Minkä ikäinen olit kun sait ensimmäisen vakituisen työpaikan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hoitsutar
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hoitsutar

Vieras
Tämä kysymys siis niille joilla se vakituinen työpaikka on. Tiedän, että nykyään ei vakipaikkaa noin vain saa joten ei tarvitse tulla tähän selittämään, että on työtön.

Itse olin jo 40v kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikan viime syksynä. Sitä ennen tein eri pituisia sijaisuuksia hoiva-alalla eri paikoissa 8 vuoden ajan eli siitä lähtien kun valmistuin lähihoitajaksi. Nyt vakipaikan turvin uskaltauduin hakemaan sairaanhoitajan monimuotokoulutukseen. Jotakin olen jo opiskellut avoimessa AMK:ssa.
 
24 v.

Hämmästelin kun vuosiliksani ekassa duunissa oli parempi kuin kotikunnan palopäälliköllä :oops:
 
19v. Olin tuossa työssä vajaan pari vuotta, sitten muutama sijaistamis pätkä, toisella työnantajalla vajaa pari vuotta vakipapereilla jonka jälkeen sain vakipaikan nykyisestä työpaikastani missä olenkin viihtynyt.
 
24 v.

Hämmästelin kun vuosiliksani ekassa duunissa oli parempi kuin kotikunnan palopäälliköllä
Mun palkka 14 veenä oli kehno, mutta sopiva tuon ikäiselle mainoksenjakajalle.

Sitten olin valtion leivissä puolustusvoimilla, palkka oli mitä oli, mutta edut hyviä.

Vaille parikymppisenä myyntitoimiston päällikkönä palkka olikin jotain ihan muuta! Tienasin melko nopeasti rahat muun muassa pränikkään autoon.

jne.

En ole koskaan itseasiassa ollut määräaikaisessa työsuhteessa, kaikki ovat olleet vakipaikkoja.
 
Olin 29-vuotias. Opiskelin sosionomiksi, mutta vanhasta kesätyöstä soitettiin, että tulisinko heille 4kk:ksi töihin ja sitten jatkoivat vähän aikaa lisää ja lopuksi vakisoppari. Opinnot jätin kesken, kun oli ihan eri alaa. Tosin olen lukenut myöhemmin keskeytyneitä opintoja loppuun hiljalleen, mutta vieläkään en ole valmistunut. :D
 
....En ole koskaan itseasiassa ollut määräaikaisessa työsuhteessa, kaikki ovat olleet vakipaikkoja.

Samoin. Eikä koskaan olla irtisanottu tai pakkolomautettu. Muutaman viikon olin vapaaehtoisella hiljaisena aikana monien muiden tapaan, yksi ainut kieltäytyi siitä, ja hänet irtisanottiinkin myöhemmin vuoden sisään.
 

Yhteistyössä