U
"uupunut"
Vieras
Nyt potkii elämä päähän ja kovaa, fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti.
Kahden lapsen yh, kolmas tulossa ensi kuussa. Rahatilanne on nolla ja tulevalta vauvalta puuttuu vielä lähes kaikki. Exäni(tulevan lapsen isä) uhkailee, kiristää ja käy päälle säännöllisesti. Lasten lemmikin jouduin viemään piikille alkuviikosta viimeisillä rahoillani. Juuri muutettu ja aivan yksin olen hoitanut kaiken jokaisesta verhon ripustuksesta jokaisen härvelin asennukseen.
Päivisin menee 3-4 tuntia aikaa lasten kouluun viemiseen busseilla. Muutama tunti kotitöihin, toiset pari tuntia lasten kanssa touhuamiseen, läksyihin yms. Kodin laitto edistyy hitaasti, tulevan vaavin tavaroita en pysty edes ajattelemaan.
Tuntuu kuin uusi kotimme olisi kirottu, koska kaikki vaan hajoaa, lemmikkiä myöten.
Saan täydellisen hallitsemattomia itkukohtauksia vähän väliä, mm. eläinlääkärissä, (vaikka lopetuspäätös oli ainoa vaihtoehto karvapallon halvaantumisen takia), ruokakaupassa(rahat ei riitä mihinkään), iltaisin, kun lapset on mennyt jo nukkumaan.
Exästäni erosin nimenomaan väkivallan ja täysin sairaalloisen mustasukkaisuuden takia. Keskellä yötä, salaa lapset taksiin ja helvetin kauas hänestä. Eipä tilanne ole paljoa muuttunut senkään jälkeen. Minulla ei ole omaa elämää. Jos en vastaa exäni soittoihin tai tekstareihin, hän tulee oven taakse. jos en avaa ovea, tulee silti sisään. Viimeksi tänään, kattojen ja parvekkeen kautta tupsahti keskelle olohuonetta. Mä olen kahden lapsen kanssa, maha pystyssä yksin ja äijä huutaa, raivoaa ja uhkailee. (Tämä ex ei siis ole vanhempien lasten isä). Kertoo tappavansa, tuhoavansa ja mitä lie kaikkea muuta mukavaa. Kaikki sen takia, koska MINÄ olen aiheuttanut tämän paskan, kun en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Lähestymiskiletoa olen miettinyt lähes päivittäin, mutta suurin pelko on se, että se vaan pahentaa asioita. Exä kun huutanut moneen otteeseen, että luulenko että se jotain vaikuttaisi, hänellä ei ole mitään menetettävää.
Turvakotia tai muuhun en uskalla mennä, koska silloin on pelkona, että menetän vanhemmat lapseni isällensä, joka vain kärkkyy tilaisuutta saada huoltajuus.
Häneltä on turha odottaa myötätuntoa tai ymmärrystä mihinkään, vaikka omalla tavallaan hyvä isä onkin. Hän haukkuu mut säännöllisesti pystyyn rahatilanteeni vuoksi(ja maksaa silti yhteensä vain 200 elatusapua) ja yrittään vakuuttaa että olen paska äiti, kun olen köyhä. Nyt hän haukkui minut, koska lasten lemmikki jouduttiin lopettamaan? Mun vika kun ostin heille eläimen ja aiheutin surua, kun se piti lopettaa. Lapset kuulemma kärsivät uudesta vauvasta ja munkin pitäisi tajuta, että fiksuinta olisi antaa huoltajuus kokonaan hänelle. Mutta lapset nyt ei halua asua isänsä kanssa. Menevät mielellään lomilla ja viikonloppuisin, mutta eivät halua sinne asumaan. Ja ovat muuten alusta asti olleet innoissaan tulevasta vauvasta.
