Mistä olette saaneet tukea?

[taustalla]

Kenelle olette kertoneet lapsen hankinnasta ja lapsettomuudesta? Kuinka paljon olette saaneet heiltä tukea? Millaisia reaktioita ihmisillä on ollut?

Itse täällä surkuttelen aivan yksin. Vasta taipaleen alussa ollaan, mutta vaikealta jo tuntuu. Aloitimme yrityksen tammikuussa 2005, sain keskenmenon syyskuussa ja tähän asti olemme yrittäneet taas ilman tulosta. Välillä tuntuu, ettei keskenmenosta ole vieläkään toipunut.

Aika moni tietää keskenmenosta. Kukaan ei sen pahemmin ole siitä kysellyt, ei anoppi ei oma äitini. Paraskaverini on ollut paras tukeni. Häntäkään en viitsi aina asioillani vaivata, kun omiakin ongelmia hänellä on.

Välillä tunnen syyllisyyttä keskenmenosta ja siitä, ettemme ole vielä saaneet lasta. Oma äitini on useamman kerran sanonut, että sen siitä saa kun syö e-pillereitä. Ei minkäänlaista myötätuntoa, vaikka itsekin on kokenut keskenmenon. Tuntuu, että olen huono miniä, kun heidän suvun naiset sikiävät kunhan vaan katsoo mieheen päin. Tuntuu niin pahalta, kun kaikki kyselevät vauvasuunnitelmista. :'(

Tiedän, että monilla teillä on paljon pidempi "lapsen hankinta historia" kuin meillä. Ja pieni toivonkipinähän minullakin on, olenhan ollut jo kerran vähän aikaa raskaana.

Toivon kaikille teille plussasäteitä :heart:

 

[lumikko]

minun kohdallani ei varmaan vielä voida puhua lapsettomuudesta, mutta lasta ollaan yritetty elokuusta asti. kuukautiskierto on aivan sekaisin. nyt otettiin labrakokeet, jotta näkee tuleeko ovulaatiota ollenkaan. kukaan ei tiedä vauva haaveestaamme. tietysti monet kyselevät joko teille on perheelisäystä tulossa, mutta olemme sanoneet, että ei vielä ole sen aika. välillä on sellainen olo, että tekisi mieli kertoa kaikille kysyville ihan suoraan. mutta toisaalta en sitten halua kertoa. itsellä tuntuu, että kaikki ajatukset pyörivät kuukautiskierron piirissä. milloin mahdollinen ovulaatio on, milloin menkkojen pitäisi alkaa, koska tehdä raskaustestiä....tiedän että ajattelen asiaa aivan liikaa ja sekin voi vaikuttaa raskaaksi tulemiseen. meillä on se tilanne, että molempien kaveripiirissä lähes kaikilla on jo lapsia. välillä tulee sellainen tunne, että tekisi mieli heittää pyyhekehään....nyt menkat myöhässä ja tein testin näytti negaa. huomenna ajattelin tehdä uuden testin...tuntuu, että tämä on oravanpyörä. seksikään ei enää maistu oikeen kunnolla, tuntuu, että siitä on tullut sellaista pakkopullaa. mutta ihanaa, että saan purkaa jollekin tuntojani. hyvää pääsiäistä!

 

[aitiliini83 harmaana]

en ainakaan "entiseltä parhaalta kaverilta... just tos vähän aikaa sitten kerroin et meijän ensimmäinen lapsi sytyi koeputkihedelmöityksellä ja toista kuumeillaan, mutta ei ole helppoa saada lasta!
Arvatkaas mitäs sain vastaukseksi
"onneks mulla ei ole vaikeuksia, kun taas syntyi just yks vahinko, aika nopeasti mul tärppää ja naurut päälle"!!!!!!!!!!!!!!!
Ei siis yhtään sympatiaa!!!
Mut empä enää aio tavata tuommmosta "kaveria", kumma kun en aiemmin huomannu millanen se on...! Tuli tosi paha mieli ja vieläkin tuntuu kun edes ajattelee :/

 

[mimona74]

\

Kenelle olette kertoneet lapsen hankinnasta ja lapsettomuudesta? Kuinka paljon olette saaneet heiltä tukea? Millaisia reaktioita ihmisillä on ollut?

Itse täällä surkuttelen aivan yksin. Vasta taipaleen alussa ollaan, mutta vaikealta jo tuntuu. Aloitimme yrityksen tammikuussa 2005, sain keskenmenon syyskuussa ja tähän asti olemme yrittäneet taas ilman tulosta. Välillä tuntuu, ettei keskenmenosta ole vieläkään toipunut.

