S
Sagwa harmaana
Vieras
Tänä vuonna on jotenkin niin täydellisen masentavaa ja väsyttävää, ettei jaksa oikein edes lasten riemuun samaistua. Eikä ole edes mitään syytä tälle väsymykselle!
Joulusiivo erittäin pahasti kesken. Tänään pitää saada valmiiksi, huominen muille puuhille. Tämä kelikin ottaa päähän, vettä, vettä, vettä ja vähän vielä varmuuden varoiksi vettä taivaalta. Joka armas päivä. Kastematoja saa ihailla pihalla. Joulukuussa!!!
Lapset olivat just kipeinä, viikon ovat olleet sisällä ja meno on sen mukaista. Mankunaa ja tappelua keskenään.
Takapihalla odottaa kuusi ja jääkaapissa tänään ovelle asti toimitettu savustettu kalkkuna. Jouluruoat vielä ostamatta, mutta mitä hätiä, aattona ollaan anoppilassa ja tapanina mun isällä, joten vaara ei ole suuri, vaikka kaikki jouluruoat olisivat kaupasta loppuneet.
Ääääh!!! Haluan piristyä ja innostua lasten joulusta, potkikaa persuuksille ja lujaa!