Minkä ikäisen lapsen jättäisit vieraalle hoitajalle (MLL) ei-pakollisen syyn vuoksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Meillä on kaksi lasta, nyt 4v ja 1v (juuri täytti). Isovanhemmissa tai kavereissa ei ole lapsenvahtia tarjolla, joten jos jonnekin halutaan kahdestaan päästä, täytyy palkata MLL:n hoitaja. Minkä ikäisen lapsen jättäisit vieraalle hoitajalle vanhempien "vapaa-illan" vuoksi?
 
Vieraalle olen jättänyt 5-6v eteenpäin. Sen verran pitää olla ikää että lapsi on suht omatoiminen, osaa puhua ja tietää miten toimitaan. Ikinä en jättäisi 1-vuotiasta vieraalle.
 
Vieraalle tuskin jättäisin lasta hoitoon ollenkaan. Tutustumis aikaa varaisin jonkin aikaa tai esim. kerran tai pari.
Riippuu minusta myös niin paljon lapsesta, toisen voi jättää hyvin jo vuoden ikäisenä toinen esim. vierastaa enkä silloin jättäisi kovin pientä ehkä kahden tai kolmen vanhan.
 
Tänne on siis kertyny ne kotiäidit, jotka eivät koskaan vieraalle jätä lasta, silloinhan ei voi päiväkotiinkaan tai perhepäivähoitoonkaan viedä.

Jos te nyt kaipaatte kahdenkeskistä aikaa, tilatkaa mll:stä hoitaja. Pienemmällä on isosisko mukana ja tutussa kodissa ovat hoidossa.

Mulle tuli varmaan esikoista 3-4 kk:n iässä mll:stä kerran hoitaja. Hyvin meni. Sain tarvittavaa hengähdystaukoa koliikkivauva ympärivuorokautisesta kantamisesta ja jaksoin taas sen jälkeen paremmin. Lapsi ei säry parin tunnin ikävään turvallisen hoitajan kanssa, kun se on kertaluonteista. Enemmänkin olisin huolissani siitä jos vie hoitoon 1 vuotiaan joka päivä kahdeksaksi tunniksi.
 
No tietenkin otettais hoitaja ensin vähäks aikaa tutustumaan lapsiin ennen kun jätettäis yksin. Mutta ootte sitä mieltä ettei me voida miehen kanssa mennä mihinkään kahdestaan neljään vuoteen?! Parisuhteen kannalta ois ehkä ihan hyvä välillä päästä jonnekin kahdestaan mutta ei kai sit.. :(
 
Ja toi meidän 4v on kyllä aika omatoiminen jo nyt. Osaa sanoa mitä haluaa, käy itse vessassa ja tietää missä meillä kaikki ruuat ja astiat on (vaikka ei itse vielä esim. välipaloja otakaan).
 
[QUOTE="vieras ap";28159730]No tietenkin otettais hoitaja ensin vähäks aikaa tutustumaan lapsiin ennen kun jätettäis yksin. Mutta ootte sitä mieltä ettei me voida miehen kanssa mennä mihinkään kahdestaan neljään vuoteen?! Parisuhteen kannalta ois ehkä ihan hyvä välillä päästä jonnekin kahdestaan mutta ei kai sit.. :([/QUOTE]

Vieraan on hirvittävän vaikea tietää teidän tilannetta. Vieras hoitaja on aika epämääräinen käsite, samoin pakottava tarve. Jos taas sanon että en antaisi lasta vieraan hoitoon minkään ikäisenä voi tilanteeni olla se että siihen ei ole tarvetta, on isovanhempia, sisaruksia tai jotakin muita tuttuja käytettävissä, samanlaisessa tilanteessa kuin sinä voisin hyvin lapsen jättää "vieraalle". Minulla voi olla lapsi jota en jättäisi esim. vamman tai sairauden takia milloinkaan vieraalle asiaa tuntemattomalle hoidettavaksi jne.
 
[QUOTE="vieras";28159756]Meillä on hoitajana olleet isovanhemmat, lasten tädit/sedät/enot, kummit ja ystävät. Eli läheiset ihmiset jo lasten ollessa hyvin pieninä. Läheinen ja vieras lastenhoitaja ovat eri asioita.[/QUOTE]

Musta olis ihanaa jos meidän vanhemmat tai lasten tädit/sedät hoitais lapsia mutta kaikilla ei näin ole. Toki mieluummin jättäisin lapset tutulle ihmiselle mutta kavereilla on omia pieniä lapsia jne. Paras vaihtoehto olisi varmasti löytää jostain ns.vakihoitaja koska en itsekään haluaisi lapsia tuntemattomalle jättää. Pienempi on vielä tosi kiinni minussa, joten jokin aika menee taatusti vielä mutta vuosikausien odotus tuntuu tosi pitkältä. :(
 
En jättäisi mielellään kenellekään vieraalle lapsiani, päivähoitoon olen jättänyt, mutta muuten en millään kyllä saattaisi jättää. Isovanhemmat on hoitaneet sitten kun ovat kokeneet pärjäävänsä, n. 1,5-2-vuotiaana ja tosi harvoin silloinkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åöpä;28159770:
Vieraan on hirvittävän vaikea tietää teidän tilannetta. Vieras hoitaja on aika epämääräinen käsite, samoin pakottava tarve. Jos taas sanon että en antaisi lasta vieraan hoitoon minkään ikäisenä voi tilanteeni olla se että siihen ei ole tarvetta, on isovanhempia, sisaruksia tai jotakin muita tuttuja käytettävissä, samanlaisessa tilanteessa kuin sinä voisin hyvin lapsen jättää "vieraalle". Minulla voi olla lapsi jota en jättäisi esim. vamman tai sairauden takia milloinkaan vieraalle asiaa tuntemattomalle hoidettavaksi jne.

Ap ihan selvästi sanoi ettei ole tarjolla hoitoapua isovanhemmissa tai kavereissa. Musta on silloin syyllistävää tulla sanomaan ettei koskaan vieraalle jättäisi. Ap:lle tilanne olisi todellakin se ettei moneen vuoteen pääsisi minnekään kahdestaan miehensä kanssa. Kun ap ei mitään sairauksista tai vammoista maininnut, on oletettavaa että terveitä lapsia ovat, kuten suurin osa onkin.
 
Ehkä sitten kannattaa lukea palstaa jonkun aikaa etukäteen jos vaarana on että saa vastaukseksi mitä tahansa pahoittaa kuitenkin mielensä. Ja otsikossa kysyttiin "Minkä ikäisen lapsen jättäisit vieraalle hoitajalle (MLL) ei-pakollisen syyn vuoksi?"
 
[QUOTE="vieras";28159788]En jättäisi mielellään kenellekään vieraalle lapsiani, päivähoitoon olen jättänyt, mutta muuten en millään kyllä saattaisi jättää. Isovanhemmat on hoitaneet sitten kun ovat kokeneet pärjäävänsä, n. 1,5-2-vuotiaana ja tosi harvoin silloinkin.[/QUOTE]

Mä en kyllä ymmärrä miten voi päiväkotiin viedä pienenä, mutta ei voi koulutettua hoitajaa, jolla on kokemusta tilata kotiin. Jos lapsen kannalta miettii, niin traumattisempaa on olla vieraassa paikassa, vieraat hoitajat, vieraat lapset, meteliä paljon, pitkä päivä ym jatkuvuus ja vie suurimman osan valveillaolosta viikosta, kun vaihtoehtona kotihoidossa oleville olisi esim. kerran kuussa kolme, neljää tuntia vieraan hoitajan kanssa, omassa kodissa, oman sisaruksen kanssa, tutut rutiinit ja rytmit. Eri asia jos lapset ovat pitkät päivät hoidossa ja sitten vielä viikonloppuna vielä kotiin tilataan vieras hoitaja. Se on mielestäni liikaa lapselle, mutta parempi kuitenkin kerran kuussa niinkin, kuin että vanhemmat ajautuvat pikku hiljaa erilleen ja eroavat worst scenario:n mukaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja åöpä;28159810:
Ehkä sitten kannattaa lukea palstaa jonkun aikaa etukäteen jos vaarana on että saa vastaukseksi mitä tahansa pahoittaa kuitenkin mielensä. Ja otsikossa kysyttiin "Minkä ikäisen lapsen jättäisit vieraalle hoitajalle (MLL) ei-pakollisen syyn vuoksi?"

Ai, sä et viitsi lukea itse tekstiä. Eipä ole ap:n vika että ettet lukenut viestiä kunnolla tai sitä ymmärtänyt ja vastaat asiattomasti. Vaikka täällä monet kirjoittavat ilkeästi ei se oikeuta sun tekstiäsi.
 
Sanoin, että en lapsiani ole vienyt kuin päiväkotiin ja sille on ollut selkeä tarve: työnteon vuoksi :). Lapsia ei voi jättää kotiin keskenäänkään siksi ajaksi vai kuinka? Päiväkoti on pieni, hyvä ja laadukas. Hoitajat eivät vaihdu "jatkuvasti", sisarukset ovat samassa ryhmässä. Lisäksi lapsilla on lyhyet hoitopäivät, koska teen lyhennettyä työaikaa. Muu aika vietetään lasten kanssa. Vanhempien keskinäistä aikaa on todellakin liian harvoin, silloin kun isovanhemmille sopii, eli harvoin.

Mä en kyllä ymmärrä miten voi päiväkotiin viedä pienenä, mutta ei voi koulutettua hoitajaa, jolla on kokemusta tilata kotiin. Jos lapsen kannalta miettii, niin traumattisempaa on olla vieraassa paikassa, vieraat hoitajat, vieraat lapset, meteliä paljon, pitkä päivä ym jatkuvuus ja vie suurimman osan valveillaolosta viikosta, kun vaihtoehtona kotihoidossa oleville olisi esim. kerran kuussa kolme, neljää tuntia vieraan hoitajan kanssa, omassa kodissa, oman sisaruksen kanssa, tutut rutiinit ja rytmit. Eri asia jos lapset ovat pitkät päivät hoidossa ja sitten vielä viikonloppuna vielä kotiin tilataan vieras hoitaja. Se on mielestäni liikaa lapselle, mutta parempi kuitenkin kerran kuussa niinkin, kuin että vanhemmat ajautuvat pikku hiljaa erilleen ja eroavat worst scenario:n mukaan...
 
Ai, sä et viitsi lukea itse tekstiä. Eipä ole ap:n vika että ettet lukenut viestiä kunnolla tai sitä ymmärtänyt ja vastaat asiattomasti. Vaikka täällä monet kirjoittavat ilkeästi ei se oikeuta sun tekstiäsi.

Sittenhän meillä on ihan sama vika että lukemisen ymmärtämisessä on parantamisen varaa.

Suosittelen kysymään vaikkapa sieltä MLL:stä mikä ikäisen yleisesti voi heidän hoitajilleen antaa.
 
[QUOTE="vieras ap";28159730]No tietenkin otettais hoitaja ensin vähäks aikaa tutustumaan lapsiin ennen kun jätettäis yksin. Mutta ootte sitä mieltä ettei me voida miehen kanssa mennä mihinkään kahdestaan neljään vuoteen?! Parisuhteen kannalta ois ehkä ihan hyvä välillä päästä jonnekin kahdestaan mutta ei kai sit.. :([/QUOTE]

Voitte tietenkin mennä. Tutustutatte lapset hoitajaan, jätätte yhteystiedot jne. ja olette poissa vaikkapa kolme tuntia. Varmasti pärjäävät.
 
  • Tykkää
Reactions: Tuhkimo81
Sanoin, että en lapsiani ole vienyt kuin päiväkotiin ja sille on ollut selkeä tarve: työnteon vuoksi :). Lapsia ei voi jättää kotiin keskenäänkään siksi ajaksi vai kuinka? Päiväkoti on pieni, hyvä ja laadukas. Hoitajat eivät vaihdu "jatkuvasti", sisarukset ovat samassa ryhmässä. Lisäksi lapsilla on lyhyet hoitopäivät, koska teen lyhennettyä työaikaa. Muu aika vietetään lasten kanssa. Vanhempien keskinäistä aikaa on todellakin liian harvoin, silloin kun isovanhemmille sopii, eli harvoin.

