Minusta on hassua kun joillakin on vahva ulkonäkögeeniperimä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hämmäs
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hämmäs

Vieras
Joillakin on monessa sukupolvessa on aivan selkeästi samaa kasvonpiirrettä havaittavissa.
Sekin on huvittavaa, kun joillakin tulee iso lapsikatras perässä ja kaikki ovat ihan saman näköisiä ja näyttävät perheen isältä. :D

Mistä se johtuu, että toisilla periytyy ulkomuoto miltei identtisenä sukupolvesta toiseen?
 
Tämä on kyllä hauska asia :) Opettajana on jännä aina lukuvuoden alussa bongata uusista oppilaista ulkonäön perusteella kenen sisarussarjaan he kuuluvat. Joissakin perheissä tosiaan ulkonäkö niin vahvasti yhdenmukainen, että pystyy sanomaan nimeä tietämättä kenen lapsesta on kyse :)
 
Meillä on näin äitini puolelta. Olemme neljässä polvessa kaikki naiset/tytöt ihan samannäköisiä :D Ei voi erehtyä ja mua on monesti pysäytelty kadulla ja sanottu, että sun täytyy olla xxx:n tytär :)
 
Eräälle ystävälleni tuli kerran yksi perhetuttava sanomaan: "Miten sinä voitkin olla niin paljon Pertin näköinen ja silti tosi kaunis nainen".

Pakko oli nauraa, kun kuulin. Ystäväni isä kun ei tosiaan ole mikään komistus. Ihmeellinen asia on tuo sukunäköisyys, ja usein on tosi vaikea sanoa, mistä se muodostuu.
 
meidan suvun naisissa periytyy puheaani; aiti, sisko, mie, tati ja sen tytar; kaikilla ihan sama aani :O aidin aidin aanta en koskaan kuullut mutta kuulemma sekin oli ihan sama...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Eräälle ystävälleni tuli kerran yksi perhetuttava sanomaan: "Miten sinä voitkin olla niin paljon Pertin näköinen ja silti tosi kaunis nainen".

Pakko oli nauraa, kun kuulin. Ystäväni isä kun ei tosiaan ole mikään komistus. Ihmeellinen asia on tuo sukunäköisyys, ja usein on tosi vaikea sanoa, mistä se muodostuu.

Tunnen yhden Pertin, jonka tyttärellä on aivan tismalleen samat kasvonpiirteet. Pojallakin on hyvin vahvana, mutta hän on heistä kaikista siedettävimmän näköinen. :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Auts. Ei sentään sama tyyppi, sillä muutin ystävän isän nimen. Sori, kaikki Pertit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mipsu:
Taisi myöntää sen joskus Hyvät, Pahat ja Rumat-ohjelmassa. :) Simo Rantalainen taisi haastatella.

http://www.imdb.com/name/nm0758722/bio

Tarkistin tuolta, kyllähän se olikin julkista tietoa. :D

Niin ja poika Kristo Salminen myös, samaa kaliiberia.
 
Mina olen isan puolen suvun nakoinen. Kaupunginosassa jossa kasvoin, isan suku oli asunut siella pitkaan, ja minut monesti pysaytti joku vanhempi ihminen kadulla ja sanoi etta 'sina taidat olla XXX'n sukua. Kenes lapsi sina olet?"
 
itse olen ihan isän näköinen, kerran minulle sanottiin jopa "komia likka, niinkuin isänsä" ja sain hirveät traumat, olin jotain 15 :laugh: olen feminiininen versio isästäni :D ja vaikken kasvonpiirteiltä paljon muistutakkaan edesmennyttä mummiani, isän äitiä niin tietyt kasvonilmeet meillä ovat aivan identtiset !
 
tosin nyt, kun ikää on tullut kasvonpiirteeni ovat jotenkin muuttuneet ja kuvassa, jossa makaan sairaalassa parin päivän ikäisen tyttelin kanssa näytän järkyttävästi äidin siskolta nuorempana!!
 
En tarkoita loukata ketään, mutta tuntemissani lestadiolaisperheissä lapset tuntuvat usein olevan erityisen paljon toistensa näköisiä. Ei välttämättä selvästi isän tai äidin näköisiä, vaan vain tosi paljon samannäköisiä keskenään.

Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että ikäerot ovat niin pieniä, vai siitä, että esim. kymmenen lapsen sisarussarjassa alkaa selvemmin nähdä ne tietyt piirteet, jotka "puskevat läpi".
 
Mun pojat on hyvin samannäköisiä. Koulussakin opet tietää kysymättäkin että ovat veljeksiä. Ja tuosta ulkonäön samanlaisuudesta tulee todella paljon huomauttelua. Yleensä siis ihan posiitiivista tyyliinkylläpä ovat samannäköisiä tai en oikein ollut varma kumpi siellä oven takana oli... :D
 
Yhteistyössä