Mirena?

  • Viestiketjun aloittaja Äityli 82
  • Ensimmäinen viesti
kyllästynyt jo
Mirena ollut nyt kaksi kuukautta. Ei kipuja tai muita oireita, mutta tuo jatkuva vuoto .. Siis voiko tosiaan kestää puolikin vuotta tätä?! Selibaattiinko tässä on ruvettava, sillä vuotaa sen verran runsaastijatkuvasti, että sänkytouhuista on turha edes haaveilla, (vaikka haluja olisikin).

Harmittaa vaan vietävästi, sillä ilmeisesti vaihdoin runsaat, mutta kuitenkin säännöllisesti loppuvat kuukautiset jatkuvaan vähäisempään vuotoon.

Mietin vaan, miten suht uusi suhde kestää puolikin vuotta tällaista? Miten te muut olette pakollisesta"selibaatista" selvinneet? Onhan tietysti muitakin keinoja pitää mies tyytyväisenä, mutta entäs itse?
 
tiedän tunteen = (
Minulla tuli juuri 7 viikkoa kierukan laitosta.
Minulla kunnon vuoto (menkkamaiset) kesti putkeen 5 viikkoa ja sen jälkeen viikon verran käytin alushoususuojaa, tuli jotain tummahkoa "pientä" limaa vielä. Nyt siis viikon verran ollut ihan vuotamaton. Haluan omalta osalta korostaa, että mitään muita sivuoireita (kiukkua, finnejä, hiusten rasvoittumista tms. ei ole näkynyt). Minun on pakko myöntää että minulla on tosi kovat menkkakivut koko ajan, eli alaselkä ja alavatsa on päivittäin kipeä ja turvottaa. Itse soitin Kallion keskitettyyn pisteeseen jossa tämä minulle laitettiin kun olin vuotanut 4 viikkoa ja minulle sanottiin vaan että on ihan normaalia vuotaa reilustikkin, eli tulee monelle yllätyksenä. Olin kyllä jo alussa luovuttaa, mutta toisaalta haluan tämän katsoa loppuun, eli pidän kierukkaa ainakin puoli vuotta (jos ei mitään ihan kamalaa tule). Sillä joko tässä on ehkäisyni tai sitten minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin sterilisaatio ......... E-pillereitä en enään saa ja kuparista en itselleni halua. "Kumiukoilla" ollaan oltu kuutisen vuotta ja sekin tylsistyttää. Olen siis 36 vuotias ja yksi lapsi, mutta perheluku täys.
Tsemppiä sinulle, sitten kun vuoto sinulla taukoaa niin löytyy taas uutta uskoa kapistukseen. Itselläni tosit taitaa olla jo toinen hiivatulehduskin tähän 7 viikkoon ja edellisistä on noin 4 vuotta ......
 
ottaisko pois
Mulla mirena ollut nyt 8 kk ja pisin vuodoton jakso 5 päivää!!! Muutoin tiputtelua lähes joka päivä, välillä 1-2 päivää taukoa, mutta koko ajan pidettävä suojaa kun ei tiedä milloin taas lorahtaa. Vuoto siis niukkaa, välillä kyllä ihan verta, välillä ruskeampaa. Vatsa mielestäni turvonnut, mutta ei kipuja tai muita oireita havaittavissa. Varasin ajan poistoon kesäkuulle jos ei ihmeitä tapahdu siihen mennessä...
Oiskohan kupari parempi vai luovuttaisko kokonaan?
 
anvi
Mulla harkinnassa Mirenan laitto. Tällä hetkellä minipillerit (Microluton) käytössä ja vuodan jatkuvasti. Välillä muutaman päivän tauko ja sitten taas jatkuu. Tätä on kestänyt kohta kolme kuuktautta. Muuttaako Mirena tilannetta milläänlailla, koska siinähän on myös pelkkää progestiinia. Kun ei näköjään omista minkäänlaista omaa kuukautiskiertoa, niin eikö tuon Mirenan kanssa vuoda ihan samalla lailla? Ei jaksaisi taas pitkää vuororupeamaan, alkaa elämää ja seksielämää jo vähän haittaamaan.. Onko kellään kokemusta? Vaikka jokainen ihminen onkin erilainen..
 
