Missä vaiheessa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huonekalu ostoksille?!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Noin parivuotiaana meidän lapset ovat siirtyneet pinniksestä normaalisänkyyn. Ihan hyvin se onnistui, paitsi tytyä sai talutella takaisin parin viikon ajan. Pojat oppivat pysymään siellä parissa päivässä.
 
Meillä likka siirtyi alle kaksi vuotiaana. Ei karkaile. Vuoden mittaan karannut ns. nukahtamisvaiheessa muutaman kerran kurkiestelemaan eteiseen meidän touhuja olohuoneessa. Aamuyöllä juoksee viereen,
 
Esikoinen oli 1v10kk kun siirtyi. Olis siirretty aikasemmin jo kun kerran pääsi pinniksestä pois kiipeemään, ettei se pidätelly, mut kun ei meil mahtunu vanhaan asuntoon sitä uutta sänkyä.
Tuli lopulta vähän kiire kun muutettiin kaks viikkoa ennen kakkosen syntymää: hyvin meni kuitenkin omaan sänkyyn ja huoneeseen siirtyminen.
 

Yhteistyössä