H
"hei"
Vieras
Mietin, minkä ikäisen lapsen/teinin voisi pyytää lapsenvahdiksi omalle pihalle pienemmille lapsille?
Mulla on kaksi lasta, jotka on 2 v. ja 4 v. Lapset ovat normaalisti hoidossa, mutta kesäksi jäävät kotiin. Voin tehdä töitä kotoa käsin, mutta luonnollisesti se ei onnistu kovinkaan hyvin silloin, kun lapsetkin ovat kotona. Meillä on 13 v. sukulaistyttö, joka on kyllä toisaalta vielä melko lapsellinen (ja lapsi toki itsekin vielä), mutta toisaalta jo niin "isoa tyttöä".
Mietin, voisiko tuon ikäistä jo pyytää meille niin, että maksaisin pientä palkkaa siitä hyvästä, että hän katsoisi päiväsaikaan muutaman tunnin pihalla (omassa pihassamme) omieni perään, jos itse tekisin sisällä töitä? Omani nukkuvat vielä päikkärit 1-2 h/päivä eli n. tunti-pari aamusta ja pari iltapäivällä olisi "työaika". Voiko noin nuorta vielä pyytää tällaiseen tehtävään? Olen siis itsekin kotona ja hoidan kyllä ruoat, nukutukset jne. mutta pihalle en omiani laske vielä yksin.
Onko tuon ikäinen vielä liian nuori "lapsenlikaksi"? Ensi kesänä hän on 14 v. enkä usko, että hän on silloinkaan vielä menossa mihinkään kesätöihin, joten varmaan viikon pari voisi meitä ensi vuonna ainakin näin autella. Mutta mietin onnistuisikohan jo tänä kesänä? Mitä mieltä (ja varsinkin te, joilla on tuon ikäisiä itsellä)?
Ja ensi kesää ajatellen, millaista summaa ehdottaisitte palkaksi tuollaisesta vahtimisesta (viikko-pari)? Tyttö asuu sen verran kaukana, että olisi meillä yötä tuon ajan (ja toki siis saa myös ruoat jne. meiltä).