Heippa, täällä kans ujo punastelija! Olen kärsinyt vaivasta ihan koko ikäni, sen kummemmin siihen apua saaneena. Välillä punastelu on voimakkaampaa, ja minä oon huomannut että hormonaaliset tekijät vaikuttavat ehkä jonkin verran. Eli mulla on just menkkojen aikana pahat punastelut, samoin raskauden loppuvaihe, ja vauva-aika on tosi pahaa aikaa. Olen yrittänyt olla välittämättä siitä itse, mutta monesti on tullut tttoooooosiiii noloja tilanteita ihan tuttujenkin kesken ja väärinkäsityksiäkin, mitkä sitten tietysti lisäävät vain punastelua, koska eihän sitä voi mennä noin vaan kelleen sanomaan, että heeei, ethän sää ymmärrä väärin jos mää punastelen kun tavataan jossain vaikka yhtäkkiä?? Sitten sitä vaan itsekseen miettii, että mitähän noikin nyt ajattelee?? Tiedän, tämä on typerää, mutta minkäs sitä voi itselleen? Ja aikanaan luulin että iän myötä vaiva häviää, mutta ei. Ehkä lasten jälkeen ehkä pikkuisen on täytynyt rohkaistua, on ihan pakkokin, koska eihän äiti voi olla aina se hiljainen hissukka joka vetäytyy takavasemmalle heti, kun joku vieraampi ihminen ilmestyy kuvioihin.
Mutta, tuo oli hyvä pointti, minkä huomasin eräässä viestissä, eli se, että on oikeus olla olemassa , vaikka sitten minkä värisenä tahansa. Tuon minä aion muistaa seuraavan kerran pahassa paikassa
:snotty:
Joka tapauksessa kiva huomata että on muitakin samasta vaivasta kärsiviä! Kun tuntuu että nyky-yhteiskunnassa kaikki ovat sellaisia rohkeita, menestyviä, ja itsevarmoja ihmisiä. Pysyy tasapainossa homma, kun löytyy monenlaisia ihmisiä, eikö?
Koitetaan vaan jotenkin pärjätä tän vaivan kanssa ja aina kannattaa miettiä, että antaako punastelun hallita itseään vai hallitseeko itse sen punastelun?
Tsemppiä!
