B
"broken"
Vieras
olen kolmen lapsen äiti, yh. sain tänään huomata että mulla ei ole oikeesti ystäviä, ei edes sitä yhtä ainutta. vaikka näin olin luullut. olen kyllä huomannut että minä olen aina ollut se joka ehdottaa mm kahville lähtöä, tapaamista, leffaa, baaria jne..mua ei oo pyydetty mihinkään. aina kun olen pyytänyt, syy on ollut seuraav: ei ole rahaa..en saa vahtia tms.. muiden kanssa sit pääsevätki lähtemään ja usein soittelevta keskenään . tänään valkeni että tää porukka joka koostuu 5 ihmisestä, parilla näistä on lapsia myöskin ja ovat yh, ovat lähdössä mökille juhannuksen viettoon. no nyt selviskin miksei mulle oo vastattu mitään kun olen kysellyt mitä kukakin aikoo juhannuksena ja josko grillattais tms yhdessäoloa. huono kaveri en voi olla vai voinko? he soittavat mulle vaikka keskellä yötä itkien jotain asiaa jostain exästä tms ja mä kömmin puhelimeen ja olen myös majoittanut sydänsuruisia "ystäviä" meille. olen laittanut lapseni hoitoon että pääsen kuuntelemaan heidän murheitaan ja olemaan se joka on aina paikalla. olen lainannut rahaa. olen muistanut synttärit,heidän ja heidän lastensa. antanut vaatteita, avustanut. neuvonut, tukenut. kuskannut kauppaan kun kaikki eivät omista autoa. tiesivät että mulla ei juhannuksena ole lapsia, vaan ovat isällään. ja mua ei silti pyydetty. ei sanottu mitään kun kysyin, tai sanottiin että ei ole rahaa tehdä mitään tai etteivät tiedä. on niin selkään puukotettu olo. itkettää. ahdistaa.. mä kun luulin heitä ystävikseni. mistä löydän mä ystävän?
