P
Pikku-Piru
Vieras
Olemme asuneet mieheni kanssa n.3 vuotta samankaton alla. Mittani alkaa täyttyä tähän iänikuiseen syyttelyyn. Mitäs tehdä tässä tilanteessa, kun syy on aina minussa. Oli se sitten oikeasti minun vika tai ei, niin pidemmän pohdinnan lopputulos on se, että minä olen syyllinen ja minun pitää muuttaa itseäni ja tapojani.Se olen minä, joka olen syyllinen mieheni juomiseen. Se olen minä, joka olen syyllinen siihen, että työpaikalla on hankalaa työtoverien kanssa. Se olen kuulemma minä, joka olen syyllinen siihen,että hän on jättänyt kaverinsa vähemmälle huomiolle. Se ja tämä ja tuo on minun vika! Kaikki! Ja jos minusta ei löytyisi etsimälläkään vikaa tai hän ei yksin saa minua vakuutettua että olen viallinen ja syyllinen, niin hän soittaa äitinsä apuun. Johan se kauan kaivattu syyllisyys löytyy! Ja jos mitään uutta "rikosta" en ole tehnyt, niin oi noita kultasia muistoja. Kyllä sieltä viimeistään löytyy jokin juttu, mistä muistuttaa, usein vielä "hiukan väritettynä versiona".
Mä en taida jaksaa tätä syyttelyä enää, olen todella masentunut ja itsetuntoni on "jostain kumman syystä" pohjamudissa.Hermoja rassaa, kun kokoajan olen varpasillani, että mitähän minä taas olen tehnyt? Koko ajan joudun taipumaan suuntaan ja toiseen, jotta saan todistettua etten ole taas tehnyt mitään! En haluaisi oikeastaan erotakkaan.
Löytyykö vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette selvinneet niistä? Yksin tai yhdessä miehenne/rouvanne kanssa.
Mä en taida jaksaa tätä syyttelyä enää, olen todella masentunut ja itsetuntoni on "jostain kumman syystä" pohjamudissa.Hermoja rassaa, kun kokoajan olen varpasillani, että mitähän minä taas olen tehnyt? Koko ajan joudun taipumaan suuntaan ja toiseen, jotta saan todistettua etten ole taas tehnyt mitään! En haluaisi oikeastaan erotakkaan.
Löytyykö vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette selvinneet niistä? Yksin tai yhdessä miehenne/rouvanne kanssa.