Minkä ikäiselle lapselle vanhempien ero ns. helpoin? Pitkitän prosessia..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aaaa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aaaa"

Vieras
Nuorin lapsista vasta 2v, itse olisin jo eronnut miehestäni mutta lasten takia tässä vielä olen. Miehessä ei mitään isompaa vikaa, hyvä isä lapsille, hyvä puoliso, mutta en vaan rakasta häntä. Tuskin hänkään enää minua, ei meillä yhteisiä hetkiä ole ollut enää aikoihin eikä kovin suurta haluakaan niihin. Tullaan kuitenkin toimeen, emme riitele (lasten nähden), arki rullaa ihan hyvin. En halua vain jatkaa parisuhdetta hänen kanssaan. Miehen tuntien (ja on tästä puhuttukin) eron jälkeen yhteishuoltajuus, molemmat haluamme olla heidän elämässä mahdollisimman tiiviisti ja uskon, että esim. joulun vietot ja muut voidaan suunnitella hyvin ja ainakin ennen uusia kumppaneita voidaan viettää niitä myös yhdessä.

Nyt kysyn, että kuinka pitkään kuollutta suhdetta kannattaa ylläpitää vain lasten takia?
 
Ei hetkeäkään. Minun havaintojeni mukaan mitä pienempiä lapset ovat sitä helpommalla pääsevät yli erosta kun eivät muista sitä aikaa kun vanhemmat olivat yhdessä niin hyvin ja toisekseen jos teillä on parisuhde täysin kuollut niin mistä ajattelitte että lapset oppivat sen parisuhdemallin? haluatteko että he päätyvät samanlaiseen suhteeseen?
 
Ihan pieninä pääsevät minusta helpoiten yli ja sitten toisaalta isoina koululaisina, kun voivat jo vapaasti vierailla vanhempien luona. Leikki-ikäiselle ja pikkukoululaiselle arvelisin olevan rankin kokemus.

Ei sillä, että tämän takia kannattaisi hätiköiden erota lasten ollessa pieniä, koska usein eroajatus voi olla hetkellinen pikkulapsivaiheessa, kun on muutenkin rankkaa ja parisuhde jää taka-alalle. Näin oli minullakin, ainakin näillä näkymin. Ihan samoista syistä kuin sinä, minä harkitsin vakavasti eroa lapsen ollessa 1-3-vuotias, mutta nyt noista ajoista on jo pari vuotta ja parisuhteessa menee paremmin. Ei nyt mitään ensirakkauden huumaa toki ole takaisin saanut, mutta eipä sellaista voi tavoitellakaan kun on päättänyt perheen perustaa, koska silloinhan tarvitsisi vaihtaa kumppania jatkuvasti parin vuoden välein.

Minulla lisäsi tyytyväisyyttä tilanteeseeni se, että mietin millaisia vaihtoehdot sille voisivat olla. Eihän se kovinkaan todennäköisesti menisi niin, että heti löytäisi sopivan uuden puolison ja pysyvän rakkauden. Vaan yhtä hyvin tai jopa todennäköisemmin tiedossa olisi sydänsuruja ja niitä ei lainkaan hyviä kumppaniehdokkaita. Jos löytäisikin toisen hyvän miehen, kestäisikö rakkaus sen paremmin?
 
  • Tykkää
Reactions: 4eliveto
En mieti mitään uusia miehiä, onnellinen olen mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa. Ahdistaa vaan, kun voisi viettää rentoa, naurun täyteistä elämää ja sitä vietänkin silloin kun mies ei ole paikalla. Mutta kun mies on läsnä, vie hän jotenki minusta sen elämäilon, ettei vaan jaksa. Enkä halua, että lapset saa tällaisen kuvan parisuhteesta, haluaisin olla yhtä onnellisessa liitossa kuin vaikka vanhempani. En vain ole löytänyt ilmeisesti sitä oikeaa miestä, vaikka niin luulinkin.
 
Hitsi olin just luennolla missä psyk.kerto just tostakin, että mitkä iät on kaikkein herkempiä tai huonompia erota. Olisko ollut 4 paikkeilla ja sitten 9 ja 13. Ei ne olleet ihan noin tarkkoja (oli vähän heittoa) mutta jotain tuota luokkaa. Olisko pahin ollut 9v.
Varmaan riippuu paljon muustakin, mutta lapsen eri ikäkausilla varmaan merkitystä milloin tapahtuu ylipäätään isoja asioita.
 

Yhteistyössä