Mistä johtuu että toiset oppii kieliä helpommin kuin toiset?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miä

Vieras
Juteltiin englanninopettajan kanssa ja hän sanoi että siitä on ihan tutkimus ettei sellaista asiaa kuin "kielipää" ole olemassakaan. Mistä sitten johtuu että toiset oppii kieliä helposti ja toiset ei? Toiset osaa melkein automaattisesti lausua oikein ja suuremmin yrittämättä niille jää mieleen sana kun se on pari kertaa sanottu. Esimerkiksi minä. Mies taas ei opi lausumaan oikein vaikka miten ahkerasti yrittäisi, se vaan ei taivu. En ole mitenkään loistava kielissä mutta voisin olla jos opiskelisin. Onko se sama kuin monessa muussakin asiassa, olet vaan lahjakas siinä tai et? :D
 
Usein on niin että kielellisesti lahjakas on huono matikassa, kuten minä. Liekö kuitenkin niin että meidän aivojemme "kielikeskus" on kehittyneempi kuin matemaattinen puoli?

Mulle kielet ovat aina olleet helppoja, kun taas matikka on vasta nyt, kypsällä iällä ruvennut selkiintymään.
 
En tiedä ihan varmasti ,mutta pojan enkunkieliselle luokalle kun haettiin, niin tehtiin testi jonka perusteella pääsi sille luokalle. Mun käsittääkseni sillä on jotain tekemistä rytmitajun kanssa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:

mä oon niin tätä!!.. siis matikassa äärettömän huono!
 
Miettiny vähän samaa... En sano olevani todella hyvä lontoonkielen taitaja, mutta väittäsin olevani suht hyvä... Ymmärrän paljon, puhun aika arasti ja kirjotankin aranlaisesti... Mutta mie nautin siitä että ymmärrän sitä, ei haittaa joskus jos jostain ohjelmasta puuttuu tekstitykset...
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
En tiedä ihan varmasti ,mutta pojan enkunkieliselle luokalle kun haettiin, niin tehtiin testi jonka perusteella pääsi sille luokalle. Mun käsittääkseni sillä on jotain tekemistä rytmitajun kanssa?

Voisi olla, mulla oli musiikissa aina kymppi koulussa, enkä tehnyt sen eteen mitään. Piirustus taas.... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:
Usein on niin että kielellisesti lahjakas on huono matikassa, kuten minä. Liekö kuitenkin niin että meidän aivojemme "kielikeskus" on kehittyneempi kuin matemaattinen puoli?

Mulle kielet ovat aina olleet helppoja, kun taas matikka on vasta nyt, kypsällä iällä ruvennut selkiintymään.

Ihan sama juttu, olen huono ellen jopa surkea matikassa :D Enkä tiedä mikä lie tutkimus tuokaan on, miäkin olen aina luullut että on kielellisesti lahjakkaita mutta ei kai sitten.
 
Motivation my dear, motivation

Itse en ole todellakaan hyvä matikassa, kuviksessa tai edes äikässä, mutta kielet ovat äikän nelosista ja vitosista huolimatta olleet lähes poikkeuksetta hyvä/kiitettävä
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:
Alkuperäinen kirjoittaja :):
En tiedä ihan varmasti ,mutta pojan enkunkieliselle luokalle kun haettiin, niin tehtiin testi jonka perusteella pääsi sille luokalle. Mun käsittääkseni sillä on jotain tekemistä rytmitajun kanssa?

Voisi olla, mulla oli musiikissa aina kymppi koulussa, enkä tehnyt sen eteen mitään. Piirustus taas.... :whistle:

osaan laulaa ja on rytmitajua mutta piirtää en sitte osaa nii yhtään!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vartooja:
Miettiny vähän samaa... En sano olevani todella hyvä lontoonkielen taitaja, mutta väittäsin olevani suht hyvä... Ymmärrän paljon, puhun aika arasti ja kirjotankin aranlaisesti... Mutta mie nautin siitä että ymmärrän sitä, ei haittaa joskus jos jostain ohjelmasta puuttuu tekstitykset...

Taas miulla sama. Ymmärrän normaalia puhetta ihan hyvin, kunhan ei mennä mihinkään erikoissanastoon :D Miulla on laaja sanavarasto mutta en välttämättä tiedä miten ne sanat kirjoitetaan, osaan vain lausua ne ja tiedän mitä ne tarkoittaa. Ja se yleinen suomalaisten ongelma, en mielelläni puhu englantia :snotty:
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Motivation my dear, motivation

Itse en ole todellakaan hyvä matikassa, kuviksessa tai edes äikässä, mutta kielet ovat äikän nelosista ja vitosista huolimatta olleet lähes poikkeuksetta hyvä/kiitettävä

Just kuten mulla, äidinkielessä (ruotsi ) minulla oli kiitettävät kunnes piti ruveta kirjoittamaan aineita. Sitten romahti, eli minulta puuttui luovuus ja mielikuvitus.

Muut kielet ovat aina olleet kiitettäviä.

Alkuperäinen kirjoittaja Miä:
Alkuperäinen kirjoittaja vartooja:
Miettiny vähän samaa... En sano olevani todella hyvä lontoonkielen taitaja, mutta väittäsin olevani suht hyvä... Ymmärrän paljon, puhun aika arasti ja kirjotankin aranlaisesti... Mutta mie nautin siitä että ymmärrän sitä, ei haittaa joskus jos jostain ohjelmasta puuttuu tekstitykset...

Taas miulla sama. Ymmärrän normaalia puhetta ihan hyvin, kunhan ei mennä mihinkään erikoissanastoon :D Miulla on laaja sanavarasto mutta en välttämättä tiedä miten ne sanat kirjoitetaan, osaan vain lausua ne ja tiedän mitä ne tarkoittaa. Ja se yleinen suomalaisten ongelma, en mielelläni puhu englantia :snotty:

Näinpä juuri.
Mä oonkin meidän perheen apuri kun kyse lontoosta... kaikki aina kyselee etä mitäs e ja se tarkottaa :D Kiva vaan kun pystyy auttamaan...
 
Mä olen ollut hyvä vähän joka jutussa, mutta huippuetevä en. Ja lauluääni on kyllä surkea mutta muuten kyllä joskus musisoin. sekä fysiikan kurssit aukes vasta vähän vanhempana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Liittäsin tähän et on myös olemassa verbaaliseti lahjakkaita ja sosiaalisia. yleensä ne ovat niitä jotka eivät menesty lukuaineissa

Miä olen verbaalisesti lahjakas, välillä liiankin :whistle:

Heh, niinku mun exä sanoi kun riideltiin: sinä se osaat puhua, rupeaisit asianajajaksi! (Yleensä riidat loppui siihen että a) äijä häippäs vihaisena kun ei enää pärjännyt, puhui itsensä pussiin b) äijä nauroi kippurassa mun ulosannille ja minä suutuin vielä enemmän.)

Mä en osaa yhtään enkkua, eikä se taivu mun päässä suuntaan tai toiseen! Oikeestaan se saattaa johtua siitä, etten KEHTAA lausua tai osata, ku pelkään et kuitenki menee väärin! Kun taas ruotsia oon tottunu pienestä asti kuuntelee ja sen lausuminen tulee luonnostaan. Samoin sanat tulee tuosta vaan.

Äidinkielellisesti oon lahjakas ja vaikken oo sen eteen mitään tehny, sain aina kymppejä äikän kokeista ja todistukseen tietty kans. Ja samoin stipendejä jne... :) Musikaalinen oon myös ja jos rytmitajulla on jotain yhteyttä enkun kielen oppimiseen, niin mun kohdalla se ei päde. Mut sen lisäksi osaan myös piirtää. Ja VÄITÄN, että kaikki osaa, jos vaan kiinnostaa ja haluaa opetella.

Kai se kielipää-hommaki johtuu vaan ja ainoastaan siitä: VIITTIIKÖ sen eteen tehä jotain ja HALUAAKO osata! Paitsi että tuo äikkä on ollu mulle aina selvä ku bläkki, vaikken mä sen eteen oo mitään tehnykään.. hmm...

Niin tosiaan. Ite oon siis hyvä niin kemiassa, äikässä, musiikissa, piirtämisessä ja muussa taiteessa, mutta matikka on mullekki enkun kielen lisäksi täyttä hebreaa! Ku ei kiinnosta, nii ei!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jeps:

Niin, mä kun en ymmärrä näistäkään mitään; saattaa se olla se musikaalisuus joka vaikuttaa, eikä pelkästään rytmitaju... vaikka mä olen luullut, että musikaalisilla on rytmitajua..?

Heh, siis:

Miulla on rytmitajua mutta en ole tippaakaan musikaalinen :D :D
 
En minä mitään noitten eteen ole tehnyt, olen saanut ne ihan ilmaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miä:
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Heh, siis:

Niin, mä kun en ymmärrä näistäkään mitään; saattaa se olla se musikaalisuus joka vaikuttaa, eikä pelkästään rytmitaju... vaikka mä olen luullut, että musikaalisilla on rytmitajua..?

Miulla on rytmitajua mutta en ole tippaakaan musikaalinen :D :D

Nyt mä kyllä kiinnostuin ja haluaisin tietää mitä eroa näillä on? Kun en tarkoita musikaalisuudella pelkästään mitään lauluääntä, voihan sitä esim, soittaa jotakin instrumenttia. Mutta rytmitajua (kai) silloinkin täytyy olla?
 
Yhteistyössä