minun, sinun ja yhteiset lapset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aada
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

aada

Jäsen
25.10.2004
439
0
16
kyselen tässä miten teillä yhteiset ja jomman kumman tai molempien lapset suhtautuvat toisiinsa.? Onko ollut kateutta, mustasukkaisuutta, riitoja vai ovatko sopeutuneet hyvin? Millaisia ikäeroja heillä on?

Meillä yhteiset lapset ovat kyllä yhdistäneet tämän perheen. Meillähän asuu miehen 19v poika joka on nyt kylläkin armeijassa. Heillä on iso ikäero mutta kyllä he ovat tärkeitä toisilleen. Meidän 8 vuotiaalla pojalla oli ihmetteleyä tästä armeijaan menosta.. että kuinka kauvan ja koska tulee takasin, ikävä hänellä oli kun yksi puuttui joukosta. Miehen tytöt käyvät meillä joka toinen viikonloppu ja he ovat erittäin tärkeitä meidän yhteisille lapsille.. herakastavt heitä. Joka kerta istuvat vanhimman 17v sylissä, halailevat ja 11 vuotiaan kanssa leikkivät vielä kovasti. Sanovat siskoikseen.
Minun jo aikuiset pojat jotaka eivät meillä ole asuneet aikoihin ovat sitten jääneet vieraimmiksi mutta heillä onkin hirmuinen ikäero eli pojat ovat 22v ja kohta 25 vuotiata. Toivon että joskus kuiten aikuisena pitäisivät yhteyttä.
Itselläni on kaksi veljeä, joiden kanssa en paljonkaan ole tekemisssä ja myös sisarpuolia, kaksi siskoa joista tiesin vasta aikuisiällä ja olemme tavaneet vasta pari vuotta sittten. Kirjoittelemma, soittelemma ja tapailemme, tosin matkaa on monta sataa kilometriä kun asuvat niin kaukana. Tämä on ollut ihana rikkaus ja olen onnellinen että toinen heistä etsi minut käsiinsä, otti yhteyttä. Salaa aina olen toivonut sisarta itselleni. He ovat nyt osa minun perhettäni. Ovat minua 16 vuotta vanhempia, mutta ikä ei mitään merkitse tässäkään asiassa.
siksi aina toivon ja yritän että meidän l molempien lapset pitäisivät yhteyttä meidän yhteisiin lapsiin, koska sisaruus on rikkaus ja tärkeä osa elämää. :)
ehkä meidän onni on se että meidän uusperheessä kaikki lapset ovat niin eri ikäisiä että mustasukkaisuutta, kateutta tai muuta riittaa ei pääse syntymään.
 
Meillä on sen verran tuore tapaus että kovin paljoa ei ole kerrottavaa.Miehen tyttö 5 vee on kuitenkin mun kuopuksen ,poika 6veen kanssa kuin paita ja peppu.Tappelevat ja tykkäävät toisistaan kovasti.
Meillä on kuitenkin vielä matka alussa ja ongelmia on.
Meillä on tällä hetkellä tilanne mies ja sen lapsi vastaan minä ja mun lapset.
Säännöt ei ole samat hänellä kuin mun lapsillani ja siitä on jatkuva riita.
Lapsi asuu äidillään nyt ainakin vielä toistaiseksi mutta jos hänet meille saadaan uskon että ne pelisäännötkin selvenee.
On hirveän vaikeeta pitää rajoja ja kuria kun kotonaan saa tehdä mitä lystää eikä mistään kielletä.
Mies on herkkä lapsesta eikä kestä yhtään kritiikkiä ja helposti syyllistää mun lapsia sitten kun komennan likkaa.
Mä kohtelen kaikkia tasapuolisesti ja pidän kuria miehen lapselle ihan kuin omillenikin mutta miehellä on selkeästi eri systeemi.Hän pitää mun lapsille kuria mutta omalleen ei.
Mun muut lapset on isompia ja tykkäävät kyllä miehen lapsesta mutta väsyvät siihen kiukutteluun ja käytösongelmiin aina välillä.
He tietävät kuitenkin ne vaikeat kotiolot ja jonkinverran kyllä ymmärtävät mistä kiukuttelu johtuu mutta kun on pitkä kouluviikko takana niin sitten hermostuvat välillä.
Mulla itsellä on välit täysin poikki omiin sisaruksiini enkä heitä kaipaa.Miehellä on erittäin tiivis suhde omiin vanhempiinsa ja sisareensa jonka kanssa minä tulen myös hyvin toimeen ikäerosta huolimatta ja tykkään hänestä kovasti.
Meillä on vasta tämä kuoriutumisvaihe tässä parisuhteessa ja perhe-elämässä joten katsotaan millainen poikanen sieltä munasta joskus kuoriutuu vai kuoriutuuko mittään. =)
 
