Eilisillan ketju sai mut ajattelemaan - nimittäin sitä, että mistä kumpuaa joidenkin kotiäitien silmitön katkeruus meitä töissäkäyviä äitejä kohtaan.
Kateuttako se on? Epävarmuutta omasta asemasta? Jotain muuta? Mitä?
Esimerkiksi minusta sanottiin eilen, että en rakasta lastani enkä kykene häntä hoitamaan tai kasvattamaan; lapseni kuulemma kärsii kanssani. Ja kaikki vain siksi, että käyn töissä.
Oman näkemykseni mukaan lapsi on onnellinen kun äiti on onnellinen ja tasapainoinen. Yhdessäolon määrässä loistavakaan laatu ei tietenkään korvaa määrää, mutta ei suuri määrä ole myöskään laadun tae, niin kuin kaikki kai tietävät. Masentunut, ahdistunut, väsynyt tai turhautunut äiti ei ole lapselle hyväksi, vaikka yhdessä oltaisiin 24/7.
Minulle sanotaan, että en saa tuomita ihmisiä - mitä en toki teekään. Sen kaiketi edellisestä ketjustani kaikki sisälukutaitoiset oivalsivat. Nyt toivon asiallista keskustelua myös ns. "vastapuolelta". Älkää tekään tuomitko meitä työssäkäyviä äitejä - haluammehan vain sekä elättää itse oman perheemme että toteuttaa itseämme monipuolisesti.
Kateuttako se on? Epävarmuutta omasta asemasta? Jotain muuta? Mitä?
Esimerkiksi minusta sanottiin eilen, että en rakasta lastani enkä kykene häntä hoitamaan tai kasvattamaan; lapseni kuulemma kärsii kanssani. Ja kaikki vain siksi, että käyn töissä.
Oman näkemykseni mukaan lapsi on onnellinen kun äiti on onnellinen ja tasapainoinen. Yhdessäolon määrässä loistavakaan laatu ei tietenkään korvaa määrää, mutta ei suuri määrä ole myöskään laadun tae, niin kuin kaikki kai tietävät. Masentunut, ahdistunut, väsynyt tai turhautunut äiti ei ole lapselle hyväksi, vaikka yhdessä oltaisiin 24/7.
Minulle sanotaan, että en saa tuomita ihmisiä - mitä en toki teekään. Sen kaiketi edellisestä ketjustani kaikki sisälukutaitoiset oivalsivat. Nyt toivon asiallista keskustelua myös ns. "vastapuolelta". Älkää tekään tuomitko meitä työssäkäyviä äitejä - haluammehan vain sekä elättää itse oman perheemme että toteuttaa itseämme monipuolisesti.