MINÄ, KAIKEN PAHAN ALKU JA JUURI!

[Pikku-Piru]

Olemme asuneet mieheni kanssa n.3 vuotta samankaton alla. Mittani alkaa täyttyä tähän iänikuiseen syyttelyyn. Mitäs tehdä tässä tilanteessa, kun syy on aina minussa. Oli se sitten oikeasti minun vika tai ei, niin pidemmän pohdinnan lopputulos on se, että minä olen syyllinen ja minun pitää muuttaa itseäni ja tapojani.Se olen minä, joka olen syyllinen mieheni juomiseen. Se olen minä, joka olen syyllinen siihen, että työpaikalla on hankalaa työtoverien kanssa. Se olen kuulemma minä, joka olen syyllinen siihen,että hän on jättänyt kaverinsa vähemmälle huomiolle. Se ja tämä ja tuo on minun vika! Kaikki! Ja jos minusta ei löytyisi etsimälläkään vikaa tai hän ei yksin saa minua vakuutettua että olen viallinen ja syyllinen, niin hän soittaa äitinsä apuun. Johan se kauan kaivattu syyllisyys löytyy! Ja jos mitään uutta "rikosta" en ole tehnyt, niin oi noita kultasia muistoja. Kyllä sieltä viimeistään löytyy jokin juttu, mistä muistuttaa, usein vielä "hiukan väritettynä versiona".

Mä en taida jaksaa tätä syyttelyä enää, olen todella masentunut ja itsetuntoni on "jostain kumman syystä" pohjamudissa.Hermoja rassaa, kun kokoajan olen varpasillani, että mitähän minä taas olen tehnyt? Koko ajan joudun taipumaan suuntaan ja toiseen, jotta saan todistettua etten ole taas tehnyt mitään! En haluaisi oikeastaan erotakkaan.

Löytyykö vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette selvinneet niistä? Yksin tai yhdessä miehenne/rouvanne kanssa.

 

[???]

Miksi et halua erota? Mä ainakin haluaisin tuossa tilanteessa.

 

[frank]

Hyvä vierailija, jotkut menevät naimisiin loppuiäkseen, eivätkä eroa vaikka avioliitto ei olisikaan sitä mitä odotti. Minuakin kiinnostaisi myös, miten tuollaisen vaikean ihmisen kanssa eletään, mutta ero nyt ei ratkaise mitään.

 

[Sympatiaa]

Minä olin samassa tilanteessa -tosin itsetuntoani ei mollattu. Jokaiseen ongelmaan vain olin (olen) syyllinen. Olen syyllinen lomamatkan pilaamiseen (koska sairastuin ja minähän voin valita, milloin sairastun...). Olen syyllinen miehen kipeään varpaaseen, jonka hän ohi kävellessään satutti tuolin jalkaan (olen varmasti siirtänyt tuolia). Olen syyllinen kotimme siivottomuuteen (mutta jättää oman harrastetilansa siivottomaksi). Olen syyllinen -no, just name it.

Ei siihen mikään auta. Ihminen, joka on opetettu olemaan virheetön ja jatkuvan ihailun kohteena (ainoat lapset ovat usein tällaisia), ei muutu.

Miten meille kävi? Erohan meille tuli. Mies jätti, ja se on minun syytäni -niin tietysti. Parisuhteen (olemattomat) ongelmat olivat kaikki minun syytäni. En mm. osannut lukea hänen ajatuksiaan (varsinkin, kun hän ei näyttänyt meillä olevan mitään vikaa). Ex-miehessäni ja hänen käyttäytymisessään ei ole mitään vikaa.

Kaiken hyvän lisäksi tämä samainen ihmistyyppi vääntää mistä tahansa lauseesta häntä itseään koskevan syyttelyn. "Ai harmi, kun tänään sataa vettä." "V**tu ja minunko syytäni se muka on????" Keskustelepa siinä sitten...

 

[häh?]

Minuakin kiinnostaisi myös, miten tuollaisen vaikean ihmisen kanssa eletään, mutta ero nyt ei ratkaise mitään.

Miten niin ero ei ratkaise mitään? Ratkaiseehan se koko ongelman, kun pääsee kusipäisestä puolisosta eroon! Ellei sitten ole niin tyhmä, että valitsee seuraavaksikin samanlaisen...

