja tavaroiden paiskominen on jo vähän liikaa. Asumuserosta löytynee googlella vanhoja keskusteluita.