Minkälaisia kännisekoiluja ette hyväksy?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja info
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

info

Vieras
Tuttavapiirissäni on uusioperhe jonka vanhemmilla tahtoo illanvietot mennä aina överiksi. Eivät siis biletä tiheästi kun on sen kanssa ongelmia. Mies saa kamalia mustasukkaisuuspuuskia! Huorittelee, tarttuu käsivarteen kiinni ja repii siitä, ei ota samaan taksiin, eikä päästä sisään. Suhde on kestänyt vuoden ja aina juovuksissa mies palaa aiheisiin "minun talo, ei sinun" (nainen muuttanut lapsineen miehen luo), "teidän takia minulla lisää velkaa"(talonlaajennus) jne.
Henkilökohtaisesti minun olisi todella vaikea jatkaa tämmöisten asioiden jälkeen, koska olen sitä mieltä että vaikka kännissä sanottua, niin puoleksi totta. Mies siis katuu aina jälkeenpäin kovasti, pyytelee anteeksi ja vetoaa äkkipikaisen luonteeseen. Miäs ajattelette jos sattuisi omalle kohdalle?
 
Tuollainen ap:n kuvailema homma yleensä pahenee, ihanhan tuo on väkivaltaa. Eikä tuota voi silottaa sillä et on joku "känni sekoilu" aikuinen ihminen on vastuussa omista teoistaa oli humalassa tahi ei, kännin alta vaan tulee todellinen luonne esille tuollaisella piip-tyypillä.

En hyväksy minkäänlaisia kännisekoiluja. Jos ei osaa ottaa siististi niin sitte pitää olla kokonaan ilman alkoa on mun mielipide.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pata akka:
Must on tullu vissiin vanha, koska en siedä minkäänlaista kännistä sekoilua.

Peesi! Miks ei osata ottaa ruoan kans kohtuudella, känniin asti ottaminen on typerää. Teinit kokeilee rajoja, aikuisten luulis keksivän muitakin rentoutumis keinoja. :)
 
Ensiksi ne kaivelevat asiat uskalletaan sanoa kännipäissään, sitten pikkuhiljaa se onkin jo jokapäiväistä panettelua, oli kännissä tai ei. Eli ystävänäsi miettisin tosi tarkkaan suhteen jatkoa.
 
Jep,samoilla linjoilla tunnutaan olevan. Harmittaa kamalasti sillä nainen on jo kerran väkivaltaisesta suhteesta (enimmäkseen henkistä) lähtenyt ja nyt lupaavan alun jälkeen uusi kumppani alkaa tulla kuorestaan! Mietimmekin tuttavani kanssa onko jollakin taipumus aina ajautua väkivaltaisiin suhteisiis. Ja tyypillisesti syyttää itseään...
 
Alkuperäinen kirjoittaja info:

Näinhän se useimmiten menee :/
 
no kysympä sitten tässä teidän mielipidettä,tilanne tämä:mieheni on selvinpäin yleensä rauhallinen,välillä liiankin ja meillä on tässä nyt menossa huono kausi suhteessa ja miehen kanssa asiasta pystytty jotenkin puhumaan,mutta pari viikkoa sitten hän tuli kännissä kotiin rupesi riehumaan ja heitteli tuolia,otti myös melko tiukan otteen kädestäni,huusi ja haukkui mut maanrakoon!!en ole koskaan edes ajatellut että pelkäisin miestäni mutta silloin pelotti!!menin aamulla töihin nukuin jopa tunnin ja mies ei muka muista mitään ja sanoo ettei oikeasti ole sitä mieltä oli vaan kännissä!!mitä tästä pitäisi ajatella,tarkoittiko mitä sanoi ja nyt vaan kaduttaa??
 
Alkuperäinen kirjoittaja mä vaan:

Niinhän ne aina sanoo ja muistamattomuuteen on hyvä vedota :(
 
Yhteistyössä