heinis07
Mulla Mirena on ollu nyt aika lailla tasan 2 vuotta. Alkuun tiputteli viissiin kuukauden verran, sen jälkeen on "menkat" ollu n. 3-4 kuukauden välein. Tiputtelua 3-5 päivää, jollon pärjää pikkuhousunsuojalla. Täytyy sanoa, että oon ollu todella tyytyväinen!!
 
saappis
Joo että näin. Varasin ajan Mirenan laittoon ehkäisyklinikalle. Gyne kokeili kohdunsuuta ensin asettamista ja kappas! Mun kohdunkaula ei ole synnytyksen jälkeen palautunut ennallee, pitkulamaiseksi, vaan on jäänyt toooosi lyhyeksi. Noh hän siinä kokeili asettaa kierukkaa mutta ei tunnin aikana sitä saanut pysymään paikoillaan. Ekalla koetuksella kun hän käski minun nousta istumaan ja pukea niin tunsin kun se alkoi irrota ja tulla ulos. Eli en saanut koko laietta. Jatko tutkimuksiin menen kahden viikon päästä. Synnytyksestä on 4kk. Palautuuko se kaikilla se kohdunkaula ollenkaan normaaliksi siis? Lääkäri ihmetteli asiaa kovasti, ei kuulemma hänen uran aikana ole käynyt niin ettei olisis kierukkaa saatu paikoilleen.
 
Mamatsu
Mulla ei vielä sen kummepia kokemuksia käytön vaikutuksista, mutta asennus sattui ainakin vietävästi. Ja normaalisti kipukynnykseni on melko korkea enkä juurikaan jännittänyt itse laittoa. Mutta noin 10 minuuttia laiton jälkeen tuntui, että lähtee taju. Eikä johtunut vihlonnasta pelkästään vaan jotenkin vain tuntui että verenpaine laski tosi alas, olin aivan kalpea ja silmisä musteni. Lepäilin pari tuntia terveyskeskuskessa ennen kuin pääsin liikkumaan ja loppupäiväkin meni kotona särkylääkkeen voimin nukkuessa.

Nyt on ollut kapistus vajaan viikon. Päänsärkyä on ollut jonkin verran, mutta en tiedä johtuuko Mirenasta vai mistä. Alavatsakipuja hieman koko ajan, mikä kyllä todellakin nyppii, sillä pillereillä en ole ollut koskaan näin kipeä. Ahdistaa, kun on tottunut aikaisemmin todella niukkoihin menkkoihin, kivutomin ja lyhytkestoisiin ja nyt sitten tuntuu olevan vaikka mitä vaivaa. En vain halunnut jatkaa pillereiden syöntiäkään iän kaiken, ikää on jo 36 vuotta ja suvussa veritulppariski suuri.
 
tyytyväinen käyttäjä
Itse oon ollu äärettömän tyytyväinen Mirenaan. Ainut miinus on asennuksen laittaminen, joka sattui aivan helvetillisen paljon. MInullakin on mielestäni korkea kipukynnys enkä ole kokenut ikinä esim. papakokeitakaan kivuliaana toimenpiteenä, mutta tuo Mirenan laittaminen oli aivan järkyttävää.

Käytössä kuitenkin Mirena on osoittautunut mitä loistavammaksi. On ihanaa, kun ei tarvitse päivittäin miettiä, olenko jo ottanut e-pillerit vai en. Sitä kuitenkin tein 10 vuotta. Mulla loppui menkat kokonaan Mirenan laittamisen jälkeen, ei ollut edes pientä tiputteluvuotoa alussa. Eikä mitään muitakaan sivuoireita ole ollut missään vaiheessa. Mirena ollut nyt 1,5 vuotta. Kohta kyllä täytyy käydä poistattamassa se, kun yritetään uutta raskautta.
 