Usein ihmettelen ihmisten yritteliäisyyttä ja uskoa parisuhteeseen. On hankala aloittaa kun useita lapsia siis he sotkeutuvat mukaan suhteeseen (kiintyvät yms.) Eli siinä on sitten vaikeampi tilanne, jos ja kun ero tulee (tietysti ei yrittämättä tiedä, mutta...)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.09.2005 klo 20:33 Vieras kirjoitti:
Usein ihmettelen ihmisten yritteliäisyyttä ja uskoa parisuhteeseen. On hankala aloittaa kun useita lapsia siis he sotkeutuvat mukaan suhteeseen (kiintyvät yms.) Eli siinä on sitten vaikeampi tilanne, jos ja kun ero tulee (tietysti ei yrittämättä tiedä, mutta...)
Me on lähdetty tähän suhteeseen alunalkaenkin lasten ehdoilla.Eikä ole lähdetty leikinpäin eikä kokeilemalla että katotaan nyt tuleeko mitään.Molemmilla on takana monivuotiset todella vaikeat suhteet.
Onhan se selvä että tässä vaiheessa vielä jokainen hakee omaa paikkaansa perheessä.Mulla on se paha tapa että mä olen todella kova pomottamaan.mun edellinen suhde kesti 14 vuotta ja mulla oli mies joka ei ollut juuri koskaan kotona ja yksin mun vastuulla oli kasvatus ja kaikki työt kotona.Mä olen vuosien aikana tottunut tekemään kaiken itse ja yksin,mun on vaikea oppia siihen että kun herään joku lauantaiaamu,mies on siivonnut koko keittiön,tiskannut ja keitellyt aamupuurot ja suunnitellut jo päivän ruokalistan.Mulle tulee jotenkin sellainen olo etten mä osaa mitään eikä minusta ole mihinkään jos se esim. pesee pyykit tai tiskaa.Lapsille on vaikeaa kun pitää sopeutua myös siihen että kotiin tulee vieras lapsi jonka tavat ovat vähintäänkin omituiset ja joka ei ole aina pieni päivänsäde vaan tavanomaisimmin viikonloput on nyrkkiä,potkuja,itkua ja huutoa.
Mä en olis tähän lähtenytkään jos olisin tiennyt miten huonosti lapsen asiat äidillään ovat ja miten paljon se on vaikuttanut lapsen henkiseen puoleen.Mä tyhmyyttäni jotenkin kuvittelin että kun se saa meillä huomioo ja rakkautta ja turvaa,se aivan kuin itsestään tulee tasapainoiseksi.Sitä ei edes kykene tajuamaan miten paljon aikuinen ihminen,lapsen oma äiti voi vahingoittaa omaa lastaan niin että traumat ovat loppuelämän kestäviä ja vaikeuksia tulee niin täällä perheessä,päiväkodissa,sukulaisissa sun muualla.Normaalit kauppareissutkin on yhtä tuskaa välillä.
Kyllä mä olen ajatellut jo monta kertaa että jos noita lapsia ei olis mä olisin jo häipynyt,mutta jos ei niitä olis,ei meillä olis näitä vaikeuksiakaan.Olis vaan toisemoiset vaikeudet.
Sitähän se elämä on ,taistelua alusta loppuun. =)
 
Clivia:
meillä repeää riidat päälle vähän väliä ja syynä on miehen edellisen liiton lapset ja se, kun he tuovat meille oman kotinsa pahanolon. Emme pysty kuitenkaan vaikuttamaan siihen, millaista heillä on äidillään.
Mekin kuvittelimme, että meidän kotona, meidän perheessä ja tässä perheessä suomme lapsille sitä ja tätä normaalia hyvää ja kyllä se siitä sitten ajan kanssa... mutta kun ei.

Olemme tulleet siihen tulokseen, ettei vkl-lasten tarvitsekaan integroitua tähän perheeseen millään tavalla; ettei meidän tai miehen kuulu opettaa heille yhtään mitään, ei myöskään vaatia yhtään mitään. Tottakai viikonloppuna käyttäydytään ja toimitaan ihan tavallisesti ja normaalisti, mitä tahansa ja sikailuja tietenkään emme hyväksy, mutta tästä lähtien tarkoituksemme on toimia siten, ettei meillä ole vastuuta lapsista... vastuu on heidän äidillään, jonka luona he asuvat suurimman osan ajastaan. Meillähän nämä lapset vain käyvät. He ikään kuin tulevat kylään säännnöllisin väliajoin, mutta tämä ei ole heidän koti. Tämmöisenä pienenä aikana ei kovin ihmeitä ennätä,ei edes opettamaan veitsen ja haarukan käyttöä suuremmista asioista puhumattakaan. Miksi siis hakata päätään seinään ja tulehduttaa koko tämä parisuhde.

Tämä on siis aivan uusi oivallus, käytännön tasolle tätä ei vielä ole ennätetty viedä.
Kuvitelma siitä, että olisimme joka toinen vkl ikään kuin suurperhe ja toimisimme kuten perhe - se ei toimi, emmekä enää yritäkään saada sitä toimiaan. Kuvio toimii varmaan paremmin juuri tältä pohjalta: vkl-lapset tulevat kylään ja sinä aikana meillä ollaan meidän säännöillä, mutta mitään pitkäjänteistä emme enää yritä.
 

Yhteistyössä