Jouduin käymään sosiaalihuollossa hakemassa toimeentulotukea, että sain maksettua kahden asunnon päällekkäiset vuokrat. Sosiaalityöntekijän ensi kommentti oli, että ei ole tarkoitus muuttaa ja tulla heti ensimmäiseksi tänne. Alkoi myös heti tenttaamaan mihin olen menossa töihin lapsen saamisen jälkeen ja kommentoi myös asumista exäni kanssa, että miksi siitä ei tehty lastensuojeluilmoitusta, jos MINÄ olen joutunut väkivallan uhriksi. Eipä siinä sitten voinut oikein alkaa avautumaan ja kyselemään apua nykyiseen tilanteeseen.
Onko mitään paikkaa, mistä saisi apua? Taloudellista ja henkistä. Raskaana ollaan siis 8.:lla kuulla joka sekin vie aika vahvasti voimat. Vauvalta puuttuu pari pikku juttua, niinku sänky, vaunut ja muuta "pientä".
Koti ei edisty, en ole nukkunut sängyssä 4 viikkoon, koska oma sänky on täynnä tavaraa. Päivittäin pelkään exääni, nytkään en saa nukuttua tämänpäiväisen kauhukuvan takia. Vanhempien lasten isä kärkkyy vaan syytä saada lapset. Itselläni on niin raskasta, että tekisi mieli vaan luovuttaa ja antaa lapset isälleen ja alistua tämän hullun exän vaatimuksiin eli ottaa hänet takaisin elämääni. Herätys taas 4 tunnin päästä ja uusi paska päivä taas odottaa.
Ja jos joku ei tajunnut, niin lapset ovat mun ainoa elämäntarkoitus. Ihania, fiksuja, reippaita ja tuovat kyllä sen ainoan valopilkun elämään
Itken lähes joka ilta sen takia etten pysty antamaan niille sitä minkä he ansaitsisivat eli pelkkää iloa ja onnea aamusta iltaan(mikä ei tietysti ole tervettä eikä järkevää, vaikka siihen mahdollisuus olisikin). Mutta annan kaiken mitä mulla on, rakkautta, aikaa ja jos vähänkin rahaa jää, niin lapsille jotain extraa.
Jokunen vuosi sitten elämä oli ihan päinvastaista. En valinnut tätä tietä, jouduin sinne tahtomattani. Ydinperhe hajosi ja jouduin lasten kanssa lähtemään, tapasin väärän miehen, joka ei ainakaan ole helpottanut elämääni. Nyt yritän saada kaiken kasaan, mutta tuntuu kuin kaikki apu olisi pois ulottuvilta
Kahden lapsen yh, kolmas tulossa ensi kuussa. Rahatilanne on nolla ja tulevalta vauvalta puuttuu vielä lähes kaikki. Exäni(tulevan lapsen isä) uhkailee, kiristää ja käy päälle säännöllisesti. Lasten lemmikin jouduin viemään piikille alkuviikosta viimeisillä rahoillani. Juuri muutettu ja aivan yksin olen hoitanut kaiken jokaisesta verhon ripustuksesta jokaisen härvelin asennukseen.
Päivisin menee 3-4 tuntia aikaa lasten kouluun viemiseen busseilla. Muutama tunti kotitöihin, toiset pari tuntia lasten kanssa touhuamiseen, läksyihin yms. Kodin laitto edistyy hitaasti, tulevan vaavin tavaroita en pysty edes ajattelemaan.
Tuntuu kuin uusi kotimme olisi kirottu, koska kaikki vaan hajoaa, lemmikkiä myöten.
Saan täydellisen hallitsemattomia itkukohtauksia vähän väliä, mm. eläinlääkärissä, (vaikka lopetuspäätös oli ainoa vaihtoehto karvapallon halvaantumisen takia), ruokakaupassa(rahat ei riitä mihinkään), iltaisin, kun lapset on mennyt jo nukkumaan.