Ensikertalainen
Kiva ollut lukea kokemuksianne täältä. Mulla nyt kolmas päivä asennuksen jälkeen ja hiukset irtoilee tukoittain päästä. Ne on ollut mun ylpeyden aiheet kauan, ja jos ne alkaa tähän tahtiin harventua, en ala. Mulle laitettiin Mirena endometrioosin hoitoon, pillereitä en siihen saanut aurallisten, rajujen migreenikohtausten vuoksi, keltarauhaspillereitä en saanut osteoporoosin vuoksi. Ehkäisy on hoidettu miehen sterilisaatiolla, eli en sitä kierukkaa tartteis ilman tätä helkkarin endometrioosia. Huoh. Maha on turvoksissa ja ilmavaivaisen tuntuisella tavalla kipeä. Kuume nousi eilen, mutta vielä ainakin oli tulehdusarvot kurissa. Onneksi.
 
vierailija
Vuosi takana kera Mirenan. Laittaminen ei sattunut, mutta uskon että lääkärin kokemus auttoi asiaa. Ei asennettu kuukautisten aikana ja synnytyksestä oli 5 kk.

Epäsäännölliset kuukautiset jatkuvat ja vuoto runsasta ja pahanhajuista. Muista oireista en tiedä, kun vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin tässä elämäntilanteessa.
 
LKK
Onko painonnousua? Mahtaako olla turvotusta vai olenko syönyt... ruokahalu kyllä kasvanut. Meinasin sinnitellä tämän vuodon kanssa, kuukausi sitten laitettiin 2 viikkoa kuukautiset (ei mitään pikkutiputtelua...). Eli muutama viikko vielä edessä vuotoa, se on aivan hirveetä mutta meinaan nyt kattoa mitä tulee kun kerran sanotaan että pitää odotella. Ja se härveli siellä nyt jo on..
 
Emmi Lammikko
Minulle laitettiin Mirena huhtikuussa anemian hoidoksi. Muutama kuukausi odoteltiin vuotojen loppumista ja sitten menin lääkäriin, kun lupauksista huolimatta vuodot eivät loppuneet. Vuodot piti loppua kolmessa kuukaudessa! Vielä mitä. Lääkäri kertoi, että kaikilla Mirena ei tosiaan auta ja odotellaan vielä muutama kuukausi ennen kuin tehdään mitään ratkaisuja. Syksyllä jäi kolmet kuukautiset pois. Pientä tiputtelua oli parin viikon välein, vajaan vuorokauden kerrallaan. Nyt, tällä viikolla alkoivat taas oikein reilut kuukautiset kipuineen kaikkineen kuin ei Mirenaa olisikaan. Langat ovat paikoillaan, eli kaiken pitäisi olla kunnossa. Tämä alkaa käydä hermoille. Miksi viisikymppisen ihmisen pitää kohtuaan sietää väkisin ja anemisoitua kuukaudesta toiseen? Nyt jo anemian hoitona rautatiputukset, kun mikään ei enää riitä. Silti lääkäri lykkää leikkausta syyllä jos toisellakin. Tämän talven odotan ja jos keväällä on edelleen samanlaista, vaadin Mirenan poistoa.
 
tuntu
Hyvin asennettu kierukka ei pidäkään tuntua! Jos sen tuntee, jokin on vialla..

Kannattaa käydä tarkistuskäynnillä n. vuoden välein.

Kyllä tuntu vaikka neito ei uskonutkaan, kun oikein syvälle työnsi tuntu munan päässä. Ei mimua häirinnyt, mutta neito väitti että on liian isö. En tiedä kumpi oli neidolle mieliksi?
 
Viimeksi muokattu:
simsala
Mulla oli Mirena melkein puolitoista vuotta ja tiputtelua jatkui lähes koko ajan. Alkoi käydä hermoille kun tiputtelupäiviä oli kuukaudessa enemmän kuin kuivia. Kuitenkin otin Mirenan todella runsaiden ja kivuliaiden kuukautisten takia, joten olin valmis yrittämään jos vaikka kierukka asettuisi. Myöskin seksualisuus häipyi taustalle ja varsinkin sinkkuna huomasi, että saattoi mennä viikkoja ettei asia ees käyny mielessä ilman yrittämistä... tosi tylsää.
Nyt poistatin kierukan ja vielä vähän tiputtelee ja mieliala heittelee. Kuiteskin huomaan, että naisellisuus on palannut takaisin! Ihanaa tuntea vetoa taas miehiin ja tuntea kipinää kropassa ja mielessä. Ehkä se kumppanikin löytyy helpommin kun kiinnostus on takaisin. Seuraavia runsaita kuukautisia kyllä pelkään, mutta en halua menettää enää ihanaa naiseutta. Hormonit on nyt koettu ja ilman pärjätään.
 
