Minkä verran miehesi hoitaa lapsianne ja viettää aikaa heidän kanssaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei hoida, ei vietä omin päin aikaa, enkä saa omaa aikaa. Ja nyt joku tulee sanomaan että eikö kannattaisi puhua tuollaiset asiat ennen lasten tekoa, joo, mut toiset ihmiset valehtelee...
 
Hoitaa yleensä aamulla lapsen pesut ja pukemisen, minä syötän aamupalan ja kuskaan päiväkotiin. Illalla jompikumpi hakee, sitten puuhaillaan yhdessä ruokaa. Monesti mies käy lapsen kanssa rataslenkillä illalla, minä teen joko kotihommia tai en tee mitään :) Iltapuuron hoitaa yleensä mies, nukkumaanmenotouhut tehdään yhdessä. Tää rutiini on jäänyt päälle mun kotonaoloajoista, mutta nyt kun itsekin olen töissä, niin mies näyttäisi tekevän jopa hieman enemmän. Tosin minä olen parempi leikkimään ja puuhaamaan lapsen kanssa. Aika tasoihin menee.
 
Niin paljon kuin ehtii töiltään. Hänellä on myös omia "vahvuusalueitaan" lasten kanssa, esim. parempi nukuttamaan taaperoa, leikkii mielellään legoilla, kyselee koealuetta väsymättä ja kannustavasti. Olen tosi iloinen ja kiitollinen siitä, että hän jakaa tätä humppaa kanssani!
 
Ihan konkreettisesti lasten hoitamiseen ei osallistu, ansaitsee rahat perheen elatukseen ja tekee kotitöitä kiitettävästi (silloin kun nyt sattuu olemaan kotona). Kun palaan töihin, joutuu kyllä käytännön pakosta osallistumaan lastenhoitoonkin, koska minulla on iltavuoroja.
 
Miksi mies ei hoitaisi? Hänhän niitä mun kanssani toivoi, yhtälailla kuin mäkin. Meillä mies oli vanhempainvapaallakin kun mä lähdin töihin lapsen ollessa vasta 3kk.
 
Osallistuu perhe-elämään täysillä, siis töissä käy mutta muuten. Ei meillä kumpikaan juur missään käy, porukalla mennään. No mä käyn kerran viikossa koulussa.
 
Ite oon kotona näiden 1v ja 3 v kanssa. Kun isä tulee töistä roikkuu molemmat pojat isän lahkeessa ja mä saan olla rauhassa. Jos isä on kotona, hoitaa hän vanhemmat pojan nukutukset, iltapesut, syömiset ja mä nuoremman. Sisällä ollessaan leikkii poikien kanssa ja mä teen kotihommia. Ulos lähtiessään ottaa vähintään ton vanhemman pojan mukaan "tekemään miesten töitä". Ja juu riittävästi on todellakin lasten kanssa ja ihan vapaa ehtoisesti tuon tekee, ei tarvi käskeä.
 
Osallistuu kohta liikaakin esikoisen kanssa olemiseen. Jää vauvan kanssa yhteinen aika aika vähiin, kun vain toisinaan vaihtaa vaippaa tai syöttää (vauva ei kyllä oikein hyvin syö miehen syöttämänä ) .
Välillä ärsyttää, että esikoinen on hänen suosikkilapsensa. :(
 

Yhteistyössä