Aika moni tietää keskenmenosta. Kukaan ei sen pahemmin ole siitä kysellyt, ei anoppi ei oma äitini. Paraskaverini on ollut paras tukeni. Häntäkään en viitsi aina asioillani vaivata, kun omiakin ongelmia hänellä on.

Välillä tunnen syyllisyyttä keskenmenosta ja siitä, ettemme ole vielä saaneet lasta. Oma äitini on useamman kerran sanonut, että sen siitä saa kun syö e-pillereitä. Ei minkäänlaista myötätuntoa, vaikka itsekin on kokenut keskenmenon. Tuntuu, että olen huono miniä, kun heidän suvun naiset sikiävät kunhan vaan katsoo mieheen päin. Tuntuu niin pahalta, kun kaikki kyselevät vauvasuunnitelmista. :'(

Tiedän, että monilla teillä on paljon pidempi "lapsen hankinta historia" kuin meillä. Ja pieni toivonkipinähän minullakin on, olenhan ollut jo kerran vähän aikaa raskaana.

Toivon kaikille teille plussasäteitä :heart:

Meillä tuntuisi olevan melko sama tilanne. Yritys aloitettu 11/2004 ja keskenmenon koin 3/05. Sen jälkeen ei niin mitään.. Ja aika yksin tässä saa kyllä tämän asian kanssa painiskella, paras ystävä kyllä kuuntelee, mutta ei tätä voi todella ymmärtää kukaan muu kuin toinen joka on ollut samassa tilanteessa. Jos rekisteröidyt, voitaisiin kenties vaihtaa ajatuksia y-viesteillä..? Joka tapauksessa voimia, ja tietenkin niitä plussasäteitä... :hug: :flower:

 

[nalleperhe]

Minulla keskenmeno 3/05 ja sen jälkeen kaikki systeemit sekaisin... Koen saaneeni aluksi tukea jonkin verran ystäviltä (ei kuitenkaan läheskään tarpeeksi). Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että ihminen jolla ei ole omakohtaista kokemusta ei tiedä miltä meistä tuntuu... kaikki eivät varmasti edes aavista tätä sanoin kuvaamatonta tuskaa... kaksi ihmistä on sanonut minulle että ettehän te niin kauan vielä ole yrittäneet... niin kai se onkin, mutta kun sanojat ovat molemmat jo äitejä ja tällä hetkellä raskaana... tuntui tosi pahalle... toivoisin meille kaikille plusmerkkistä kesää! :hug:

 

[taustalla]

Tukea olen saanut, mutta myös kokea sen, että kertominen ei aina kannata. Kannattaa miettiä tarkkaan kenelle kertoo asiasta, keskenkesvuisille moralisteille tai huonon itsetunnon omaaville paremmuudentunnetta kaikkialta hakeville äideille ei ainakaan. Jälkeenpäin tuntuu, että pohjimmiltaan olen tiennyt kenelle kannattaa kertoa, mutta silti olen kertonut joillekin ihmisille, joilta on saanut vain pahemman mielen. MIettikää tarkkaan, koska tämän aisan suhteen on niin vereslihalla, että toisen sanomiset satuttaa hirveän helposti.

 

[vesseli-80]

tuntuu ettei tukea mistään...kaikki vaan sanoo et ootte nuoria vielä, ehditte kyllä.....
niin, mitä sitten...silti 2 vuotta yrityst tekee pahaa, puhumattakaan enemmästä mitä varmasti edessä on, ei sitä kestä yhtää paremmin vaikka onkin nuori...eikä ees olla niiiin nuoria enää, 25 ja 26 että sillee...

yksi hyvä ystävä jäi kun teki vahingossa itsensä raksaaski ja sanoi vaan että me yritettään liikaa yms..
VOI VIT..., ei mekään alussa mitää YRITETTY mut siihen se menee väkiste jossai vaiheessa vaan...(

 

[Milli]

Tukea saan eniten mieheltäni. Hän jaksaa uskoa ja tsempata ja halata silloin kun on vaikeinta! Kaksi ystävääni tietävät tilanteestamme myös ja heidän kanssaan voin asiasta puhua. Vertaistuki netissä on myös ollut se joka laittaa jaksamaan. Ja meillä yritystä takana nyt se vuosi eli ei vielä mitenkään mahdottoman paljon. Silti on ollut raskas taival, toivotaan että kevät ja kesä tuovat iloa meille kaikille! :hug: