Toggle sidebar

Mistä ihanteesta olet luopunut äidiksi tultua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Happygirl-91
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja natsiäiti:
Meillä oli tiukka rytmi eka vuosi ja sain kavereilta kuulla asiasta naljailua, mutta mun lapsi meniki aina kahdeksalta nukkumaan, mulla ja miehellä oli aina sitä "omaa aikaa" iltaisin. Kaverit taas valitti, kun vauva valvoo vielä kymmeneltä eikä miehen kanssa enää jaksa touhuta. Rytmit on vauvalle vaan ja ainoastaan hyvästä ja tuo turvallisuuden tunnetta. Sitä voi höllätä, kun on puhuva lapsi joka osaa jo kertoa mitä haluaa.
Click to expand...
:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
Niinkuin kaikki lapset suostuisivat sitä rytmiä noudattamaan, vaikka mitä tekisi. Jos ei nukuta, niin ei nukuta. Meidän kolmonen ainakin on aina pitänyt omaa epäsäännöllistä rytmiään. Hän otti päivänokoset milloin halusi ja lopulta annoin ottaa milloin halusi, kun tuntikausien nukuttamisesta huolimatta ei suostunut nukahtamaan, vaikka tuon ikäisen olisi pitänyt nukkua. Jos rupesi nukuttamaan myöhemmin, saattoi ottaa kesken leikkien tyynyn ja nukahtaa siihen lattialle o_O Tai saattoi olla nukkumatta lainkaan iltaunille saakka.
 
Mun ihanne oli olla rento äiti, joka ottaa myös omaa aikaa ja tekee säännöllisesti jotain ilman vauvaa. Esikoisen kanssa tehdyn kokeilun jälkeen vannoin, etten lähde enää tekemään itse soseita.

Noh, täysimetin lähes 8 kk koska vauva ei huolinut pulloa ja tein itse kaikki soseet vauvan epäselvien allergioiden takia.

Eipä siinä, kun vaihdoin asennetta pakon edessä, oli ihana viettää vuosi vain vauvaa varten. Raskasta toki ja kun imetys lopulta loppui, en epäröinyt nauttia saavutetusta vapaudesta. Kaikkea ei vaan voi suunnitella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
Niinkuin kaikki lapset suostuisivat sitä rytmiä noudattamaan, vaikka mitä tekisi. Jos ei nukuta, niin ei nukuta. Meidän kolmonen ainakin on aina pitänyt omaa epäsäännöllistä rytmiään. Hän otti päivänokoset milloin halusi ja lopulta annoin ottaa milloin halusi, kun tuntikausien nukuttamisesta huolimatta ei suostunut nukahtamaan, vaikka tuon ikäisen olisi pitänyt nukkua. Jos rupesi nukuttamaan myöhemmin, saattoi ottaa kesken leikkien tyynyn ja nukahtaa siihen lattialle o_O Tai saattoi olla nukkumatta lainkaan iltaunille saakka.
Click to expand...

Kummasti ne vaan nukahtaa, kun alusta asti laittaa vaunuihin ja lähtee ULOS. Ja mulla on ihan tammivauva, ettet voi ilmojen piikkiin laittaa sitäkään ulkoiluinnostusta.
 
Ajattelin että imetän- ei onnistunut kummankaan kohdalla.

Ajattelin etten ns. menetä hermoja koskaan, vaan osaan käsitellä lasten kiukut ilman ärsyyntymistä ja asiallisesti. Keep on dreaming...

Ajattelin joskus esikoisen kohdalla että teen itse kaikki soseet. Juupa juu :D.

Mutta paljon enemmän positiivisia juttuja on ilmaantunut mitä negatiivisia:

Saan pidettyä kodin siistinä ja kivana. Lapsillani on aina kivat ja hyvät vaatteet sekä mukavasti leluja. Käyn lasten kanssa joka päivä ulkoilemassa perus hiekkis/keinuilemassa, mutta sen lisäksi tapaan usein ystäviä joilla on lapsia ja solmin uusia lapsiperhetuttuja. Luulin etten ole kiinnostunut muiden äitien seurasta enkä hiekkalaatikkoiluista, mutta toisin kävi. Järjestän lapsilleni kivoja juttuja lähes päivittäin, ja niinä päivinä kun ei tehdä mitään erikoista, joko leivotaan kotona tai loikoillaan uima-altaalla takapihalla, tai syödään eväitä takapihalla jne. Parisuhteemme on edelleen kunnossa ja parempi kuin koskaan. Olemme lähes riidaton tiivis rakastava perhe. En olisi uskonut että osaan elää näin harmonisesti ja oikein. Olen saanut valtavasti aikaiseksi lasten aikana, myös omalla saralla, uusi ammatti jne.
 
Haaveilin pitkistä vaunulenkeistä, mutta haaveeksi jäivät kun vauva ei viihtynyt vaunuissa yhtään, eikä todellakaan suostunut nukahtamaan vaunuihin yhden ainoata kertaa. Alkoi viihtyä puolisen tuntia kerrallaan kun oppi istumaan ja näki rattaista kunnolla ympärilleen, mutta vielä silloinkaan en päässyt ulkoilemaan kunnolla kun hyvin sujuva aika oli niin lyhyt.