Mä en sanonut mitään SUN lasten päiväkotiasioista. Kuitenkin vaikka olisi kuinka idyllinen päiväkoti, se on aluksi vieras lapselle, kuten kotiin tuleva hoitaja ja kuten myös isovanhemmat aluksi. Sitä en edelleenkään ymmärrä mitä pahaa siinä olisi jos ap tilaisi koulutetun hoitajan kotiinsa, kun niitä isovanhempia EI ole. On helppo ajatella ettei vieraalle jätä, mutta sitten kun tarkemmin tarkastelee, niin lähes kaikkihan ovat jättäneet jossain vaiheessa vieraalle hoitajalle, olipa se päiväkoti, isovanhemmat tm. Tietenkin jonkin verran löytyy näitä, joiden lapsi on ensimmäistä kerran erossa äidistä vasta 3-vuotiaana ja silloinkin vain kaksi tuntia isovanhemmilla, jotka näkevät lasta viikottain, ja lasta pidetään kotihoidossa kunnes menee eskariin.
 
Jos 1-vuotiaalla ei ole menossa esim. eroahdistusta, niin voisin jättää hoitoon, mutta haluaisin että hoitaja tekisi ensin "tutustumiskäynnin" ja aluksi oltaisiin vain vähän aikaa poissa, jos jatkossa saisi saman hoitajan niin aikaa voisi pidentää. Parisuhteen hoitaminen on lastenkin kannalta tärkeää, ja jos tuntuu että sitä varten tarvitsee aikaa ilman lapsia, niin kyllä sitä kannattaa ottaa! Mun mielestä se ei myöskään ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia, että lapsista ei olla koskaan erossa suunnilleen ennen eskari-ikää, vaan mun mielestä ihmisen on tarkoitus elää yhteisössä jossa ihmiset saa apua (myös lastenhoito-) toisiltaan, mikä nykyään on valitettavan harvinaista kun ihmiset joutuu muuttamaan kauas sukulaisistaan työn perässä jne.
 
Itse olen toiminut MLL:n hoitajana vuosia sitten. Hoidin myös alle vuoden ikäisiä, toisinaan vauvaa ja pari vuotiasta ja ihan hyvin meni. Joissakin perheissä saatoin olla 10 min vanhempien kansa ja sitten koko päivä vauvan kanssa. En tosin tiedä nykynuorista.. Itse lopettelin ne hommat yo-kirjoitusten jälkeen.
 
No ehkä 6-vuotiaan esikoisen... ja jos esikoinen on mukana, niin pienempi sisarus ehkä 4 tai 5. Hoitoaika voisi tällöin olla 5-6 tuntia.

Meilläkään ei juuri vanhemmista ole apua, mutta onneksi kaveririnki toimii. Muutamilla on pieniä lapsia, jollakin taas koira ja reissutyö... joten puolin ja toisin autellaan.
 
Tänne olikin tullut lisää vastauksia. Meillä tosiaan ei tuttuja hoitajia ole saatavilla tällä paikkakunnalla ja jossain vaiheessa olisi pieni parisuhdeaikakin hyväksi ettei olla koko ajan vain isä ja äiti.
Mielelläni en kuopusta ihan 16v hoitajalle jättäis mutta joku jolla olisi vähän hoitokokemustakin pärjäisi varmasti. Ja ajattelen itse, että kotona lasten on helpompi olla kuin vieraassa paikassa, täällä on tutut lelut ja hoitaja voisi jo vanhemmalta lapselta kysyäkin jos ei jotain löydä tm.
Yllättävän jyrkkiä vastauksia osalla, luulin että on ihan normaalia ottaa joskus kotiin hoitaja. Mutta ilmeisesti ei.
 
Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä