Mistä joulumieli löytyy?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sagwa harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sagwa harmaana

Vieras
Tänä vuonna on jotenkin niin täydellisen masentavaa ja väsyttävää, ettei jaksa oikein edes lasten riemuun samaistua. Eikä ole edes mitään syytä tälle väsymykselle!

Joulusiivo erittäin pahasti kesken. Tänään pitää saada valmiiksi, huominen muille puuhille. Tämä kelikin ottaa päähän, vettä, vettä, vettä ja vähän vielä varmuuden varoiksi vettä taivaalta. Joka armas päivä. Kastematoja saa ihailla pihalla. Joulukuussa!!!

Lapset olivat just kipeinä, viikon ovat olleet sisällä ja meno on sen mukaista. Mankunaa ja tappelua keskenään.

Takapihalla odottaa kuusi ja jääkaapissa tänään ovelle asti toimitettu savustettu kalkkuna. Jouluruoat vielä ostamatta, mutta mitä hätiä, aattona ollaan anoppilassa ja tapanina mun isällä, joten vaara ei ole suuri, vaikka kaikki jouluruoat olisivat kaupasta loppuneet.

Ääääh!!! Haluan piristyä ja innostua lasten joulusta, potkikaa persuuksille ja lujaa!
 
:hug:
teet vaan pakolliset siivoukset silleen et enimmät voi sitten noukkia rikkalapiolla, lapsiperheessä jälkeä tulee kuitenkin.
lapset siksi aikaa pihalle jos ikä,keli ja pihapiiri ja antaa myöten siinä samalla voi jotakin pientä tehdä vaikka suunnitella sen kauppalistan.
ja kun lapset nukkuu niin illalla kuusi sisälle :hug:
suotta sitä ressoomaan liikaa..se on vaan yksi päivä ja ei kukaan esim kaappiloissa asu joulun aikaa eli sinne vaan :ashamed: tunkee enimmät rojut piiloon...

iltasella glögi lasi kouraan ja rentoutumaan.
 
Mä en saa myöskään fiilistä kiinni, mut johtuu viimeaikojen tapahtumista, oletan.. siis vähän surua ollut meillä.
Mä en ota ressiä siivoomisista, kotona ollaan omalla porukalla. Turhaan leivon mitään ihmeitä, tortut ja piparit huomenna vielä tehdään. Lahjat paketoimatta, mut kerkiihän ne..
Jospa sit ensvuonna joulufiilis löytäis meillekin!
 

Yhteistyössä