vieras
itselläni ollut toukokuusta -09 asti, alku meni moitteettomasti kun imetin, ei tullut sivuvaikutuksia. Kun lopetin imetyksen syyskuussa, alkoi naama kukkia pahemmin kuin teininä... kosmetologilta ei juuri apua löytynyt, kovasti pähkäilen paraneeko iho tästä vai onko kierukan poisto edessä.

Menkat loppui kokonaan muutaman päivän tiputtelun jälkeen. Nyt tuntuu usein vasemmalla alavatsassa kipua, ja välillä on aika paljonkin limaista vuotoa, ei kuitenkaan veristä... Mutta helppo ja vaivaton ehkäisy, sivuvaikutukset tuntuu olevan aina niin henkilökohtaisia että ei voi yleistää mahtavaksi tai huonoksi. Itse kaikesta huolimatta koen saavani enemmän hyviä kuin huonoja puolia :)
 
KSO
Mulle laitettiin Mirena marraskuussa -10 (ennenaikasten - olen 41v. - vaihdevuosien hoidoksi). Pelkasin laittoa ihan hirveästi mutta se sujui NIIN hienosti (vaikka mulla on pieni kallistunut kohtu), etten edes sitä huomannut!

Menkat loppui heti kokonaan (ennen laittoa oli 10-15 pv/kk!) niin kuin myös yöhikoilut, mielivaihtelu ja pitkäaikainen paha akne. Siis on vain hyvää sanottava Mirenasta ja suosittelen sitä kovasti!
 
Lily
Olen 29-vuotias synnyttämätön nainen. E-pillerit eivät minulle sopineet, joten gynekologi ehdotti ehkäisyksi Mirena hormonikierukkaa. Olen vakituisessa parisuhteessa, ei lapsihaaveita.

Kävin asentamassa Mirenan gynekologilla hetki sitten.

Minua jännitti etukäteen todella paljon kierukan asennus, meinasin jopa perua ajan kun pelotti niin kovasti, että asennus sattuu. Luin tältäkin palstalta "kauhutarinoita" siitä miten asennus oli tuntunut aivan hirvittävältä.

Haluan nyt sanoa lohdutukseksi kaikille, että asennus tuntui nipistyksenä, ja vaikka olikin epämiellyttävän tuntuista, se on ohi 30 sekunnissa! Eli kyllä sen verran kestää nipistystä, ja tosiaan ei mitään niin kauheaa etteikö pystyisi uudestaan saman kokemaan. Laiton jälkeen kohtu supisteli hetken (ehkä alle minuutin verran) ja maha tuntuu nyt vähän kipeältä, mutta kuulemma kuuluu asiaan ja mahakipukin asettuu parissa päivässä.

Sivuoireista minulla ei tietenkään vielä ole kokemusta, kun vasta Mirenan sain, mutta halusin kertoa kaikille asetusta pelkääville että ei tarvitse jännittää!
 
Pompula
Olen 27-vuotias, synnyttämätön nainen. Minulle laitettiin Mirena keskitetyssä ehkäisyneuvonnassa kesäkuussa 2009, koska lääkärien mielestä aivoinfarktiriskille altistavien, sairaalareissuja vaativien migreenien ja von Willenbrandtin taudin* vuoksi en enään pysty käyttämään pillereitä, ja kuukautiset ovat verenvuototautien vuoksi yleensä 10vrk kestävät ja runsaat.

Langat hävisivät asettamisen jälkeen, mutta ultrassa 1kk kontrollissa kaikki oli hyvin, joten kierukka jätettiin paikoilleen. Oman terkkarin lääkäri ei 1v-tarkastuksessa vaivautunut 2010 syksyllä ultraa käyttämään, ja julisti, että kaikki hyvin. Oli hetken aikaa...

Minulla on sivuvaikutuksena kun ekan 6kk jälkeen akne hellitti ollut epäsäännölliset kuukautiset, noin jokatoinen tai jokakolmas kuukausi, kesto ~4vrk, pärjään useimmiten pikkuhousunsuojalla. Ongelmana ovat kuukautiskivut, jotka ensin hellittivät, mutta sitten kuvio muuttui. Ilman kierukkaa kipuja on 2x kuussa (munasolun irtoaminen ovulaation aikaan & kohdunkalvon irtoaminen kuukautisvuodon käynnistyessä), ja hyvin voimakkaina kramppeina, mutta nopeasti ohimeneviä sellaisia. Ei mitään, mistä ei panadolilla ja lämpimällä kauratyynyllä ei selviäisi. Nyt kipu on jatkuvaa pientä tunnetta, että vatsassa on jotain vierasta. Ei yhtä pahaa yksittäisinä kipuyksiköinä, mutta jatkuvuutensa takia hyvin epämukavaa verrattuna vanhaan kovaan hetkittäiseen kipuun.

Sivuvaikutuksena eritän maitoa. Noin 1rkl per rinta per vuorokausi. Eli elimistöni kuvittelee olevansa vähän raskaana koko ajan. Tämä on kuulemma vaaratonta, ja englanninkielisiltä palstoilta löytyi jo tietoa, että naiset kokevat sen yleisenä sivuvaikutuksena, joka on harmiton. Tämä elimistön "raskaus" voisi selittää, että vaikka urheilen säännöllisesti, kahden ison koiran lenkitys päivittäin + 3-5 kertaa viikossa kuntosalilla + kuntouinti, aerobic tai taistelulajitreenit, ja syön ruokaa, joka määrän ja annoskokojen puolesta pitäisi trimmata rasvat pois ja sen jälkeen pitää minut "fitness-mallin mitoissa", on minulle pamahtanut 8kg ekstraa lantioille, ja se ei lähde millään pois. Nesteenpoistokuuritkaan eivät auta.

Palatakseni epämukavuuteen... Haluan kierukan ulos, vaikka emme sulhasen kanssa halua lapsia vielä. Markkinoilla on ehkäisyimplantti, jossa on sama progestiini-hormoni kuin kierukassa, ja sen saa olkavarren ihon alle. Sen saa 3-5 vuodeksi. Tämä sopisi minulle. "Extrapaino" saa jäädä, olen sinut sen kanssa tässä vaiheessa, ja mieheni ei edes huomaa sitä. Hyvänä puolena pääsisi eroon epämukavasta vierasesineestä kohdussa, mutta pitäisin muut edut...

Tuo jatkuva inhottava tunne vatsassa ja "nyt alkaa... ei alakaan" tunne kuukautisista ja lähes jatkuva välivuoto vievät seksihalut niin, että ehkäisy toimii. Kun ei tee mieli, ei satu "vahinkojakaan". Asiaa ei auta, että edelliset pari kertaa, on yhdyntä ollut epämukavaa, ilmeisesti samasta syystä. :(

Ehkäisyimplantaatti <-- vaihtoehto, josta kysyn. Jos ei toimi, tai eivät pidä sopivana, me käytämme kumia seuraavat pari vuotta tai kunnes vahinko päättää sattua ja tehdä minusta äidin.

Soitan maanantaina ehkäisyneuvontaan ja kysyn, suostuvatko ottamaan sen ulos, vai tarvitseeko hävinneiden lankojen takia lähetteen Kättärille. Jos rupeaa vuotamaan runsaammin ennen arkea, menen sairaalan päivystykseen ja toivon, ettei pysyvää vahinkoa ole sattunut, jos kierukka liikuskelee kohdussa.

Tilalle vaadin implantaatin, tai rupean käyttämään kumia, tai aikaistan äitiyttä. En enään jaksa pelleillä näitten "huippuvehkeitten" kanssa, joista minulle on enemmän haittaa kuin hyötyä.

(* von Willenbrandtin tauti on perinnöllinen verenvuototauti, hieman kuin tsaariperheellä, mutta periytyy ihan normaalijunteille kuten allekirjoittaneelle... Totesivat sen sitten vasta kun olin 23v, vaikka tiesin, että minussa oli jotain vikaa jo aiemmin... Vaatisi lisätestejä, mutta verikokeet pitää tilata ja maksaa yksityisesti, koska en ole juuri nyt raskaana tai rekan alle jäänyt... Wau mikä paradoksi, että mahd. komplikaation aiheeseen ei puututa ennen kun vasta, jos raskaus on jo alkanut, eikä ennen kun lapsensaantipäätös on tehty... *mur*)
 
Pompula
Palatakseni epämukavuuteen... Haluan kierukan ulos, vaikka emme sulhasen kanssa halua lapsia vielä. Markkinoilla on ehkäisyimplantti, jossa on sama progestiini-hormoni kuin kierukassa, ja sen saa olkavarren ihon alle. Sen saa 3-5 vuodeksi. Tämä sopisi minulle. "Extrapaino" saa jäädä, olen sinut sen kanssa tässä vaiheessa, ja mieheni ei edes huomaa sitä. Hyvänä puolena pääsisi eroon epämukavasta vierasesineestä kohdussa, mutta pitäisin muut edut...
Loppujen lopuksi "helppo toimenpide", mikä "hoitajatkin osaa sen tehdä" meni siihen, että joutuivat paikallispuuduttamaan, ja lopulta kaksi lääkäriä ronkki vuorotellen umpimähkäisen oloisesti vuorotellen forceps-pihdeillä ja "sellaisella virkkuukoukun tapaisella" - kuten lääkäri työkaluaan kuvaili. Kun sitten jo kiljuin, että "Nyt lopetatte, mä en kestä tätä kipua!", ne hurrasivat yhtäkkiä kuin kiekkomaalille, ja sanoivat, että "saatiinhan se".

Kierukka oli kallellaan ja hieman poikittain. Joten ei se ollut luulosairautta. Omalääkäri sanoi, että implantin saa heti, kun ekat kuukautisvuodot on alkaneet, ja kirjoitti siitä reseptin. Hän myös sanoi, että koska se on niin uusi, sitä ei ole vielä ollut kaikilla, mutta "tytöille", joilla ei ole vielä synnytyksiä hän määrää sitä, ja jättää kierukan muiden hommiksi. Ihana sulhanen kuitenkin sanoi, että "älä laita sitä, lapsia tulee, jos on tullakseen", ja pitkällisten keskustelujen ja harkinnan jälkeen ei idea tunnu hassummalta. Eli taidetaan saada perheenlisäystä. :)

Suosittelen kyselemään siitä implantaatista, jossa on keltarauhashormonia. Se sopii sellaisille, joille yhdistelmätabletit eivät käy.
 
Viimeksi muokattu:
Ninni
Asennutin Mirenan eilen, runsaiden kuukautisten takia. Ikää 40 v eikä synnytyksiä. Yasmin pillerit auttoivat runsaisiin kuukautisiin mutta niistä tuli aika kamalia sivuvaikutuksia. Nyt kokeillaan Mirenaa. Asentaminen ei ollut kovinkaan epämukavaa ja oli todella nopeasti ohi. En ottanut mitään kipulääkettä etukäteen joten siihen nähden oli todella positiivinen kokemus. Kyselin kavereilta etukäteen millä lääkärillä ovat käyneet, koska kuulemma riippuu lääkäristä sattuuko asentaminen vai ei. Se kannatti!

Nyt on ollut asentamisen jälkeen alavatsa kipuja, kouristelua lähinnä munasarjoissa, johon olen ottanut buranaa. Reipas liikunta ei nyt maistu koska alkaa heti kourimaan enemmän. Vatsa ja rinnat on hieman turvonneen tuntuiset. Kuinkahan pitkään tätä kouristelua yleensä kestää?

Pientä tiputteluakin on alkanut olemaan, vaikka menkkojen pitäisi alkaa vasta viikon kuluttua.
 
Marge
Mirena ollut kohta kuukauden käytössä. Asettaminen sattui hiukan, mutta ei kauaa. Kaksi alatiesynnytystä takana ja ikää 26v. Asetuspäivänä ei ollut kuukautisia. Laittopäivänä tuli pientä vuotoa, mutta lääkäri sanoi sen johtuvan asetuksesta ja tämä loppuikin jo samana päivänä. Viikko asetuksesta alkoi kuukautiset tiputtelulla ja sitä onkin sitten kestänyt tähän päivään saakka. Pari ensimmäistä viikkoa pientä alavatsasupistelua, välillä joutui kipulääkettä ottamaan, nyt jo onneksi rauhoittuneet melkeen kokonaan.

Odotan innolla, että vuodot loppuu. Isännän kanssa petipuuhat jatkuneet normaalisti vuodosta välittämättä, joko kylpyhuoneessa tai sitten pyyhe pepun alla ;) Ainoa että isäntä väittää jonkin pistelevän häntä, mutta katsellaan meneekö ajan kanssa ohi. Lisäkiloja tai muita haitallisia sivuvaikutuksia ei ole havaittavissa, ainakaan vielä. Tähän asti ollut ihan tyytyväinen, koska ei tarvitse muistella mitään ja yhdistelmäpillerit eivät edes sovellu perinnöllisen verisairauden takia.

Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan ;)
 
Tyytyväinen
Mulla jo toinen Mirena käytössä. Ensimmäinen oli vain 1.5v esikoisen syntymän jälkeen ja nyt toisen lapsen jälkeen Mirena ollut jo 2v. Kummallakin kerralla laitettiin muutama kuukausi synnytyksestä ennen kuukautisten alkua.
Mulla asennus ei kummallakaan kertaa juuri tuntunut pientä nipistelyä lukuunottamatta enkä tarvinnut kipulääkettä. Toisen asennuksen jälkeen alamahassa oli muutaman viikon ajoittain pientä menkkamaista jomotusta, mutta en tarvinnut kipulääkettä. Asennuksen jälkeen pieni tiputteluvuoto jatkui epäsäännöllisesti useita kuukausia, mutta oli niin vähäistä ettei oikeastaan häirinnyt. Muita sivuvaikutuksia ei ole ollut. Kuukautiset tulevat nykyään kerran kuussa pienenä muutaman päivän tiputteluna ja muutaman kuukauden välein hieman runsaampina, tuolloinkin pärjään ohuilla pikkuhousunsuojilla.
 
Mirena/Jadelle
Kokemusten jakaminen lähestulkoon minkä tahansa hormonivalmisteen kohdalla on parhaimmillaankin vain suuntaa antavaa niille, jotka harkitsevat hormonikierukan tai hormoni-implantaatin hankintaa. Levonorgestreelin leviäminen verenkiertoon ja sen metabolia elimistössä sekä sen vaikutus elimistön normaaliin toimintaan on todella yksilöllistä. Omakohtaiset sivuvaikutukset näkee vasta asetuksen jälkeen ja niiden ennustaminen on vaikeaa, toki näistäkin on tilastotietoa sekä viitearvoja joista voi hiuman saada tietoa irti.
Mirenan sekä Jadellen(hormoni-implantaatti) asettamisenkin onnistuminen on pääasiassa lääkärin kokemuksesta sekä potilaan omasta anatomiasta kiinni. Mirenan insertteri on itsessään toimiva laite ja yksinkertainen käyttääkin, Jadellen tai minkä tahansa muun implantaatin asettaminen taas on aina yhtä yksinkertaista, varsinkin uusimman mallin troakaaren (asetin) kanssa, toimenpiteen sulavuus ja nopeus on lääkäristä kiinni.

Molempia valmisteita työkseni tekevänä mielipiteeni tuotteiden toimivuudesta ja kannattavuudesta ovat tietenkin puolueellisia ja en siksi yritäkään näitä kenellekään tässä kaupitella. Parhaimman valinnan saa tehtyä kokeneen lääkärin kanssa keskustelemalla sekä vertailemalla mahdollisten aikaisempien hormonivalmisteiden vaikutuksia omaan elimistöönsä, sekä tietenkin tutkimalla kyseisten tuotteiden tilastotiedot haittavaikutusten yleisyydestä.
-Onnea niille, joilla tuote toimii täydellisesti ilman haittavaikutuksia, on mukava tietää asiakaskunnan olevan ainakin pääasiallisesti tyytyväistä.
 
