Minä väitän että nykyään suurin osa vanhemmista pelkää/arkailee komentaa omia lapsiaan. pelätään konflikteja ja lapsen itkua.
Selvitän nyt heti alkuun että en tarkoita komentamisella ruumiillista kuritusta tai naama punaisena huutamista vaan rajojen asettamista, ei-sanan sanomista ja tekoja joilla aikuinen näyttää lapselle että aikuinen on se joka määrää, ei lapsi. Asioista voidaan neuvotella mutta vain aikuisen antamissa rajoissa.
Muutamia esimerkkejä:
1) Tuttavaperhe on ollut luonamme kylässä, poika 3v ei halua lähteä kotiin, vanhemmat seisovat eteisessämme ulkovaatteet päällä ja maanittelevat poikaa lähtemään yli puolituntia, sen sijaan että hakisivat poikansa olohuoneestamme ja sanoisivat tiukasti ei, nyt me lähdemme, nyt puetaan pelkäämättä sitä vääjäämätöntä itkukohtausta.
2) Olemme ravintolassa, viereisessä pöydässä noin 3-4 vuotias vuotias lapsi nousee seisomaan tuolilla. vanhemmat kieltävät seisomasta penkillä, lapsi ei tottele, joten äiti ottaa lasta kädestä kiinni jotta lapsi ei vaan tipahda tuolista sen sijaan että olisi istuttanut lapsen tiukalla käskyllä.
3) Kuinka monta kertaa olen kuullut sanottavan että "jos et nyt tottele niin kerron isälle...kun isä tulee kotiin..." eli äiti siirtää komentamisen vastuun isälle.
4) kävelytiellä 4-5 vuotias lapsi pyrähtelee kävelytieltä pyörätielle ja takaisin. Äiti käskee kävelytielle, lapsi ei tottele. äiti sanoo "no, juokse sitten mutta älä syytä mua jos jäät pyörän alle"....
5) Tuttavaperheen lapsi käyttäytyy huonosti, riehuu ja sotkee muiden leikit, rohmuaa kahvipöydästä kaikki keskit itselleen jne. Vanhemmat kieltävät sanoen, että "mörkö" tlee jos et ole kunnolla. Lapsi pelästyy ja uikuttaa "en halua mörköä"...Me mieheni katsomme ihmeissään tätä, joten vahemmat selittävät että mörkö on joku pehmoeläin jota lapsi pelkää ja se otetaan esille kyseisissä tilanteissa eli jos lapsi ei tottele...---> eli vastuu siirretään itsestä johonkin sam.perin mörköön jota lapsi sitten pelkää kuollakseen.
Väitän näin, sillä se on myös minulle itselleni välillä vaikeaa. On vaikeaa aiheuttaa julkisella paikalla tai kylässä konflekteja joissa lapsi huutaa ja kiukkuaa, on onhottavaa sanoa ei jos lapsi haluaa tehdä jotain joka on hänestä kivaa, mutta vaarallista tai vain epäsopivaa käytöstä johonkin tiettyyn tilanteeseen. On inhottavaa ja vastenmieleistä kieltää omaa kullannuppua.
Mutta sitli minä kielleän, välillä tuntuu että kielllän liikaakin ja sitten sitä yhdessä mieheni kanssa pohditaan, mihin vedetään rajat, mikä on fiksua ja missä annetaan periksi.
mihin teillä vedetään rajat? mistä kielletään? mistä i? annetaanko joskus periksi ja milloin se hetki on välttämätön? vai eikö koskaan anneta periksi? aina samat säännöt tilanteeesta riippumatta? Kuka ottaa vastuun? Kuinka pikälle neuvotellaan?
Selvitän nyt heti alkuun että en tarkoita komentamisella ruumiillista kuritusta tai naama punaisena huutamista vaan rajojen asettamista, ei-sanan sanomista ja tekoja joilla aikuinen näyttää lapselle että aikuinen on se joka määrää, ei lapsi. Asioista voidaan neuvotella mutta vain aikuisen antamissa rajoissa.
Muutamia esimerkkejä:
1) Tuttavaperhe on ollut luonamme kylässä, poika 3v ei halua lähteä kotiin, vanhemmat seisovat eteisessämme ulkovaatteet päällä ja maanittelevat poikaa lähtemään yli puolituntia, sen sijaan että hakisivat poikansa olohuoneestamme ja sanoisivat tiukasti ei, nyt me lähdemme, nyt puetaan pelkäämättä sitä vääjäämätöntä itkukohtausta.
2) Olemme ravintolassa, viereisessä pöydässä noin 3-4 vuotias vuotias lapsi nousee seisomaan tuolilla. vanhemmat kieltävät seisomasta penkillä, lapsi ei tottele, joten äiti ottaa lasta kädestä kiinni jotta lapsi ei vaan tipahda tuolista sen sijaan että olisi istuttanut lapsen tiukalla käskyllä.
3) Kuinka monta kertaa olen kuullut sanottavan että "jos et nyt tottele niin kerron isälle...kun isä tulee kotiin..." eli äiti siirtää komentamisen vastuun isälle.
4) kävelytiellä 4-5 vuotias lapsi pyrähtelee kävelytieltä pyörätielle ja takaisin. Äiti käskee kävelytielle, lapsi ei tottele. äiti sanoo "no, juokse sitten mutta älä syytä mua jos jäät pyörän alle"....
5) Tuttavaperheen lapsi käyttäytyy huonosti, riehuu ja sotkee muiden leikit, rohmuaa kahvipöydästä kaikki keskit itselleen jne. Vanhemmat kieltävät sanoen, että "mörkö" tlee jos et ole kunnolla. Lapsi pelästyy ja uikuttaa "en halua mörköä"...Me mieheni katsomme ihmeissään tätä, joten vahemmat selittävät että mörkö on joku pehmoeläin jota lapsi pelkää ja se otetaan esille kyseisissä tilanteissa eli jos lapsi ei tottele...---> eli vastuu siirretään itsestä johonkin sam.perin mörköön jota lapsi sitten pelkää kuollakseen.
Väitän näin, sillä se on myös minulle itselleni välillä vaikeaa. On vaikeaa aiheuttaa julkisella paikalla tai kylässä konflekteja joissa lapsi huutaa ja kiukkuaa, on onhottavaa sanoa ei jos lapsi haluaa tehdä jotain joka on hänestä kivaa, mutta vaarallista tai vain epäsopivaa käytöstä johonkin tiettyyn tilanteeseen. On inhottavaa ja vastenmieleistä kieltää omaa kullannuppua.
Mutta sitli minä kielleän, välillä tuntuu että kielllän liikaakin ja sitten sitä yhdessä mieheni kanssa pohditaan, mihin vedetään rajat, mikä on fiksua ja missä annetaan periksi.
mihin teillä vedetään rajat? mistä kielletään? mistä i? annetaanko joskus periksi ja milloin se hetki on välttämätön? vai eikö koskaan anneta periksi? aina samat säännöt tilanteeesta riippumatta? Kuka ottaa vastuun? Kuinka pikälle neuvotellaan?
tai vastaavaa :headwall: 