Exästäni erosin nimenomaan väkivallan ja täysin sairaalloisen mustasukkaisuuden takia. Keskellä yötä, salaa lapset taksiin ja helvetin kauas hänestä. Eipä tilanne ole paljoa muuttunut senkään jälkeen. Minulla ei ole omaa elämää. Jos en vastaa exäni soittoihin tai tekstareihin, hän tulee oven taakse. jos en avaa ovea, tulee silti sisään. Viimeksi tänään, kattojen ja parvekkeen kautta tupsahti keskelle olohuonetta. Mä olen kahden lapsen kanssa, maha pystyssä yksin ja äijä huutaa, raivoaa ja uhkailee. (Tämä ex ei siis ole vanhempien lasten isä). Kertoo tappavansa, tuhoavansa ja mitä lie kaikkea muuta mukavaa. Kaikki sen takia, koska MINÄ olen aiheuttanut tämän paskan, kun en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Lähestymiskiletoa olen miettinyt lähes päivittäin, mutta suurin pelko on se, että se vaan pahentaa asioita. Exä kun huutanut moneen otteeseen, että luulenko että se jotain vaikuttaisi, hänellä ei ole mitään menetettävää.
Turvakotia tai muuhun en uskalla mennä, koska silloin on pelkona, että menetän vanhemmat lapseni isällensä, joka vain kärkkyy tilaisuutta saada huoltajuus.
Häneltä on turha odottaa myötätuntoa tai ymmärrystä mihinkään, vaikka omalla tavallaan hyvä isä onkin. Hän haukkuu mut säännöllisesti pystyyn rahatilanteeni vuoksi(ja maksaa silti yhteensä vain 200 elatusapua) ja yrittään vakuuttaa että olen paska äiti, kun olen köyhä. Nyt hän haukkui minut, koska lasten lemmikki jouduttiin lopettamaan? Mun vika kun ostin heille eläimen ja aiheutin surua, kun se piti lopettaa. Lapset kuulemma kärsivät uudesta vauvasta ja munkin pitäisi tajuta, että fiksuinta olisi antaa huoltajuus kokonaan hänelle. Mutta lapset nyt ei halua asua isänsä kanssa. Menevät mielellään lomilla ja viikonloppuisin, mutta eivät halua sinne asumaan. Ja ovat muuten alusta asti olleet innoissaan tulevasta vauvasta.
Jouduin käymään sosiaalihuollossa hakemassa toimeentulotukea, että sain maksettua kahden asunnon päällekkäiset vuokrat. Sosiaalityöntekijän ensi kommentti oli, että ei ole tarkoitus muuttaa ja tulla heti ensimmäiseksi tänne. Alkoi myös heti tenttaamaan mihin olen menossa töihin lapsen saamisen jälkeen ja kommentoi myös asumista exäni kanssa, että miksi siitä ei tehty lastensuojeluilmoitusta, jos MINÄ olen joutunut väkivallan uhriksi. Eipä siinä sitten voinut oikein alkaa avautumaan ja kyselemään apua nykyiseen tilanteeseen.
Onko mitään paikkaa, mistä saisi apua? Taloudellista ja henkistä. Raskaana ollaan siis 8.:lla kuulla joka sekin vie aika vahvasti voimat. Vauvalta puuttuu pari pikku juttua, niinku sänky, vaunut ja muuta "pientä".
Koti ei edisty, en ole nukkunut sängyssä 4 viikkoon, koska oma sänky on täynnä tavaraa. Päivittäin pelkään exääni, nytkään en saa nukuttua tämänpäiväisen kauhukuvan takia. Vanhempien lasten isä kärkkyy vaan syytä saada lapset. Itselläni on niin raskasta, että tekisi mieli vaan luovuttaa ja antaa lapset isälleen ja alistua tämän hullun exän vaatimuksiin eli ottaa hänet takaisin elämääni. Herätys taas 4 tunnin päästä ja uusi paska päivä taas odottaa.
Ja jos joku ei tajunnut, niin lapset ovat mun ainoa elämäntarkoitus. Ihania, fiksuja, reippaita ja tuovat kyllä sen ainoan valopilkun elämään
Jokunen vuosi sitten elämä oli ihan päinvastaista. En valinnut tätä tietä, jouduin sinne tahtomattani. Ydinperhe hajosi ja jouduin lasten kanssa lähtemään, tapasin väärän miehen, joka ei ainakaan ole helpottanut elämääni. Nyt yritän saada kaiken kasaan, mutta tuntuu kuin kaikki apu olisi pois ulottuvilta