missä luuraa syvälliset ystävät

[turkkusest]

tahtoisin niin kovin, lisää ystäviä,joiden kanssa voisi puhua...melkeempä kaikesta.

Sellaista ystävää,jolle voi kertoa murheen ja saada siihen toisen mielipiteen ja kommentin ilman minun mielistelyä,antaa omaa näkökantaa asioihin ja yhdessä ratkoa ja löytää ongelmiin vastauksia. Ja ihmistä, joka uskaltaa kertoa arimpiakin asioita luottaen. Minusta ei ole loukkaavaa sanoa omaa mielipidettä ja sanoa, että katso peiliin, jos on kerran sitä mieltä.

Kavereita kyllä löytää suht helposti,mutta tämän tyylinen keskustelu on sitten jo harvinaisempaa antia.

Vaatimukseni on vain tuo edellä mainittu, enkä käännä selkääni kenellekkään ulkonäön, luonteen,ammatin takia.

Voisiko täältä palstalta löytää ihmistä joka ajattelisi samoin?

 

[moi]

Täällä 34 v. yhden äiti. Jos haluat kirjoitella niin voit laittaa postia osoitteeseen mghaapa@yahoo.com. Mielelläni juttelisin syntyjä syviä. Olen itse vähän niin kuin muutostilanteessa ja olisi kiva jutella ihan mistä vaan.

 

[Pesky Pixie]

Jaa-a. Siihen kun keksis vastauksen. Varsinais-Suomen suunnalla on mun mielestä mielettömän hankalaa tutustua keheenkään. Kun mä vien lasta kerhoon ja yritän muiden äitien kanssa jutella, niin sanovat suunnilleen aijaa ja sitten kääntävät selkänsä.. Että ei hirveen syvälliselle tasolle päästä meilläkään.

 

[Mä juurikin]

eilen miehelle itkua tuhersin että kaipaan niin välillä teini-ikää ja sen aikaista ystävääni jolle ois voinu soittaa yölläkin jos siltä tuntuu. Silloin jaettiin kaikki ilot ja surut. Kun löyty mies ja alettiin opiskella, ystävyys muutti muotoaan, juu siis edelleen ollaan ystäviä, mutta näin 28 vuotta myöhemmin ollaan ihmisinä muututtu ja vieraannuttu niin että eipä se enää noin menis. Nykyään mun ainut ystävän jolle voin kertoa ihan kaikki, siis todellakin kaikki, on mun mieheni. Olis tosi kivasaada rinnalleen ihminen jolle vois avautua ja jonka niskaan vois välillä kaataa sen kaiken p*skan eikä miehen tarvis aina toimia kaatiksena..

 

[Ollaan ystäviä jookos]

eilen miehelle itkua tuhersin että kaipaan niin välillä teini-ikää ja sen aikaista ystävääni jolle ois voinu soittaa yölläkin jos siltä tuntuu. Silloin jaettiin kaikki ilot ja surut. Kun löyty mies ja alettiin opiskella, ystävyys muutti muotoaan, juu siis edelleen ollaan ystäviä, mutta näin 28 vuotta myöhemmin ollaan ihmisinä muututtu ja vieraannuttu niin että eipä se enää noin menis. Nykyään mun ainut ystävän jolle voin kertoa ihan kaikki, siis todellakin kaikki, on mun mieheni. Olis tosi kivasaada rinnalleen ihminen jolle vois avautua ja jonka niskaan vois välillä kaataa sen kaiken p*skan eikä miehen tarvis aina toimia kaatiksena..

Ja vielä piti lisätä että mä tutustuisin mielelläni uusiin ihmisiin. Asun suht lähellä turkua. Mutta en täällä ala sen enempää itsestäni kertomaan. Mulla ei oo ees anonyymi meiliosoitetta, eli laita sä osoite mihin voin kirjoitella. =)