Mimmu
Asennutin 25.8.11 Mirenan sterilisaation sijaan. Itsekin pelkäsin tosi paljon asennusta koska aiempia raskauksia ei ole. Olen jo 45 v. ja lapsia emme halua. Onneksi sain kunnon puudutuksen kohdunsuuhun, ilma sitä hommasta ei olisi esilääkityksestä huolimatta tullut mitään. Läärä mittasi ensin syvyydeksi vain 4cm ja Mirenan vähimmäispituus on 5cm. Haetuttivat toisen lääkärin paikalle ja hän onnistui ultralla toteamaan että pituus riittää. Minulla oli vain ylimääräinen mutka edessä. Joutuivat laajentelemaan kanavaa useaan kertaan että saivat Mirenan paikoilleen. Nyt jälkikivut ovat olleet pahemmat kuin asennuksen yhteydessä. Ibumaksia vetelen ja lepäilen vielä tämän päivän. Saas nähdä myöhemmin miten sopii.
 
Emppu
Oli tänään lääkärillä endometrioosiepäilyjeni vuoksi. Sain lähetteen terveyskeskuksesta. Olin jo aiemmin meinannut peruuttaa ajan koska tuli typerä olo kun jos olenkin vain luulosairas.
Niitä pesäkkeitä ei kuulemma kuitenkaan voi havaita helposti ja usein siihen ei edes lähdetä. Kohtu tutkittiin ultralla ja ei löytynyt muuta kuin 3 cm kysta.
He kuitenkin ehdottivat runsaiden ja kivuliaiden kuukautisteni sekä endometrioosioireideni vuoksi Mirena kierukkaa. Saisin sen ilmaiseksi jos he saavat laittaa sen samantien. Maksaa kuulemma 160€ normaalisti, joten päädyin kokeilemaan. Ei kyllä ole kiva tuollaista päätöstä tehdä siinä pakon alla.
No, kadutti samantien. Sen laittaminen sattui ihan h..vetisti, ja sain 600 mg buranan vasta sen laiton jälkeen. Verenpaine laski niin, että jalat ei kestänyt ja piti mennä sinne sairaalan käytävällä olevalle paarisängylle makaamaan. Välillä kävin oksentamassa/ripuloimassa viereisessä vessassa. Oli meinaa niin sietämätön kipu etten ole vastaavaa kokenut elämässäni. Hiki valui pitkin naamaa joka oli kellertävänkalpea.En tiennyt miten olisin joten vessan lattialla itkin ja käpristelin.
Kotiin pystyin makoiltuani noin 2 tuntia laitosta. Matkalla jo oli todella ärsyyntynyt olo-liekö kivun aiheuttamaa matalaa sitokynnystä ja tunnepitoista tilaa..
Kotona makasin ottaen puolen tunnin välein burana 600mg, ja sain syötyä vasta 6 tunnin jälkeen jotain. Illalla olis menoa kurssille mutta mahtaakohan tulla mitään..Ei ole vahvempia lääkkeitä ja siellä pitäis kärvistellä 4h.Kaikki muut ei niin pakolliset askareet jäi tekemättä.

Siis neuvoksi-varaudu että et mahdollisesti pysty kuin makaamaan kivun vuoksi laittopäivänä ja saatat tarvita jonkun läheisen tueksi/avuksi. Itsellä koira ja pystyn menee sen kanssa vasta nyt ulos, kävellen kumarassa tietysti. Mulla on normisti aika korkee kipukynnys, mutta tämä oli poikkeuksellisen kamala kokemus. Pelottaa koska lihon lisää, karvoitus ja finnit lisääntyy ja paruttaa(Minipill-minipillerit lihotti n.8 kg, naama ja selkä sekä niskassa finnejä sekä miliumeja, vituttaa ja ärsyttää sekä paruttaa usein).Kaikkea sitä saa kestää kun oma poikaystävä ei suostu käyttää kumia, antaa lapsen tulla jos on tullakseen-asenne. Hän opiskelee vielä ainakin 2 vuotta,itse työtön. EI oikeen ihannetilanne raskaudelle, joten minulle tämä Mirena oli siksi kiinnostava vaihtoehto.Katsotaan otatanko pois..
 

Yhteistyössä