Ajattelin, että omaa aikaa on sitten illalla kun vauva nukahtaa, mutta saatiinkin iltavirkku, joka ei millään suostunut nukahtamaan ennen puoltayötä, usein meni kahteenkin asti. Päiväunetkin olivat max puolituntiset, riippumatta siitä koska vauva herätettiin aamulla (lopulta annettiin nukkua niin pitkään kuin nukkui kun herättäminen ei parantanut tilannetta ollenkaan). Se siitä omasta- ja parisuhdeajasta. Isolla työllä ja vaivalla saatiin pikkuhiljaa aikaistettua unirytmiä niin, että noin puolitoistavuotiaana nukahti "jo" puolen kymmenen maissa.

Kuvittelin lukevani kirjoja imettäessäni ja suorittavani opintoja "kun vauvathan ei tee muuta kuin nukkuu", mutta väsyneenä sitä jaksoi syventyä vain kännykällä surffailuun. Ja koska vauva vaati jatkuvaa seuraa/seurustelua/viihdytystä eikä nukkunut kunnon päikkäreitä, en juuri tehnyt omia juttujani ekan vuoden aikana.

Kuvittelin jatkavani hyvin aktiivista liikuntaa (10-20 tuntia viikossa ennen raskautta), mutta univeloissani ja vauvaa viihdyttäessäni en todellakaan pystynyt. Meidän kuntosalillekin (Fressi sekin) lapsen saa viedä lapsiparkkiin vasta kun osaa kävellä ja suurinpiirtein pärjää muiden lasten kanssa, sylivauvoja eivät huoli.

Koti oli ennen lasta siisti aina, mutta koska mieluummin olen lapsen kanssa hänen hereillä ollessaan, niin siivottua tulee joskus iltaisin jos jaksan. Eli tavarat on usein hujan hajan.

Luulin, että lasta kaitsiessaan voi välillä samalla tehdä jotain omia juttuja esim. tietokoneella, mutta ainakin meidän supervilkas tapaus on vaatinut ensimmäiset vuotensa niin paljon huomiota, että se estää keskittymisen ihan täysin. Eli mikään "toisella silmällä vahdin lasta ja toisella teen muuta" ei todellakaan onnistu.

Paljon on kiinni lapsen temperamentista, niitä asioita joihin ei pysty vaikuttamaan yhtään tai joihin voi vaikuttaa vain vähän, on yllättävän paljon. Sitten sen näkee kun vauva syntyy ja sen kanssa elää, suunnitelmat on oikeastaan ihan turhia kun suurella todennäköisyydellä niitä ei pysty kuitenkaan noudattamaan (ainakaan niin, että vauvalla olisi hyvä olla).
 
Kuvittelin minäkin ennen vauvan syntymää lypsäväni maitoa jääkaappiin ja lähtevänI tuulettettumaan. Joo, lähdin kun lapsi oli puolitoista vuotta. Ja kuvittelin että vauva nukkuisi omassa sängyssä. No ei vauva nukkui vain vieressä.
 
Kaikki vauvat ei todellakaan nuku vaunuihin :D Sekin on ihan huvittavaa kun joku sattuu esikoiseksi saamaan sen helpon yksilön, ja kuvittelee kaiken olevan omaa ansiota :D Yleensä asia valkenee kun lapsia siunaantuu lisää...
 
  • Tykkää
Reactions: Peyote
eräskin tuttu, lastenhoitoalan ammattilainen, oli ennen omia lapsia sitä mieltä että kyllä kaikki vauvat suostuu siihen ja tähän... No katos vaan sen esikoinen ei suostunutkaan :D vai eikö raatsinutkaan omaansa pakottaa...?

Itse olen luopunut pikkuhiljaa esim näistä: ulkoillaan ihan joka päivä, en roiku netissä lasten nähden, pitkä imetys yhden lapseni kohdalla (en voinut lääkekuurin takia imettää, homma loppui siihen kun vauva totes että pullosta saa helpommin maitoa. Tämä 2,5kk iästä kaupan tavis korviketta saanut on lapsistani tervein nyt koululaisena). Koululaisilla on myös älykännykät vaikka haluaisin että hyppisivät mieluummin ruutua ja leikkisivät rofea ja polea kaverien kanssa. Tekee ne tietty sitäkin.

Kuntosalien lapsiparkeista. Ottavat vain tietyn määrän lapsia, omalla salilla vain 1 sylivauva kerralla eli ei siellä kymmentä rääkyjää ole. Muutaman käyntikerran jälkeenhän ne hoitajat ei ole enää vieraita vaan tuttuja. Ihan ok:lta näyttää hoito meidän salilla, pienin saa olla sylissä jos ei viihdy leikkimatolla. Jos rääkyminen ei lopu hakevat äidin takaisin, tästä voi varmasti myös sopia että tulevat kertomaan jos vauva ei viihdy.... Ihminen äitikin vaan on, ja tarvii joskus vaikka jumppaa. Ei lapsen kiintymyssuhde välttämättä vaurioidu jos joskus hoitoon joutuu, eikä siitä tule elinikäistä mielenterveyspotilasta.

Summa summarum, olen luopunut kuvitelmista että olisi joku oikea, paras tapa "suorittaa" vanhemmuutta. Että lapsen elämä voisi mennä pilalle jos en täysimetä puolivuotiaaksi, käytä kestovaippoja, kantoliinaile, annan sen hoitoon muulle kuin isälleen hetkeksi jne. You name it. Siis oppinut olemaan hirttäytymättä mihinkään periaatteeseen. Elämä on opettanut että vanhemmuus on kompromissien tekoa, luovimista eri ihmisten tarpeiden ja toiveiden mukaan, joustamista omista periaatteista, uusien suunnitelmien ja ratkaisujen keksimistä jatkuvasti muuttuviin ongelmiin ja tilanteisiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa