E
Etä-isä
Vieras
Ongelmani ei ehkä ole yleisin...Elän avovaimoni kanssa suurimmalta osin toimivassa suhteessa ja meillä on 1,5v lapsi. Asumme luonnollisesti saman katon alla, mutta näen lastani (ja naistani) noin puolet viikosta. Naiseni viettää toisen puoliskon ajastaan vanhempiensa luona eri paikkakunnalla 150km päässä kodistamme...minun puolestani saa viettää mutta hän ottaa lapsemme aina mukaan.
Yleensä nämä vierailut kaikenlisäksi ovat viikonlopun yli kestäviä joten silloin kun minulla olisi parhaiten töistä aikaa eli viikonloppuisin niin en pääsekkään olemaan lapseni kanssa. Hän selittää syyksi sen että lapsi näkee isovanhempiaan ja isovanhemmat lapsea (niin, näkee siis yhtä paljon kuin isäänsä). Lisäksi hän kertoo viihtyvänsä vanhalla kotipaikkakunnallaan että näkee vanhoja kavereitaan yms.
Olemme keskustelleet asiasta monesti mutta emme taida päästä yhteisymmärrykseen. Haluaisin nähdä ja olla lapseni kanssa enemmän, mutta tällä hetkellä näin tapahtuu yhtä usein kun eläisimme jaetussa huoltajuudessa.
Osaako joku kertoa onko olemassa linjausta/lakia siihen kuinka paljon vanhempi saa lastansa nähdä jos perhe ei ole hajonnut?