missä vauvahaaveet?

[uppista keikkaa]

Nostan

 

[Hile 76]

Kiva, että on "kohtalotovereita". Sellainenkin tuli mieleen, kun kävin kaverini luona (jolla on leikki-ikäinen lapsi), että eikö sekin ole välillä kamalaa, kun ei saa enää olla rauhassa miehen kanssa kahdestaan vaan lapsi tunkee väliin... Kamalaa, jos lapsen saatua kokisikin sen ylimääräiseksi koko kuviossa, toivoisi vaan, että ei olisi ikinä sitä tullut tehtyäkään... Illalla nukkumaan mennessä se kömpisi väliin... Sekin tulee mieleen, että onhan mieheni varmasti sitten minulle "se oikea". Mielestäni lapsi sinetöi suhteen varmemmin kuin avioliitto.. Miessuhteeni on mennyt uusiksi useamman kerran ja viimeisin suhteeni (reilu vuosi sitten) alkoi pikkuhiljaa lämmeten. En ole missään vaiheessa ollut kauhean ihastunut, mutta järjellä ajateltuna mieheni on paras mahdollinen minulle. Lähinnä hänen sinnikkyytensä ansiosta suhteemme pääsi alkamaan ja minä tutustuin häneen paremmin. Alussa minulla ei ollut tarkoitusta mennä tämän miehen kanssa naimisiin, kun odotin sitä todellista ihastumista. Nyt kuitenkin asumme yhdessä ja yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen on pitkällä. Enkä jaksaisi enää yli kolmekymppisenä lähteä uudelle kierrokselle kenties pettymään jne. Ja lopulta menisi ehkä se lapsentekoikäkin jo ohi. Kaikinpuolin kunnollinen mies siis on nyt kuvioissa, mutta perhosia olisi vatsassa voinut olla enemmänkin. Mietittekö lapsia hankkiessa koskaan sitä, että onhan tämä mies nyt varmasti se, kenen kanssa lapsia haluan? Emme siis ole vielä lapsia hankkimassa, mutta iän puolesta asiat alkavat pyöriä päässä.. Sekavia ja lapsellisia ajatuksia, sen tiedän itsekin..

 

[Ihan sama!]

Minä tiedän, että mieheni on juuri se, jonka kanssa haluan olla loppuikäni. Minä en niinkään ole varma lapsiasiasta. Mutta koska mieheni haluaa lapsen/lapsia tosi kovin, minä olen päätynyt ainakin yhden lapsen hankintaan (tai yrittämiseen). Siis nimenomaan siksi, että mieheni on minulle SE OIKEA, en niinkään siksi, että välttämättä haluaisin lapsia. Jos jostain syystä emme lapsia saa, ei se suhdettamme todennäköisesti kaada eikä ainakaan minun maailmaani, mutta on edes yritettävä, koska miehelleni lapsi/lapset on niin tärkeä asia. Toivon kuitenkin, että jos saamme lapsen, huomaan sitten rakastavani sitä. Luotan oikeastaan siihen, että luonto hoitaa asian omalla tavallaan enkä murehdi sitäkään (ainakaan kovin).

 

[Lydia_]

mulla ainoa varma asia tässä lastenhankinta asiassa on se, että tiedän että haluan mieheni lasten isäksi. mutta siihenpä se loppuukin. mistään muusta en olekaan yhtään varma. mietin koko ajan "mikä on oikea aika" ruveta yrittämään, tulenko ikinä saamaan yhtä kivoja töitä kun nyt (oon määräaikainen, tiedän kun lähden pois, takaisin ei välttämättä ole menemista), oonko valmis äidiksi, pelkään joutuvani luopumaan paljosta, mutta uskon kyllä myös saavani paljon. mun ajatukset on äärimmäisen ristiriitaiset, mietin pitäisikö odottaa vielä vaikka vuosi, mutta sitten rupean jahkaamaan sitä, et entä jos nyt sittenkin alotettas jo nyt. eli joku asiassa kiehtoo, mikä tuntuu vaan hyvältä. haluaisin itselleni kovan vauvakuumeen, että rohkenisin tekemään lopullisen ratkaisun ja antaa vauvalle tilaisuuden tulla.