Eli.. Ihan vaan etsiessäni entisestä ala-asteestani(eli Rekolan) kuvaa googlen avulla törmäsin tähän keskusteluun.
Rekola ja Matari(lähempänä Korsoa) jäävät Korson ja Koivukylä/Havukoski alueiden väliin. Niin Rekola kuin Matarikin ovat omakotitaloalueita, ja muutaman vuoden takaisen tutkimuksen(joo, oli vain jonkun iltalehden, muistaakseni) mukaan Matari on tasatuloisin alue pk-seudulla.
Itse olen asunut Matarissa koko lapsuuteni ja nuoruuteni(20 vuotta), käynyt kouluni Rekolassa, Koivukylässä(yläaste) ja Tikkurilassa(lukio). Pitkäikäisimmät ystäväni olivat jo samassa tarhassa kanssani, ja olen edelleen läheisissä väleissä heidän kanssaan. Teini-iässä kavereiden kesken oli tapana sanoa, että Rekolassa kuulee neulan putoamisen heinäsuovaan ja Matarissa heinän putoamisen.. Hiljaisia alueita, jossa asuu lapsiperheitä, ja nykyään myös paljon "perheitä" joista lapsukaiset ovat jo lentäneet maailmalle.
Mitä tulee lähellä olevien alueiden "levottomuuteen" HÖLYNPÖLYÄ! Itse aloitettuani opiskelut yliopistossa halusin nimenomaan muuttaa Havukoskelle opiskelija-asuntoon, koska rakastan Vantaata, enkä täältä halua muuttaa pois. Havukoskella asuu paljon opiskelijoita, vanhuksia ja maahanmuuttajaperheitä.. Oman asuntoni läheisyydessä on kaksi päiväkotia, joista toinen on steiner-päiväkoti. Toki näiden lisäksi asuu myös päihdeongelmaisia, mutta missäpä heitä ei tätä nykyä asuisi? Keskimäärin alue on rauhallista myös yöaikaan. Itse olen kerran todistanut "tappelua" jossa nainen huusi miehelle, joka oli ilmeisesti pettänyt tms.
Nykyään Koivukylän puolelta löytyy myös Citymarket, jossa on myös Alko, Seppälä, KappAhl, Faunatar, apteekki ja muutamia muita kauppoja.