 

[pikku-piru]

Sain tuossa juuri tietää, että mieheni äiti painostaa häntä jättämään minut. Toisaalta tuntuu, kuin olisin jotenkin koukussa mieheeni, kuin en osaisi elää ilman häntä ja toisaalta en enää jaksa näin. Odotan kait, että "mieheni tekee niinkuin äiti käskee!" Äiti ja äiti. Kuinka monen miehen äiti sanoo, mitä pojan pitää tehdä? Kuinka moni aikuinen mies alistuu äitinsä tahtoon? onks se ihan tervettä? Naamatusten anoppini nuoleskelee niin että perseeni on ruvella, mutta heti kun selkäni käännän alkaa niin hirvittävä paskanjauhanta,että oikein hirvittää! Olen lähes suoraansanottuna mielisairas, juoppo, huora...mutta anopin kanssa naamatusten lähes hänen paras ystävä.

Toisaalta tuntuu,ettei peli ole ehkä sittenkään menetetty, jos saisimme asiat kuntoon vaikka sitten terapian kautta? olen varmaan läheisriippuvainen? masentunut olen ainakin. Sattuishan se jos eroaa, mut siitä selviää. Selviäähän?

 

[frank]

Minuakin kiinnostaisi myös, miten tuollaisen vaikean ihmisen kanssa eletään, mutta ero nyt ei ratkaise mitään.

Miten niin ero ei ratkaise mitään? Ratkaiseehan se koko ongelman, kun pääsee kusipäisestä puolisosta eroon! Ellei sitten ole niin tyhmä, että valitsee seuraavaksikin samanlaisen...

Kuule, häh. Otapa selvää, mitä avioliitto tarkoittaa. Mitä sitoutuminen tarkoittaa.

 

[X]

Missäs kohtaa alkuperäinen on kertonut olevansa naimisissa? "Olemme asuneet mieheni kanssa n.3 vuotta samankaton alla." Moni täällä käyttää mies- tai poikaystävästään, kihlatustaan, avomiehestään nimitystä "mieheni".

 

[MM]

Kantapäät vastakkain ja pian. Jos poikakulta tottelisi äitiään, hän tekisi sinulle suuren palveluksen.

Poikakulta on ikuinen äidin kulta, jonka pitää kiiruusti juosta takaisin helmojen suojaan. Pahat naiset kiusaavat äidin kultaa, eihän sitä kukaan kulta jaksa.

Miksi nimität tuota poikakultaa mieheksi? Hänen kasvunsahan on vielä ihan kesken, ei vielä edes murrosikää saavuttanut. Murrosiässä aletaan jo huomata oma vastuu asioista ja tapahtumista, mutta äidin kulta ei ole vielä ehtinyt sinne saakka.

 

[eräs]

Minuakin kiinnostaisi myös, miten tuollaisen vaikean ihmisen kanssa eletään, mutta ero nyt ei ratkaise mitään.

Miten niin ero ei ratkaise mitään? Ratkaiseehan se koko ongelman, kun pääsee kusipäisestä puolisosta eroon! Ellei sitten ole niin tyhmä, että valitsee seuraavaksikin samanlaisen...

Kuule, häh. Otapa selvää, mitä avioliitto tarkoittaa. Mitä sitoutuminen tarkoittaa.

Sitoutumisen vuoksikaan ei voi eikä pidä ihan mitä vaan sietää.
Tuossa tilanteessa minä haluaisin mieheni kanssa parisuhdeterapiaan ja napanuora äitiin pitäisi myös katkaista.

 

[Yleinen syyttäjä]

Tuntuu tutulta. Mäkin syytin vaimoani kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin. Eipä ihme, että hän halusi erota. Eron lähtiessä käyntiin tajusin käyttäytyneeni kuin ääliö, ikäväkseni en saanut häntä uskomaan heräämiseeni, nyt ollaan oltu erossa jo lähes kymmenen vuotta.

Voin kuvitella kuinka vuosia kestävä itsetunnon latistus saa pahaa jälkeä aikaan. Älä anna syyttelyn jatkua, nosta kissa pöydälle. Hae apua, varaa aika yhteiseen terapiaan ja ilmoita varattu aika miehellesi. Todennäköisesti hän ilmoittaa, että ei tule paikalle. Jos kuitenkin tulee, kuten yleensä tapahtuu, muutos voi alkaa. Jos hän ei tule paikalle ... sun on yksin lähes mahdotonta korjata tilanne.

Voimia!

 

[up]

ihana kuulla että peli ei ole vielä menetetty, mieskin voi tajuta jotain...